torstai 17. lokakuuta 2013

Sagan päivänä: Mikä oli ensimmäinen lukemasi tyttökirja?

Olen vieläkin ihan tyttökirjakirjan virittämissä tunnelmissa, etenkin kun posti toi tänään erään vanhan tyttöromaanin, jota olin jo kauan kaipaillut kirjahyllyyni. Tänään on Sagan päivä, ja kuin johdantona huomiselle Satupäivälle, jolloin tietysti kirjoitan saduista tavalla tai toisella, kiinnitän katseen tyttökirjoihin, jotka ovat vähän kuin kouluikäisten neitokaisten satuja herttaisuudessaan, suloisuudessaan ja vähän opettavaisuudessaankin. Oma esikoistyttöni on nyt tokaluokkalainen, ja mietin, milloin tarjoaisin hänelle luettavaksi tai lukisin ääneen vanhoja tyttökirjasuosikkejani. Ja mistä kirjasta kannattaisi aloittaa?


Monien tyttökirjojen päähenkilöt ovat teini-ikäisiä ja kirjat kertovat opinnoista, ammattihaaveista ja ensimmäisistä rakastumisista, pidempien sarjojen jatko-osissa kuvataan usein myös avioitumista ja perhe-elämää. Vaikka lapset tai ainakin varhaisteinit lukevat mielellään vähän vanhemmista henkilöistä kuin mitä itse ovat ja kurkistavat mielellään nuorten aikuisten elämään, en usko teini-ikäisistä kertovien kirjojen kiinnostavan vielä kahdeksanvuotiasta. Niiden kirjojen aika on myöhemmin. Tyttökirjagenreen kuuluu kuitenkin myös teoksia, jotka ovat enemmänkin lastenkirjoja ja joissa päähenkilöt ovat nykyisten alaluokkalaisten ikäisiä tai vähän nuorempiakin.

En laske varsinaisiksi tyttökirjoiksi Lindgrenin Marikista, Kurenniemen Onnelista ja Annelista, Tuula Kallioniemen Karoliinasta tai Mila Teräksen Telmasta kertovia kirjoja, joita meillä on luettu paljon ja joita kuuntelevat nuoremmatkin. En oikeastaan tiedä, miksi suunnilleen samanikäisistä kertovat Johanna Spyrin Pikku Heidi tai Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä tai Pieni talo preerialla sitten ovat mielestäni tyttökirjoja; ehkä kirjojen pituuden ja kirjoitustyylin vuoksi sekä siksi, että ne aloittavat sarjan, jonka kuluessa päähenkilö aikuistuu.

Ensimmäinen klassinen tyttökirja, jonka itse luin, oli Louisa M. Alcottin Pikku naisia (muutamat Anni Swanin nuortenkirjat, kuten Tottisalmen perillinen ja Arnellin perhe olin lukenut jo sitä ennen). Luin sen yhdeksänvuotiaana, ja vaikka jotkut 1800-luvun angloamerikkalaiseen kulttuuriin kuuluvat jutut menivät ohi (Mikä ihmeen Pickwick-kerho tai Kristityn vaellus? Mitä on popliinikangas, ja kuinka viisitoistavuotias voi käydä ansiotyössä koulunkäynnin sijasta?) rakastuin kirjaan ja luin tietysti jatko-osatkin saman tien. Tyttökirjan henkeen kuuluu, että päähenkilö voi mennä naimisiin ja saada lapsia, mutta sen jälkeen hän ei ole enää päähenkilö vaan haipuu taustalle lämminsydämiseksi äitihahmoksi. Hänen lapsistaan ja näiden ystävistä tulee uusia päähenkilöitä ja kaikki hauska alkaa alusta; ajatelkaapa vaikka Montgomeryn Sateenkaarinotkoa tai Alcottin Pikku miehiä. Kun alkuperäisten päähenkilöiden lapsetkin kasvavat aikuisiksi, on kirjailijan syytä lopettaa kirjasarja ja aloittaa vaikkapa uusi.

Seuraavien vuosien aikana luinkin sitten kaikki tyttökirjat, jotka vain käsiini sain: L. M. Montgomerya, F. H. Burnettia, Susan Coolidgen Katy-sarjaa, Anni Swania, Mary Marckia, Rauha S. Virtasta, Helen D. Boylstonin Helena-sarjaa ja monia muita. Keräsin kaikki tyttökirjasuosikkini omaan hyllyyn, jos vain suinkin ne löysin kirjakaupasta tai antikvariaatista – onnekseni 1990-luvulla otettiin todella monesta tyttökirjaklassikosta uusintapainokset ja yleensä vielä kauniina näköispainoksina tai ainakin alkuperäisin kansikuvin, jotka olivat muun muassa Maija Karman, Martta Wendelinin, Eeli Jaatisen tai Leena Purasen käsialaa.

Nyt kaivoin hyllystä esille muutamia sellaisia kirjoja, jotka saattasivat kiinnostaa jo alle kymmenvuotiaita. Tähän kategoriaan sopivat monet Anni Swanin kirjat, Burnettin Pikku prinsessa ja Salainen puutarha sekä jo mainitsemani Johanna Spyrin Pikku Heidi jatko-osineen ja Pieni talo preerialla-sarja kahta viimeisintä osaa lukuunottamatta. Montgomeryn Anna-sarjan ensimmäinen osa saattaisi myös sopia, ääneen luettuna. Kirjastosta tarttui tänään mukaan Maria Vuorion Eeva, jota en ole itse lukenut, mutta joka vaikutti kiinnostavalta ja juuri saturomaanien ja tyttökirjojen välimaastoon sijoittuvalta – sitä paitsi siinä on Maija Karman piirroskuvitus! (Kuvaan eksyi mukaan myös Eleanor Porterin Pollyanna, mutta huomasin, että se onkin Pollyannan aikuistumisesta kertova kirja ja siis jatko-osa lapsille suunnatulle kirjalle Iloinen tyttö). Kuvan ulkopuolelta tuli mieleeni ainakin Louisa M. Alcottin Sireenien alla, joka on enemmän lasten- kuin tyttöromaani.

Muistatko sinä, mikä oli ensimmäinen lukemasi tyttökirja? Mitkä kirjat sopivat mielestäsi parhaiten portiksi tyttöromaanien maailmaan?


Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa, että löysin Tyttökirjaklassikot-verkkokaupasta Helga Nuorpuun Ruusulan tytöttöjen ensimmäisen kaksoisniteen (joka sisältää kirjat Anjan onni ja Tyttö veitikka), jota olen toivonut omakseni jo sellaiset kaksikymmentä vuotta. Kirja on käynyt jo harvinaiseksi, ja sarjan kahta viimeistä osaa / niiden yhteisnidettä (Pirkon uusi ystävä ja Ruusulan viimeinen tyttö) en ole vielä edes lukenut. Jos joku löytää kyseisiä kirjoja vinttinsä kätköistä ja olisi valmis niistä luopumaan, niin olisin ikionnellinen ostaja!

Ja kun varhainen kesäaurinko nousi ruusuisena ja kimalteisena, Ruusulan tytöt olivat tuskin vielä ennättäneet nukkua kolmeakaan tuntia. Auringon lämmin säde osui suoraan Pirkon silmiin. Hän raoitti hiukan niitä, katsahti ikkunaan ja mumisi puoliunessa hymyillen: 

"Aurinkolapsen sininen satu alkaa taas."

Näissä ruusuisissa tunnelmissa toivotan kaikille kauniita unia ja sadunhohtoista huomista!


22 kommenttia:

  1. Ensimmäinen oli Anna ystävämme, varsin kypsässä iässä vuonna 2011 bloggausharrastuksen alkutaipaleella, oli KS:n sadan listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, tarkoitat varmaan Anna-sarjan avausosaa Annan nuoruusvuodet, löysin sen blogistasi mutta toista osaa, Anna ystävämme, en? Sinäkin taisit osallistua Saran tyttökirjakyselyyn? Oli kiva lukea ajatuksiasi Saran kirjasta! :)

      Poista
  2. Voi että, aivan ihana postaus! <3 Nyt alkoi tehdä mieli lukea tyttökirjaklassikoita (olen muutenkin innostunut viime aikoina klassikoista ihan uudella tavalla, kun olen lukenut Luettua elämää -blogin Elinan ihania klassikkopostauksia). Sara Kokkosen tyttökirja-kirjaa odottelen kirjaston varausjonosta, ja ostan sen myöhemmin myös omaan hyllyyni (nyt on pakko odotella seuraavaa tiliä, kun kaikki rahani menivät Lontooseen ja ensiviikkoisiin kirjamessuihin ;). Tiedän jo nyt, että senkin kirjan lukeminen saa aikaan valtavan tyttökirjakuumeen. <3

    Minun ensimmäinen tyttökirjani oli L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet, ihana isosiskoni osti minulle oman kappaleen antikvariaatista. <3 Rakastuin siihen kirjaan, ja sittemmin muihinkin Anna-kirjoihin koko sydämestäni. Nykyisin haaveilen lukevani kaikki Montgomeryt uudelleen (ja tietenkin matkustavani Prinssi Edwardin saarelle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3 Kaimasi kirja herättää taatusti tyttökirjakuumeen sinussakin, olen vieläkin ihan fiiliksissä (kuten blogista varmaan näkyy, kröhöm!) Ja Elina saa totisesti klassikot elämään, en olisi ikinä uskonut harkitsevani Putkinotkon uudelleenlukua (eka kerta oli yliopiston klassikkokurssia varten), mutta nyt niin on päässyt käymään :).

      Annan nuoruusvuodet on ihan paras! <3

      Poista
  3. En muista minkä tyttökirjan ensimmäiseksi luin. Se, mikä on jäänyt mieleeni on Alcottin Pikku naisia, jonka sain nimipäivälahjaksi. Omaksi saaminen oli erityistä ja mieleenpainuvaa sillä liki kaiken lukemiseni lainasin tuossa iässä kirjastosta.
    Lapselle voi toki tarjota kirjoja luettavaksi, ja niin pitää jossain määrin tehdäkin, mutta ainakin itse sain ihan itse valita mitä luen. Tylsistyminen on luovuuden lähde ja kun lapsella on "tylsää", alkaa hän liki automaattisesti selaamaan ympärillään olevia kirjoja. Olen toki itsekin yrittänyt hieman ohjailla omien poikieni lukuvalintoja mutta nyt etenkin annan heidän pitkälti itse "löytää" suosikkinsa enkä tuputa mitään, mikä ei tunnu kiinnostavalta.
    Ja vähiten vanhoissa kirjoissa haittaa se, että siellä on vieraita juttuja noista menneistä ajoista -- näistä lapsi oppii sen, että elämä on muuttunut. Isompi kynnys on ehkä vanhahtava kieli tai kerronnan hitaampi tempo: nykylapset ovat oppineet sekä koulussa että muutoinkin sähköisten pelien ym. kautta paljon nopeampaa tahtiin ja erilaiseen kerrontatapaan.
    Ja sitten vielä se, että lapsillakin on jo erilaisia makuja. Itse en olisi ikinä jaksanut/viitsinyt lukea Tolkienin Sormustrilogiaa. Meillä se oli poikien toissakesän ja viime talven ykköshitti, vaikka aikuistenkirja onkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kyseinen Pikku naisten kappale näkyy tuossa kuvassa, sain sen (ja Ingalls Wilderin Onnen kultaiset vuodet ja uudemman nuortenkirjan Äiti, Susimies ja minä) v. 1992. Alkuperäinen omistus taisi olla vuodelta 1974. Nykyään minulla on kirjasta myös uudempi, lyhentämätön suomennos, mutta tuo vanhempi tuttuine sanamuotoineen säilyy aina rakkaimpana. Ja tuo kansikuva on ainoa oikea!

      Minulla on tosiaan noita tyttökirjoja niin paljon, että ne eivät kaikki mahdu esille vaan ovat laatikoissa ylähyllyillä, siksi valikoin niitä, jotka lähiaikoina voisivat ehkä kiinnostaa. Ajattelin myös itse valita jonkun, jota alan lukea tytöille ääneen; hän/he jaksavat kuunnellapia paljon pidempiä (ja hidastempoisempia) kirjoja kuin lukea itse. Iki-ihana Annan nuoruusvuodetkin alkaa todella hitaasti, varmaan valitaan jotain lyhyempää ja tiivisjuonisempaa alkuun.

      Poista
  4. Maria, tämä oli ihana postaus! <3 Aihe on ajankohtainen meilläkin, koska itselläni on tokaluokkalaiset kaksostytöt. Anna-sarjasta jo heille juttelin, mutta kuvastasi ja listoistasi muistui monta hyvää kirjaa mieleen. Voisin ruveta lukemaan näitä itsekin, sillä en ole lukenut juuri muita kuin Montgomeryn kirjoja.

    Voi, että olen iloinen, että Sara on innostunut klassikoista! Klassikkokuukausi on mennyt minullakin aivan hulinaksi, nautiskelen vaan. Nämä tyttökirjapostauksesi sykähdyttävät erityisesti. Klassikkojen merkeissä taidan kaivaa muutaman Anni Swanin kirjan hyllystäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! <3 Ihanaa, jos inspiroiduit lukemaan Anni Swania. Montgomeryn ohella suosikkejani ovat Alcottin ja Burnettin kirjat sekä Coolidgen Katyt, suosittelen!

      Poista
  5. Ihana ihana posti sinä sukulaissieluni siellä!
    Itse luin Tytöistä parhaimman 9vuotiaana ja jäin kermanekkujen maailmaan:D
    Ruusulat ovat ihania mulla tuo Pirkon uusi ystävä divari löytönä.Kummillani on ne kaikki ja joskus saan ne itselleni (mutten toivo sitä .sillä hänen jälkeensä sitten)sitten saat tuon mikä minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria-kaimaseni, olet aina niin <3 !!! Olet siis tutustunut Alcottin sankarittariin suunnilleen samanikäisenä kuin minä :)

      Poista
  6. Minä luin ensimmäisenä Pikku prinsessan (jos luemme sen tyttökirjaksi) 6-vuotiaana, kun voitin sen kirjoituskilpailusta. Kirja on minulla tietysti vieläkin, ja siinä on juuri tuo sama kansi kuin sinun kuvassasi. Pikku prinsessa on minusta melkein satu, eikä varsinainen tyttökirja. Niistä luin ensimmäisenä Annan nuoruusvuodet, joka oli meillä kotona, koska se oli äitini kirja. Ja sen jälkeen muut Annat sekä Runotytöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, juuri tuon Pikku prinsessan "satumaisuuden" vuoksi ajattelin, että se voisi olla hyvä vaihtoehto (ääneenluettavaksi) ensimmäiseksi tyttökirjaksi esi- ja alakouluikäisille. Pikku prinsessassa on jotakin samaa kuin Onneleissa ja Anneleissa, ainakin kun ajattelee sitä ihanaa yllätysmuodonmuutosta, jonka ullakkohuone koki...

      Poista
  7. Jokin Tiina-kirja se varmasti oli - ja sen jälkeen taisi mennä koko sarja :) Kyse on muinaisesta 1980-luvusta, jolloin Tiinoja kirjastoautosta lainasin :)

    Minua aina katsotaan kieroon, kun tunnustan, etten ole koskaan innostut Anna-kirjoista... Räväkkä Tiina oli enemmän mieleeni. Outoja katseita saan myös, kun kerron, etten ole yhtään Seljaa lukenut. Nyt viime päivinä olen kuitenkin niitä kirjastosta varaillut ja miettinyt jopa ostamista - ihan vain kannanottona Saran blogista lukemaani makulointiuutiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, minulla on aukko sivistyksessä Tiina-kirjojen kohdalla; olen lukenut muistaakseni ehkä yhden! Sen sijaan katsoin 1990-luvulla tehtyä kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa, se oli hyvä :).

      Toivottavasti tykkäät Selja-sarjasta! Kirjat valitettavasti tosiaan makuloitiin kustantajan varastosta, mutta antikvariaateista löytyy varmaan vielä hyvin, jos haluaa kirjoja omaksi.

      Poista
  8. Olipa mukava postaus, aivan tässä iskee nostalgia tätä lukiessa! Luin lapsena tyttökirjoja *paljon*, mutta on aivan mahdotonta muistaa mikä niistä nyt sattui olemaan ensimmäinen... Ruusulan tytöt on kuitenkin aivan uusi tuttavuus, pitää tutustua jos tulee kirjastossa vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, Ruusula-sarja on ihana, mutta jos sen haluaa lukea pitää tilata erikseen kirjaston varastosta, sillä uusimmatkin painokset ovat 1950-luvulta.

      Oi niitä ihania aikoja, kun sai vain ahmia tyttökirjoja toisensa perään; jotain siitä tunnelmasta toivon vielä tavoittavani kun ehdin lukea viime aikoina ostamiani ennen lukemattomia tai vanhoja tuttuja tyttökirjaihanuuksia...

      Poista
  9. Laura Ingalls Wilderin kirjoja en oikeastaan ole ikinä mieltänyt tyttökirjoiksi, mulle on luettu niitä ääneen ihan pienestä pitäen :) Ensimmäisiä varsinaisia tyttökirjoja joita luin olivat Anna-kirjat sekä Anni Swanin Kootut kertomukset -sarjan kirjat (Iris rukka, Sara ja Sarri -kirjat, Pikkupappilassa). Ala-asteen lopuilla aloin lukea Alcottin kirjoja ja Selja-sarjaa. Minusta ehkäpä juuri Anna-sarjan pari ensimmäistä osaa ja Anni Swanin nuortenkirjat ovat niitä ikään suhteutettuna parhaiten sopivia kirjoja - myöhemmissä Anna-kirjoissa ja Alcottin kirjoissa kun tosiaan suhteet ovat aika suuressa osassa. Nekin kyllä sopivat mielestäni ihan hyvin ala-astelaisillekin, aihepiiri ei vain välttämättä ole se samastuttavin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pii, samaa miltä Ingalls Wilderin kirjoista; etenkin sarjan ensimmäiset osat, joissa Laura on vielä ihan lapsi, ovat pikemminkin historiallisia lastenkirjoja ja ajankuvausta kuin varsinaisia tyttökirjoja. Ne ovat ehkä liian realistisia (!) ollakseen tyttökirjoja? Onnen kultaiset vuodet taas tuo mieleen Runotyttö- ja Anna-sarjojen myöhemmät osat, koska siinä kuvataan Lauran opiskeluja, työntekoa ja rakastumista. Ajattelin alkaa piakkoin lukemaan Pientä taloa suuressa metsässä lapsille :).

      Näissä klassisissa tyttökirjoissa on tosiaan se hyvä puoli, että niissä ei ole mitään sellaista, mikä ei pienemmille sopisi, kun kaikki on niin viatonta.

      Poista
  10. Ihanaa Maria lukea näitä tyttökirjapostauksiasi ja innostusta tyttökirjojen lukemiseen! :) Oman tytön kohdalla ei asia ole vielä ajankohtainen, kun hän on sen verran pieni, mutta kiva kuulla sitten, mistä kirjasta aloititte esikoistyttösi kanssa. Vaihtoehtoja on onneksi vielä paljon, mutta vähän huolestuttaa miten sitten tulevaisuudessa... No, onhan meillä sähkökirjat, mutta ihan sama asia se ei ole kuitenkaan lukea lukulaitteesta tyttökirjaa, kun ne painettujen kirjojen kannetkin luo sen oman tunnelmansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin vaihtoehdoilla näitä perinteisiä tyttökirjaklassikoita! :)

      Poista
    2. Sara, tällä hetkellä vahvimmat ehdokkaat "ensimmäiseksi tyttökirjaksi"'ovat Pikku prinsessa, Sireenien alla, Pieni talo suuressa metsässä ja Pikku Heidi :). Samaa tulevaisuudenkuvaa mietin, siksipä näitä tyttökirjoja pitää rohmuta nyt kun niitä vielä on liikkeellä... (ja minä tosiaan keräsin näitä jo lapsena). Samaa mieltä tuosta sähkökirja/vs. oikea kirja etenkin juuri lasten- ja nuortenkirjojen ja klassikkojen kohdalla!

      Poista
  11. Ensimmäinen voimakkaasti mieleen jäänyt oli "Runotyttö etsii tähteään". Löysin sen mummolasta n. 8-vuotiaana ja hotkin hetkessä, vaikka tajusinkin kirjan olevan sarjan viimeinen. Rakastuin täysillä. <3 "Ei enää maitoteetä!"

    VastaaPoista