Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala 2012, 141 sivua.

Juhani tarraa kiinni Marjan olkaan ja yrittää kammeta itsensä ylös siinä onnistumatta. Hän ehtii korista jotakin käsittämätöntä ennen kuin lyyhistyy takaisin selälleen. Marja nostaa Juhanin käden olaltaan ja asettelee sen miehensä rinnalle. Hän painaa huulensa Juhanin otsalle ja sitten yllättäen huulille, antaa niiden viipyä pitkään, hengittää vielä viimeisen kerran miehensä kanssa samaan tahtiin.

Aki Ollikaisen esikoisromaanissa Nälkävuosi yhdistyy historiallisen romaanin aihe ja modernin pienoisromaanin tiiviys, hallittu kerronta ja paikoin jopa lyyrisen kaunis kieli. Romaani kuvaa kalmanvalkoista nälkätalvea 1867-68, kun Suomessa kuoli tuhansia ihmisiä ja leipää oli jatkettava petun lisäksi jäkälillä ja oljilla. Keskiössä on Korpelan Marja, jonka mies Juhani on luopunut omista ruoka-annoksistaan muun perheen hyväksi: "valinta ei johtunut jalomielisyydestä, pelkuruutta se oli ollut". Marja lähtee lapsineen kerjuulle, kulkemaan kohti kaukaista Pietaria, jossa uskoo riittävän leipää kaikille. Osa tapahtumista kerrotaan Mataleena-tyttären tai Juho-pojan silmin. Lapsen näkökulma vaikeisiin asioihin on liikuttaa viattomuudessaan.

Rikkaiden helsinkiläissäätyläisten kuvaus muodostaa kontrastin köyhän kansan toivottomille oloille. Samaan aikaan, kun Marjatan perhe raahustaa lumihangessa ruuan perässä, murehtii seurapiirirouva Raakel kiinanruusunsa kukintaa. Säätyjen välisen juopan ylitää lääkäri Johan Berg, joka kutsutaan paikalle myös pienen Mataleenan sairastuessa. Aki Ollikainen on sanonut kirjoittaneensa myös meidän ajastamme, mutta jätän analogioiden muodostamisen itseäni viisaammille.

Ollikaisen romaani on saanut todella hyvän vastaanoton; ne harvat, jotka eivät ole kirjasta kovin paljon pitäneet, ovat tunnustaneet sen ansiot. Hieman pelkäsin lukea kirjaa, sillä iholle tuleva kuvaus nälkävuodesta ei kuulosta miltään kovin miellyttävältä luettavalta. Kirjan alku olikin harvinaisen raadollinen, ja kahden keskeisen henkilön menehtyminen on kuvattu sydämeenkäyvästi - ja silti kuulaan eleettömästi; ihmisen tuska, kun ei voi tehdä mitään läheistensä hyväksi.

Näin vahvaa teosta ei uskoisi esikoisromaaniksi, ja Ollikainen onkin saanut tunnustusta muun muassa Helsingin sanomien esikoispalkintoehdokkuuden ja Wsoy:n kirjallisuussäätiön asumisoikeustipendin muodossa: Tänä syksynä Ollikainen muutti kahdeksi vuodeksi Sammattin, Eeva Joenpellon kirjailijakotiin. Upeassa miljöössä pääseekin työskentelemään kaksi kirjailijaa, sillä Aki Ollikaisen vaimo Milla Ollikainen voitti äskettäin Liken dekkarikilpailun, ja kirjan on tarkoitus ilmestyä ensi maaliskuussa. 

En yleensä juuri kommentoi kirjojen kansia, mutta Nälkävuoden tyylikästä ulkoasua on pakko kehua. Kannen kuva ei oikein tee oikeutta esineelle (jos kirjaa voi esineeksi kutsua!), sen pinta pitää tuntea käsissä. Vanhahtava, tai pikemminki klassisen kaunis ulkoasu sopii kirjan henkeen, ja sen on suunnitellut Elina Warsta.

Nälkävuosi on luettu jo yli kahdessakymmenessä seuraamassani blogissa, joten en tavoistani poiketen linkitä ketään. Uskallan veikata, että Ollikaisen esikoisromaani on vahvoilla niin Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnon voittajaksi kuin Finlandia- ja Blogistanian Finlandia -ehdokkaaksi.

P.S. Kiitos kirjasta Sallalle!