lauantai 17. maaliskuuta 2012

Blogisynttärit ja pieni kirja-arvonta

Aloitin blogini täysin suunnittelematta tasan vuosi (+1 päivä) sitten. Olin jonkin aikaa seurannut ja kommentoinut tiiviisti muita kirjablogeja, "ja siitä se ajatus sitten lähti" - myös oman blogin pitäminen voisi olla kivaa. Enpä arvannutkaan kuinka kivaa, sillä vuoteen on mahtunut ihania lukuelämyksiä (joita en olisi ilman muita blogeja hoksannut), yhteistyötä kustantajien kanssa sekä ennen kaikkea ajatusten, (luku)kokemusten ja hauskojen hetkien jakamista lukijoiden ja bloggaajakollegoiden kanssa.
Juhlan kunniaksi järjestän pienen kirja-arvonnan. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, monellako arvalla osallistuu: kaikille automaattisesti yksi arpa ja arvonnan linkittäville kaksi. Arvon kolme voittajaa, jotka saavat kukin valita seuraavasta kirjalistasta itselleen yhden kirjan. Kaikki kirjat ovat käytettyjä (paitsi Pistoolirapu, joka on ihan lukematon), mutta hyväkuntoisia (ilman kansipaperitakuuta; ne saattavat puuttua tai olla rytyssä). Kuvasta puuttuu vastikään ilmestynyt uutuuskirja Vuoden mutsi. Klikkaamalla kirjan nimeä alla olevasta listasta pääsee lukemaan arvioni.

Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi
P. D. James: Murhaajan mieli
Parkkinen, Korhonen ym.: Valhe ja viettelys. Tarinoita pettämisestä
Laura Ala: Prinsessa Madeleine
Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa
Markus Bennneman: Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia (lue arvio Kujerruksia-blogista)
Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän
Anna Jansson: Hopealantti
Marilynne Robinson: Gilead
Hannele Mikaela Taivassalo: Viisi veistä Andrei Kraplilla
Kaisa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola


Aikaa osallistua on maaliskuun loppuun, ja arvon voittajan huhtikuun alussa. Arpaonnea ja hyvää viikonloppua kaikille!

50 kommenttia:

  1. Onnea Maria hienosta ensimmäisestä blogivuodesta! Ihana blogi! :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea Sinisen linnan kirjastolle ja sen emännälle! Viihdyn täällä erinomaisesti ja olen myös saanut sinulta monia hyviä lukuvinkkejä. Esimerkiksi ihanan Brooklynin päätin lukea nimenomaan sinun arviosi innoittamana, samoin Chopinin Herääminen löytyi täältä.

    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut blogisynttäreistä! Osallistun arvontaan kahdella arvalla, linkitän blogiin heti kun pääsen taas kotiin.

    VastaaPoista
  4. Onnea! Minä olen jotenkin ajatellut että sinunkin blogisi on ollut olemassa vaikka kuinka kauan! :)

    Arvonnassa mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  5. Onnea hienon blogin syntymäpäivän johdosta! Osallistun arvontaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  6. Onnea blogille! Ainahan arpajaiset innostavat, joten yhdellä osallistun.

    VastaaPoista
  7. Onnea monipuoliselle blogille! 1-vuotias on hyvässä iässä: kaikki ovet avoimina.

    Osallistun yhdellä mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea yksivuotiaalle! Minä osallistun arvontaan kahdella arvalla, linkitän illalla :)

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnittelut yksivuotiaalle! Täällä on aina ilo vierailla.

    Osallistun kahdella, mutta linkitän vasta illemmalla (nytkään en mukamas ole koneella :))

    VastaaPoista
  10. Onnea yksivuotiaalle :)

    Olen mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut 1-vuotiaalle! Olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  12. Synttärionnea! Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  13. Paljon synttärionnea blogillesi! :-) Osallistun kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  14. Onnittelut yksivuotiaalle! (olikos tämä se ikä jossa vauvaikä päättyy)
    Mennään yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  15. En osallistu nyt arvontaan, mutta toivottelen sitäkin enemmän onnea yksivuotiaalle blogillesi! Äkkiä se aika menee täällä blogistaniassa, kesäkuun alussa omalla blogilla jo kaksivuotiskemut :O!

    VastaaPoista
  16. Luulin, että blogisi olisi vanhempi, omani on vain kuukautta nuorempi, mutta en ollut lukenut yhtään kirjablogia ennen omaani, joskus vieraillut Jäljen äänen sivuilla. Luin syksyllä alkupään juttusikin, ja tajusin nimenkin filosofian

    Blogisi on hyvä ja olen sitä seuraillut kesästä lähtien.

    VastaaPoista
  17. Onnea 1-vuotiaalle <3

    Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  18. Onnea blogillesi! Yhdellä arvalla olen mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  19. Iloiset onnittelut! Viihdyn täällä ja saan inspiraatiota lukemiseen. Linkitys onnistui, joten kahdella mukana.

    VastaaPoista
  20. Synttärionnittelut! (: Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  21. Onnea! Olen mukana kahdella arvalla. Sinun blogisi on niitä, joita seuraan eniten. Aika usein tulee kommentoiduksikin.

    VastaaPoista
  22. Hei onnea yksivuotiaalle! Mukana kahdella :)

    VastaaPoista
  23. Lämpimät onnittelut! En osallistu tällä kertaa, kun lukemattomia kirjoja on niin monta jo kotona... mutta toivotan blogillesi pitkää ikää, täällä on kiva vierailla. :-)

    VastaaPoista
  24. Onnea! Hieno vuosi takana ja toivottavasti monta mokomaa edessäpäin! :) Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  25. Onnea Maria hienolle blogille ja kiitos tästä vuodesta! Olet ihan ensimmäisiä kirjablogisteja, joihin tutustuin - ja mukava on ollut tutustua! <3 Arvostan monipuolisuuttasi ja tekstiesi laatua. Aina en tule kommentoineeksi, mutta luen paljon blogiasi. Jatka samalla linjalla.

    Yhdellä mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  26. Onnittelut erinomaiselle kirjablogille ja sen emännälle!

    Osallistun kahdella. :)

    VastaaPoista
  27. Paljon paljon onna Maria! Minäkään en osallistu tällä kertaa arvontaan, mutta toivon sitä enemmän arpaonnea muille ja ihanaa ja pitkää jatkoa blogillesi. Tänne on hyvä tulla ja pidän tekstiesi tyylistä todella paljon. :)

    VastaaPoista
  28. Iloiset onnittelut ja kiitos mukavasta blogista!

    Osallistun yhdellä.

    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  29. Onnea ensimmäisestä vuodesta, tulkoon monta lisää ! Osalistun yhdellä arvalla arvontaan. Kivan pinon olet koonnutkin valittavaksi..

    VastaaPoista
  30. Paljon onnea blogisynttärin johdosta ja kiitos hienosta ja mukavasta blogista!

    Osallistun kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  31. Paljon onnea 1-vuotiaalle!

    Arvonnassa mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  32. Mitä, tämäkin blogi "vasta" yksivuotias! Paljon onnea ja yksi arpa, kiitos!

    VastaaPoista
  33. Onnea ja yhdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  34. Mitenhän olin onnistunut olemaan eksytämättä tänne aiemmin! Onnea synttäreistä, tervetuloa meidän lukijaksi ja mukana arvonnassa olen!

    VastaaPoista
  35. Vähän myöhässä hyppään mukaan arvontaan. Onnea ja kiitos mukavasta blogista.

    VastaaPoista
  36. Onnea ja kiitos todella kivasta blogista! Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  37. Onnea ihanalle blogillesi! Vasta nyt muistin tämän arvontasi, olen ollut vähän ulapalla suurimmasta osasta blogiasioista tässä viime aikoina :D

    Osallistun arvontaan kahdella :)

    VastaaPoista
  38. Paljon onnea hienolle yksivuotiaalle! <3 Blogissasi on aina yhtä mukavaa piipahtaa! :)

    Osallistun arvontaan kahdella. :)

    VastaaPoista
  39. Onnea yksivuotiaalle! Löysin juuri blogisi, mutta tänne tulen mielelläni uudelleenkin ja yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukaan, ja tällaiset kirja-arvonnat ovat aivan unelma paljon lukevalle. Onnea yksivuotiaalle.

    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Paljon onnea!! Yhdellä arvalla mukana tällä kertaa :)

    VastaaPoista
  42. Onnittelut! Olen arvalla mukana hienossa arvonnassa, pinossahan on monta kiinnostavaa teosta.

    VastaaPoista
  43. Onnea ensimmäisestä vuodesta. HIeno pino tosiaankin. Minua kiinnostaa erityisen kovasti tuo Vuoden mutsi -kirja, mutta toki moni muukin. Olen siis mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  44. Paljon onnea 1-vuotiaalle. Olen arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Erityisesti kiinnostaisi tuo P.D.Jamesin Murhaajan mieli ja toki moni muukin.

    VastaaPoista
  45. Onnea ensimmäisestä vuodesta, tuntuu kuin blogisi olisi ollut olemassa vaikka kuinka kauan pidempään... Osallistun synttäriarvontaan yhdellä, blogittoman, arvalla. Vuoden mutsi olisi minun ykkösvalintani.

    VastaaPoista
  46. Vuosi sitten on tainnut olla oikea kirjablogien buumi. Hieno vuosi takana, toivottavasti tulee monen monta lisää. Arvonnassa olen mielelläni mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  47. Onnea 1 vuotiaalle! Olen mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  48. Onnea, myös tuleville vuosille! Näistä voisin valita vaikka minkä, mutta ylläreille alttiina jään odottamaan onnettaren valintaa :)

    Kahdella arvalla mukana, arvonta linkitetty blogiin hyväksi havaittua.

    minni42@gmail.com

    VastaaPoista