Minä huokaisin. Tuntui siltä kuin äidin soiton kuuntelemisesta olisi kulunut pitkä aika, vaikka olimme olleet Amerikassa vasta pari viikkoa. Hongkongissa olin kuullut usein äidin soittoa, sillä hän oli opettanut musiikkia koulussa ja antanut kotona viulu- tai pianotunteja, mutta yleensä hän oli liian väsynyt soittamaan enää illalla mennessäni nukkumaan. Mutta nyt äiti oli täällä, ja hänen musiikkinsa soi ainoastaan minulle.
Jean Kwokin Käännöksiä (Girl in Translation 2010, suom. Ulla Lempinen, Bazaar 2011) on osittain omaelämäkerrallinen tarina kiinalaisesta leskiäidistä ja tyttärestä, jotka pakenevat Hongkongin köyhyyttä ja näköalattomuutta äidin siskon, Paula-tädin luo Yhdysvaltoihin. New Yorkin Brooklyn ei kuitenkaan tarjoa siirtolaisille lähtömaata parempia oloja: Paula-täti järjestää sukulaisilleen torakoita ja rottia vilisevän kylmän asunnon ja työpaikan miehensä omistamasta vaatetehtaasta. Tytär Kim eli amerikkalaisittain Kimberly ponnistelee päivät koulussa aluksi heikon englanninkielentaitonsa varassa ja työskentelee iltaisin tehtaassa äitinsä rinnalla. Kysessä on siis klassinen, romanttinen tuhkimotarina. Yksi suosikkiromaaneistani, Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani, on myös tuhkimotarina - mutta silloin kun kyse ei ole lasten sadusta, odotan tuhkimotarinaltakin hieman moniulotteisuutta, syvyyttä ja harmaan sävyjä. Käännöksien maailma on kuitenkin varsin mustavalkoinen ja hahmot stereotyyppisiä, kuuluupa henkilögalleriaan pelastava prinssikin. Varsinkin alun perusteella kirjan olisikin voinut luokitella nuortenkirjaksi*, ja jos olisin äidinkielenopettaja, varmaan luetuttaisinkin kirjaa oppilaillani. Käännöksiä on viihteellinen, juonivetoinen lukuromaani koskettavasta aiheesta ja uskomattomasta sitkeydestä vaikeissa oloissa.
Romaanin kertoja on Kim, joka muistelee tapahtumia ja jonka kielellisten väärinymmärrysten kautta Kwok kuvaa osuvasti maahanmuttajan vaikeuksia vieraassa kieliympäristössä. Kiinalaiset sanonnat kuulostavat hauskoilta englanniksi (suomeksi) käännettyinä: kun Kim vihdoin murtaa pelon, riippuvaisuuden ja kohteliaisuuden siteet tätiinsä, tädin syytös on, että Kimin ja hänen äitinsä "sydämissä ei ole juuria" (he ovat kiittämättömiä) ja vakuuttaa, että "jos ihmiset näkisivät tämän tunteellisen näytelmän, heidän lihansa tuntuisi nukutetulta" (Kimin ja hänen äitinsä käytös on Paulan mielestä noloa).
Kimin äiti sen sijaan säilyttää kiinalaisen tyyneytensä ja kohteliaisuutensa kuohunnan keskellä: "Isosisko, olet auttanut meitä paljon, mutta ehkä meidän on nyt aika lakata tukeutumasta sinuun niin paljon." Edellä kuvattu kohtaus, jossa Kim vihdoin sanoo tädilleen suorat sanat, tuo mieleeni Montgomeryn Emilia Byrd Starrin laittamassa jauhot suuhun ilkeälle Ruth-tädilleen.
Kimin maailma avautuu englannin kielen avautumisen mukana, ja kielen kautta hän saa myös keinot päästä pois kurjuudesta - kirjan nimikin viittaa käännöksiin kahden kulttuurin välissä ja Kimin enemmän tai vähemmän onnistuneisiin käännöksiin kuulemastaan ja lukemastaan englannista. Käännöksiä on niitä romaaneja, jotka mieluiten lukisi alkukielellä, mutta Ulla Lempisen käännös on mielestäni onnistunut ihan kiitettävästi ilmaisemaan Kimin hapuilua kielen käännöksissä.
Vilpittömästä Kimistä ja hänen lempeästä äidistään ("emosta ja poikasesta") ei voi olla pitämättä, mutta monien sivuhenkilöiden julmuus, varsinkin Paula-siskon, käy yli ymmärryksen, ja yritykset selittää Paulan motiiveja jäävät valjuiksi. Kim ei myöskään saa koulussa minkäänlaista tukea kielellisiin tai kulttuurisiin alkuvaikeuksiinsa, mutta lahjakkaana ja älykkäänä hänen onnistuu taistella tiensä pois laittomasta vuokraloukosta ja opiskelemaan stipendiaatiksi Yaleen. Maahanmuuttotarinana Käännöksiä pysäyttää ajattelemaan vaikeaa tasapainoilua kulttuurien ja kielten välitilassa. Minulle Käännöksiä ei ollut mikään suuri elämys, mutta lukemaan koukuttava, sympaattinen kirja kuitenkin.
Käännöksien sivuja ovat käännelleet myös ainakin Mari.A (alkukielellä), Linnea, Susa, Hanna, Katja, Norkku, Leena ja Lainatäti. Aasialais-amerikkalaisen miehen arvio, johon kirjailija itse on käynyt kommentoimassa, löytyy täältä. Käykää myös kurkkaamassa Mari.A.:n hauska postaus nuttura- ja säärikirjoista, joista ensiksimainittuihin Käännöksiäkin kansikuvansa perusteella kuuluu!
Polkuja eteenpäin: muita (omaelämäkerrallisiakin) romaaneja amerikanimmigranteista
Kiran Desai: Menetyksen perintö
Frank McCourt: Amerikan ihmemaassa
Lars Sund: Colorado Avenue
Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat
Colm Tóibín: Brooklyn
Antti Tuuri: Ameriikan raitti
*On toki paljon syvällisiä nuortenkirjoja moniulotteisine henkilöhahmoineen, mutta nuorten maailmassa ja nuortenkirjoissa mustavalkoisuus ja sankari-konna -asetelma on jossain määrin ymmärrettävää.
Totta, Käännöksiä ei ole mikään suuri lukuelämys, mutta se on tarpeeksi hyvä pitääkseen otteessaan ja antaakseen ajattelemisen aihetta. Olisin kaivannut kirjalta hieman syvyyttä ja tosiaan vähemmän noita stereotypioita, mutta meni se tällaisenaankin. :)
VastaaPoista(Olen vielä kesälomareissussa, minkä vuoksi en ole ehtinyt kommentoimaan juuri mitään ihania blogikirjoituksiasi. Kesälintu etenkin on mielessäni ja koetan ehtiä kommentoimaan sitä tässä lähipäivien aikana!)
Kiitos kommentista Katja - ja nauti nyt toki lomastasi, ehtii näitä blogeja lukea ja kommentoida reissun jälkeenkin, palataan siis ihanaan Kesälintuun myöhemmin.
VastaaPoistaKwokin kirja oli tosiaan jokseenkin sellainen lukukokemus, mitä teidän muiden kirjoitusten perusteella odotinkin. Ajattelin, että en pidä kiirettä tämän lukemisella tai en välttämättä lue ollenkaan, mutta eihän tällaista karamellin näköistä kirjaa voinut kirjaston uutuushyllyllä vastustaa, pakko oli ainakin maistaa ja sitten ahmaisinkin kokonaan :).
Minä haluaisin lukea tämän, vaikka en ole lukenut veilä yhtään tosi positiivista kokemusta tästä. Vaikuttaa kuitenkin mielenkintoiselta kirjalta joten jos törmään siihen kirjastossa, otan varmasti mukaan:)
VastaaPoistaKannattaa, Sanna, sillä kirjan luonne ja tyyli paljastuu jo ensi sivuilla ja sitten voi jatkaa tai olla jatkamatta fiiliksen mukaan. Minusta tämä on tavallaan (romanttista) viihdettä niille, jotka eivät ihan tusinaromantiikkaa halua lukea vaan oppia samalla jotain uutta maailmasta, eläytyä hyvin erilaisessa tilanteessa kamppailevan ihmisen tilanteeseen.
VastaaPoistaMinusta tuo kansi on kaunis, voisin ihan sen perusteella tarttua tähän kirjaan!
VastaaPoistaEn ole vielä ollenkaan ehtinyt kiittää Eropapereista, vaikka se tuli perille jo viikko sitten. Kiitän siis nyt! Toivottavasti ehdi lukemaan sen ja myös kirjoittamaan siitä blogiini pian.
Sama juttu, kaunis kansi oli minullakin yksi motiivi poimia kirja kirjastokassiini :) Kerronta ja juonikin kyllä kantavat tässä romaanissa; henkilökuvaus on sitten ohuempaa.
VastaaPoistaOle hyvä, kiva kuulla että posti kuljetti kirjan turvallisesti perille! Postitin kirjat juuri ennen postin lähtöä enkä siis ehtinyt kirjoittaa mitään viestiä mukaan, mutta toivotan nyt sitten tässä lukuiloa ja ihania kesäpäiviä :). Mielenkiintoista sitten aikanaan lukea blogistasi, mitä pidit kirjasta.
Kiitokset linkityksistä! Mulla on yksi uusi huomio noista kansista, postaan niistä vähän myöhemmin =)
VastaaPoistaMä olin ihastunut siihen, että kun luin kirjan enkuksi, ymmärsin sen niin hyvin (ajattelinkin, että se on varmaan helppoa kieltä, koska ei ollut vaikeuksia ymmärtää, en ole käyttänyt enkkua aktiivisesti sitten vuoden 2004-2005)! Tuo oli kyllä aika paksua, mitä toi kiinalainen kirjoitti omassa jutussaan, luin sen vähän myös sellaisena purkauksena. Toisaalta ymmärrän kiukun: se, mikä myy ja saa huomiota, ei voi olla liian vaikeaa kirjamarkkonilla. Sinällään tämä kirja taitaa olla aika hyvin markkinoitu =)
Musta kirja oli hyvä näinkin, olihan se sellainen tarina, minkä amerikkalaiset haluavat kuulla: menestystarina amerikkalaiseen tapaan. Mulla jäi soimaan kuitenkin Kimin pianon sävelet: miten hukkaan toisessa maassa saatu ammattitaito voi mennäkään...
Hyvin määrittelit tämän, Maria! Tämä voisi toimia hyvin myös hollywoodelokuvana, enkä ihmettelisi vaikka tästä sellainen tehtäisiinkin. Sympaattinen, mutta vähän hapero sitten kuitenkin. Mutta oli todella mukavaa lukea sinun osuva arviosi tästä.
VastaaPoistaJa kiitos linkityksestä :)
Ole hyvä Mari A. - kiinnostavaa lukea jatkopohdintojasi kansista, minukin on ruvennut viime aikoina enemmän mietityttämään se, mitä kansikuvilla ja väreillä halutaan viestiä.
VastaaPoistaPakko tunnustaa, että enkkuni on sen verran heikkoa, että en ihan kaikkia nyansseja tuosta linkittämästäni kritiikistä ymmärtänyt (käytti jotain vahvoja kielikuvia lukukokemuksestaan, mutta ne eivät tosiaan ihan auenneet?) mutta pääasiallinen kritiikki taisi osua kirjan aasialais-amerikkalaisiin mieskuviin ja muihin stereotypioihin ja taiteellisiin ansioihin (tai niiden puutteeseen). Erotti kuitenkin ystävällisesti kirjan ja kirjailijan: niinhän se on, että vaikka olisi kuinka älykäs, lukenut ja korkeakouluja suorittanut sekä paljon kokenut ja paljosta selviytynyt, ei vielä välttämättä osaa kirjoittaa (todella) hyvää romaania.
Minäkin kiinnitin huomiota tuohon musiikkiin ja siihen, kuinka Kimin äiti oli ollut soitonopettaja Honkongissa. Hukkaan tosiaankin usein (korkea)koulutus menee näissä tilanteissa. Sanoit hyvin jonkin Kwok-postauksen kommenteissa, että ensimmäinen maahanmuuttajasukupolvi menee usein "hukkaan", kun kieltä ei opi jne.
Kiitos Linnea - tuo mainitsemasi hollywoodilaisuus jäi mieleeni arviostasi (kuten Mari.A:kin sanoi, tämä on tarina, jollaisia amerikkalaiset haluavat kuulla, lukea ja nähdä) ja se kuvaa hyvin juuri tuota yksioikoisuutta, henkilöiden jyrkkää jakautumista hyviin ja pahoihin sekä selviytymistarinan kaavaa.
VastaaPoistaOlin syksyllä Bazarin lehdistötilaisuudessa, jossa Jean Kwok oli kertomassa kirjastaan. Tilanne oli mieleenpainuva; ei niinkään siksi, että Kwok olisi esitellyt kirjansa ja sen taustat niin kiehtovasti (vaikka sitäkin ehkä), vaan siksi että hän oli uskomattoman itsevarma esikoiskirjailijaksi. Hän käveli puhuessaan yleisön joukossa ja hänestä suorastaan uhkui kunnianhimoa ja päättäväisyyttä, mikä ei tietenkään ole huono asia, mutta se oli jotenkin hätkähdyttävää. Verrattuna Kwokiin esimerkiksi Ann Rosman vaikutti todella "normaalilta", innostuneelta mutta hiukan jännittyneeltä ja epävarmalta.
VastaaPoistaEhkä yritän siis sanoa sitä, että Kwokin esiintymisestä näki, että hän on päättänyt tulla menestyväksi bestselleristiksi ja hänellä oli niin ammattimainen ote esiintymiseen, että muihin paikalla olleisiin esikoiskirjailijoihin verrattuna se tuntui melkein epäinhimilliseltä. Mutta hyvin hän sai yleisön huomion kiinnitettyä puoleensa.
Lumikko, tuo on jotenkin helppo uskoa kun ajattelee kirjailijan koulutustaustaa (useampi korkeakoulututkinto) ja mitä hän on saavuttanut; kunnianhimoa varmasti löytyy. Myös Käännöksien Kim(berlyn) hahmossa kuvataan paljon kunnianhimoa, menestymisen pakkoa ja sen hintaa (joskaan minä en oikein herkistynyt aiheelle johtuen jotenkin pinnallisesta käsittelytavasta tai siitä, että en oikein syttynyt kirjan henkilöstä, vaikka nuori Kim herättikin sympatiaa).
VastaaPoistaTavallaan olen kyllästynyt näihin "huippulahjakkaisiin" kirjailijoihin, joita isot koneistot markkinoivat jatkuvalla syötöllä. Siis näitä toimittajia ja yliopisto-opettajia (joita löytyy toki monista lempikirjailjoistanikin), jotka kirjoittavat moitteetonta, mutta jotenkin särötöntä kieltä ja kiehtovan, mutta jotenkin hengettömän tarinan. Silti he saavat
aiemman taustansa perusteella median puolelleen ja kirjojen kansiin painetaan ylisanoja. Kaipaisin rosoisuutta, kirjailijoita joille kirjoittaminen ja julkaiseminen on sanomisen pakkoa, ei yksi uusi askel menestyksekkäällä
uralla. Että kirjat eivät olisi niin harkittuja ja siloteltuja, vaan elämänmakuisia.
Mielenkiintoista tuo mitä Lumikko kertoi kirjailijasta.
VastaaPoistaTämän tyyppiset tarinat koukuttavat minut yleensä, joten ehkä laitan tämän lukulistalle...kun joku vaan antaisi lisää tunteja vuorokauteen.
Mekin olemme vielä reissussa, mutta olosuhteiden pakosta (pojat sairastuivat) jouduimme jättämään mökkeilyn kesken ja olemme kaupungissa huilimassa ennen pitkää automatkaa kotia. Nyt olenkin sitten koittanut surffailla kirjablogistaniassa viimeisimpiä postauksia lukien ;)
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä, että sellainen tekemällä tehty kirjailijuuskin on toisaalta jotenkin hämmentävää..Kun tekstikin on selvästi viimeisen päälle hiottu, siitä herkästi häviää se kirjailijan oma ääni, vaikka omaa tarinaa kertoisikin. Pieni rosoisuus on hyvästä elämässä ja kirjoissakin ;)
Kirjailijatar, tarina on kyllä hyvä (ainakin alkuosa, loppu mielestäni hajoaa) ja tämä on nopealukuinen kirja. Mutta jos ehtisin lukea vain yhden kirjan kuukaudessa tai viikossa, en ehkä lukisi tätä.
VastaaPoistaToivottavasti pojat paranevat pian! Tuo mitä sanoit kirjailijan oman äänen häviämisestä on usein totta.
Kommentin loppuosa oli siis tietenkin Susalle osoitettu ;).
VastaaPoistaMinulla on tämä vielä lukematta, mutta on ollut jännä seurata, miten samanlaisia arvioita tästä on kirjoitettu. Vain yksi on tainnut kokea kirjan huonona, eikä kukaan huippuna. Minua kiinnostaa tämä aihe paljon, joten aion lukea kirjan, mutta kuten sinäkin sanoit, blogiarvioiden perusteella tiedän olla odottamatta liikoja. :)
VastaaPoistaPitäisi asettaa kommenttivalvonta näihin vanhempiin kirjoituksiin, jotta huomaisin (erittäin tervetulleet, vaikka postauksesta olisi aikaakin!) kommentit. :)
VastaaPoistaKaroliina, minulle oli muodostunut aika tarkka kuva siitä, millainen kirja Käännöksiä on ja mistä asioista siinä pitäsin ja mistä ehkä en, ja lukukokemus vastasi aika pitkälle tuota käsitystä. En tiedä, oliko se sitten itseeään toteuttava ennustus? Olen harkinnut, että en enää lukisi blogiarvioita etukäteen - mutta mistä sitten tietäisin, kiinnostaako kirja alun alkaenkaan?
Maria, en tiedä olisiko se sinulle toimiva tapa, mutta minulla tulee blogikommentit sähköpostiin, joten eivät jää huomaamatta. :)
VastaaPoista