keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kirjallisia maisemia (haastevastaus)

Katunäkymää Brooklynista.


Lumikko heitti Meijerielämää -blogissaan mielenkiintoisen jatkohaasteen mieskirjalistansa yhteydessä. Haaste kuuluu näin: "Heitänpä minäkin haasteen kirjabloggaajille ja muille himolukijoille: olisi hauskaa, jos innostuisitte esittelemään sen maantieteellis-kirjallisen ympäristön, jossa itse olette parhaiten viihtyneet - parhaine kirjailijoineen ja/tai kirjoineen tietysti." Inspiroiduin haasteesta niin, että kiskoin hyllystäni pinoittain kirjoja ja aloin selailla niitä. Ensimmäinen vastaukseni oli ilmiselvä: kaikkein parhaiten olen viihtynyt Kanadassa, erityisesti Prinssi Edwardin saarella, mutta myös esimerkiksi Ontariossa. Clarissa on kuitenkin jo esitellyt kanadalaisia kirjailijasuosikkejaan Luovaa puuhastelua -blogissaan, ja uskon monien muidenkin kirjabloggaajien vielä johdattelevan meitä kyseiseen maailmankolkaan tämän haasteen tiimoilta, joten tutkailin kirjallisen maailmankarttani muita mahdollisuuksia. Jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan mahdottoman pitkä, valitsin yhden "matkakohteen" - saatan palata haasteeseen vielä myöhemmin jonkin toisen maantieteellisen ympäristön merkeissä, mutta tällä kertaa esittelen kirjallisen New Yorkini. 


Brooklyn Bridge




En ole koskaan itse käynyt New Yorkissa, enkä itse asiassa halua käydäkään. Ajatus pilvenpiirtäjien ja ilmansaasteiden miljoonakaupungista itse asiassa kammottaa minua; en usko että pystyisin asumaan sellaisessa paikassa. Ajatuksen (ja kirjallisuuden) tasolla kaupunki on kuitenkin kiehtova: kansojen sulatusuuni eri kansallisuuksien leimaamine kaupunginosineen, yötä päivää hereillä oleva kaupunki, kulttuurin ja taiteen runsaudensarvi, useiden kirjailijoiden kotikaupunki. Kirjoissa olen viihtynyt New Yorkissa oikein hyvin, erityisesti Brooklynissa ja SoHossa. Kirjailijat, joiden johdattamana olen kulkenut Ison Omenan kaduilla, ovat William Styron, Siri Hustvedt, Paul Auster ja Don DeLillo, ja aikajana ulottuu 1940-luvusta 2000-luvulle. Hypätkää kyytiin!


Brooklyn




Manhattanilta oli noihin aikoihin miltei mahdoton löytää halpaa huonetta, joten minun oli muutettava Brooklyniin. Tämä tapahtui vuonna 1947. Tuon niin elävästi mieleeni painuneen kesän miellyttäviä puolia oli sää, joka oli aurinkoinen , leuto ja kukkaistuoksuinen aivan kuin aika olisi pysähtynyt ikuiselta tuntuvaan kevääseen

Näin alkaa William Styronin romaani Sofien valinta (Sophie's Choice 1976, suom. 1982 Otava), jonka luin 14-vuotiaana. Kirja kertoo nuoresta, kirjailijanurasta haaveilevasta Stigosta, joka tutustuu Brooklynissa naapuriinsa Sofieen ja saa ajan myötä kuulla juutalaisnaisen vaiheista Auschwitzissa ja valinnasta, jonka kahden pienen lapsen äiti joutui siellä tekemään. Tyttökirjojen ja Jane Austenin kirjallisessa maailmassa kasvaneelle teos oli ravisuttava, ja lukuisia loistavia ja vaikeista aiheista kertovia kirjoja myöhemmin Sofien valinta on säilyttänyt mielessäni paikkansa kirjana, joka kuvaa suurta kärsimystä mutta antaa silti toivoa, sillä kirja päättyy sanoihin: Ei ollutkaan tuomiopäivä - vaan aamu. Aamu: säkenöivä ja kirkas.  

Toisenlaisiin Brooklynin tunnelmiin meidät johdattaa newyorkilaiskirjailija Paul Auster, joka tunnetaan suomessa ehkä parhaiten New York -trilogiastaan. Olen lukenut trilogiasta vain päätösosan, metafyysisen dekkarin Lukittu huone, senkin vuosia sitten. Koska myös Sattumuksia Brooklynissa on minulta vielä osittain lukematta, käykää lukemassa kirjasta jäljen ääni -blogista. Osittain New Yorkiin sijoittuu myös Austerin Näkymätön.

Katunäkymää SoHossa.

SoHo

Vaikka Matt luonnostelikin kaiken aikaa baseballkenttiä ja pelaajia, ei hän lakannut koskaan piirtämästä ja maalaamasta myös New York Citya. Ajan myötä kaupunkiluvista tuli yhä monimutkaisempia. Hän maalasi kaupunkia auringonpaisteessa ja harmaan taivaan alla. Hän maalasi sitä tuulisina päivinä ja sateessa ja lumimyräkässä. Hän piirsi kaupunkia lintuperspektiivistä, sivulta ja ruohonjuuritasolta ja kansoitti sen kadut rotevilla liikemiehillä ja tyylikkäillä taiteilijoilla ja laihoilla malleilla ja pummeilla ja höpöttävillä hulluilla, joita me näimme joka päivä koulumatkalla. Hän piirsi Brooklynin sillan ja Vapauden patsaan ja Chrysler Buildingin ja Kaksoistornit. 
Siri Hustvedt, Kaikki mitä rakastin.

Paul Austerin puoliso Siri Hustvedt on sijoittanut New Yorkiin ainakin romaaninsa Kaikki mitä rakastin ja Amerikkalainen elegia. Ensinmainittu sisältää lumoavaa kuvausta SoHossa asuvista taiteilijoista, kirjailijoista sekä taiteen- ja hysteriantutkijoista, joiden kohtalot kietoutuvat yhteen ystävyyden, rakkauden ja lopulta tragediankin sitein. Amerikkalainen elegia puolestaan viittaa muun muassa vuoden 2001 kaksoistornitragediaan, joka ravisutti New Yorkin elämää peruuttamattomasti. 

Kaksoistornien romahtamisesta kertoo myös Don DeLillon romaani Putoava mies. Kirjan alussa kuvataan päähenkilön harhailua kaupungissa, joka on sama mutta kuitenkin eri, ilma sakeana tuhkasta, savusta ja paniikista. DeLillon romaani on hieno kuvaus paitsi kollektiivisesta ja jokaista yksilöä eri lailla koskettavasta traumasta, myös päähenkilön ja hänen perheensä ihmissuhteista. En kuitenkaan halua päättää New York-kierrostamme näin synkkiin tunnelmiin, vaan palaamme vielä Brooklyniin, jonne sijoittuu TBR-listani kärkipäässä tällä hetkellä oleva romaani, jota en ole vielä saanut käsiini. Jo kansikuva kertoo paljon: romaani kertoo New Yorkiin emigroituvasta nuoresta irlantilaisnaisesta, jolle Brooklyn edustaa uutta alkua ja haaveita.


Kirjasta on kirjoittanut esimerkiksi Zephyr Kirjanurkkauksessaan. Minäkin toivon piakkoin pääseväni  Brooklynin päähenkilön Eilisin kanssa tuon valtamerilaivan matkaan ja tutustumaan brooklyniin 1950-luvun irlantilaistytön silmin. Siihen asti nautin aurinkoisesta Suomen suvesta pihalla, jasmikkeen tuoksussa!



Ihanaa päivää!

24 kommenttia:

  1. Ihana postaus Maria!

    Minä olen käynyt New Yorkissa kerran ja minun makuuni se oli vähän liian suuri; rakennukset korkeita ja ihmisiä niin paljon. Toisaalta esimerkiksi Greenwich Villagessa ja Central Parkissa viihdyin oikein hyvin.

    Hienoja kirjoja olet myös esitellyt! Minulla on tuo Brooklyn vielä lukematta mutta ehkä minä vielä.. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Linnea! Varmasti NY:stakin löytyy noita keitaita ja matalampaa rakennuskantaa, mutta saasteet ja ihmispaljous ovat kaikkialla. Ymmärrän kyllä teitäkin, jotka sinne olette matkustaneet/NY:sta haaveilette, mutta itse matkustaisin mieluummin vähän pienempään ja vanhempaan suurkaupunkiin, kuten Roomaan, Pariisiin tai Lontooseen.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanaa! Minun kirjallinen mielenmaisemani ei varmaankaan ole New Yorkin seudulla, vaan pikemminkin siellä Kanadassa, mutta aion ennen ensi viikon Itä-Suomen reissuamme pohtia tätä asiaa ja miettiä niitä seutuja, joilla oloni on kotoisa. :)

    New York kyllä kiehtoo niin kirjallisuuden kuin populaarikulttuurin kannalta ja sinne on ihana tehdä nojatuolimatkoja.

    Jätin sinulle toisen, pienemmän haasteen blogiini.

    VastaaPoista
  4. Olinkin Katja juuri sinulle kommentoimassa :). Minullekaan NY ei ole kirjallisena maisemana nro 1, mutta alkoi kiehtoa noita kirjoja selatessa ja pelkäsin, että PE Islandilla olisi ruuhkaisampaa kuin konsanaan Manhattanilla, kun tämä haaste pääsee kunnolla käyntiin ;).

    VastaaPoista
  5. Tykkään postauksistasi. :) Tämä oli oikein mielenkiintoinen. En ole tainnut lukea mitään New Yorkiin sijoittuvaa. :o Hyllyssä kuitenkin odottaa Hustvedtin Amerikkalainen elegia.^^

    VastaaPoista
  6. Minä rakastan käydä New Yorkissa niin oikeasti kuin fiktiivisesti. :) Jaksan vain hieman liioiteltuna lukea kirjan kuin kirjan tai katsoa elokuvan kuin elokuvan, kunhan se sijoittuu New Yorkiin.

    Kiitos taas hienosta postauksesta, jonka eteen olit nähnyt vaivaa. Tämä on tosi mielenkiintoinen haaste, johon olisi kiva osallistua, jos aikaa vain jostakin löytyy!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anki! :) Toivottavasti Amerikkalainen elegia on sinulle hyvä lukukokemus, minä tykkäsin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Karoliina! New Yorkilla on tietysti kannattajansa ihan ansaitusti :). Toivottavasti ehdit vastata tähän haasteeseen jossain työ- ja kesäkiireiden välissä!

    VastaaPoista
  9. Kivoja näkymiä, olen tuossa patsaan kädessä käynyt..

    VastaaPoista
  10. Niin ovat, Arja - varsinkin tuo patsaskuva näyttää ihanan kesäiseltä :).

    VastaaPoista
  11. En ole myöskään koskaan käynyt NY:ssa. Joskus ajattelin, etten haluakaan sinne mennä, mutta vähitellen mieleni on muuttunut positiivisempaan suuntaan. Ainoa, joka toistaiseksi on asian estänyt, on lentomatkan pituus. Inhoan lentämistä.

    Kirjoista NY on toki minullekin tuttu. Paul Auster on mieheni suuri suosikki ja sitä kautta tullut minullekin tutuksi. Samoin Hustvedtin kirjat ovat tuttuja. Tuo De Lillonkin teos löytyisi hyllystä, mutta en ole siihen vielä tarttunut. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
  12. Hyvä ja kiinnostava teksti! Aika lailla samoissa maisemissa itsekin mielelläni kirjojen kanssa matkustan. Esimerkiksi Kanadassa Prinssi Edwardin saarella jo lapsuudesta asti... Ja Brooklyn on tuttu paristakin mainitsemastasi kirjasta. Minäkään en ole NY:ssä tai edes USA:ssa käynyt, mutta haluaisin kyllä käydä. Once in the lifetime tai onhan se nähtävä -ajatuksella. Kanadaankin tekisi mieleni, etenkin em. saarelle.

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus. En taida itse nyt tällä kertaa tarttua tähän haasteeseen!
    Mukavia lukuelämyksiä toivottelen jatkossakin!

    VastaaPoista
  14. Mitä oikein sekoilin tuossa ylempänä, kun kirjoitin Arja?!? Viestini oli siis tietenkin tarkoitettu Hannelelle! Anteeksi nimien sekoittaminen!

    VastaaPoista
  15. Todella mielenkiintoinen haaste ja kiinnostava postaus! :) Minäkään en ole New Yorkissa käynyt (vaikka haluaisin!), mutta kaupunki tuntuu jo ihan tutulta kaikkien sinne sijoittuvien kirjojen, tv-sarjojen ja elokuvien takia.

    Brooklyn on tosiaan ihana kirja, toivottavasti pääset lukemaan sen pian! Paul Austeriin en ole vielä tutustunut, mutta New York -trilogia kiinnostaisi. Jos muuten kaipailet lisää New York -kirjallisuutta, niin Michael Cunninghamin By Nightfall (Illan tullen) sijoittuu SoHoon.

    VastaaPoista
  16. Jaana, kannattaa ehdottomasti lukea Putoava mies!

    Anna Elina, minustakin olisi ihanaa matkata PEI:lle, mutta varaudun järkytykseen sen osalta, kuinka täyteen saari on sitten Montgomeryn päivien rakennettu.

    Kiitos Marja-Leena! Sinulle pitäisi kolahtaa kirjapaketti huomenna :).

    VastaaPoista
  17. Wau, ihanasti tartuit tähän, juuri siten kuin olin toivonutkin! Minulla taitaa olla aika samanlainen asenne New Yorkiin: pidän siitä todella paljon fiktiivisenä ympäristönä (sekä kirjoissa että elokuvissa), mutta en ole koskaan erityisemmin halunnut matkustaa paikan päälle. Toisaalta minäkin voisin haluta joskus käydä siellä "kerran elämässä"-tyyppisesti, kuten Anna Elinakin.

    Minun New Yorkini on ennen kaikkea Woody Allenin New York: hänen elokuviensa kautta rakkauteni fiktiiviseen New Yorkiin sai alkunsa. Etenkin elokuva Manhattan on suosikkini.

    New York-kirjailijoitani ovat J.D.Salinger, Truman Capote ja jossain määrin myös F. Scott Fitzgerald Kultahattuineen. Austeria en ole vieläkään lukenut, häntähän kai pidetään (vaimonsa ohella) nykykirjailijoista newyorkilaisimpana.

    Televisiosarja Mad Men on myös hyvin newyorkilainen, vaikka siinä ei ole ulkokuvia juuri ollenkaan.

    Kiitos tästä postauksesta! Asetit riman aika korkealle mahdollisille muille osallistujille... ;)

    VastaaPoista
  18. Zephyr, minustakin tämä on ihana haaste, tykkään muutenkin miettiä kirjojen tapahtumapaikkoja, kuten kaupunkeja, kyliä ja taloja, ja tämän haasteen myötä on hyvä pysähtyä miettimään omaa "kirjallisuuden karttaansa", esim. minulla se painottuu aivan liikaa englanninkieliseen maailmaan. Toki kanadalaiset suosikit <3 kulkevat aina mukana, mutta voisin vähän laajentaa repertuaaria.

    Kiitos kirjavinkistä! Olen lukenut Cunninghamilta Tunnit, joten uskon että pitäisin tuosta mainitsemastasikin :).

    VastaaPoista
  19. Kiitos Lumikko! Tämä haaste on todella inspiroiva; voisin tehdä tästä vaikka kuinka monta postausta ;).

    Salingerilta olen lukenut vain Siepparin ja tuon Fizgeraldin Kultahatun luin niin kauan sitten, etten edes muistanut sen sijoittuvan New Yorkiin, täytyy joskus palata kirjaan. Truman Capotesta kiinnostuin Katjan Aamiainen Tiffanylla -postauksen ansiosta, mutta en ole vielä ehtinyt lukea.

    Olen nähnyt Allenin elokuvia aika vähän herran tuotannon laajuuteen nähden, viimeksi varmaan Celebrityn. Ylipäänsä olen aikuisena katsonut elokuvia todella vähän, mutta lapsuudesta tulvahti nyt mieleen kolme sympaattista NY-leffaa: Uneton Seattlessa, Krokotiilimies ja Yksin kotona 2 -eksynyt New Yorkissa. Muistan viimeksi mainitusta vieläkin Kevinin ilmeen ja taustamusiikin hänen ihaillessaan suurta joulukuusta kaupungilla <3

    VastaaPoista
  20. Hieno vastaus Lumikon haasteesen. Minun omanihan oli vain pintaraapaisua aiheesta. Tuo upea kuva Brooklynista on juuri sellaista New Yorkia, johon nuorempana olin ihastunut kirjojen ja elokuvien kautta. Pitäisi mennä tutkimaan kirjahyllyä, koska mieleen ei nyt tule sieltä muita kuin tuo Sofien valinta.
    Matkan varrella on mieleni muuttunut enkä niin kovasti sinne haikaile. Se minun kirjallinen maisemani kun on Kanadassa, jonne lähtisin vielä uudemman kerran.

    VastaaPoista
  21. Kiitos Clarissa! Kanadaan lähtisin minäkin vaikka heti! Missä päin Kanadaa olet vieraillut?

    VastaaPoista
  22. Kävimme muutama vuosi sitten Ontariossa ja Québecissä. Maa on aina kiehtonut minua ja kun tytär miehensä kanssa oli Ottawassa opiskelemassa lukukauden lähdimme heitä moikkaamaan:) Heidän vierainaan pääsimme olemaankin sitten enemmän kuin turisteja. Viihtyisä maa ja miellyttäviä ihmisiä, siinä vaikutelmani Kanadasta.

    VastaaPoista
  23. Kuulostaa tosiaan mukavalta! PEI:n jälkeen juuri Ontarion seutu kiehtoo minua Kanadassa eniten - ehkä siksi että Montgomery muutti sinne Saarelta ja monet Shieldsin kirjat sijoittuvat sinne.

    VastaaPoista
  24. Hui, tämä upea postaus on miltei mennyt minulta kokonaan ohi, samoin kuin Lumikon hieno haastekin! Ihan ensiksi pitääkin sanoa: iso kiitos sinulle Maria siitä että olet liittänyt sivupalkkiisi linkin alkuperäishaasteeseen, siitä keksin alkaa etsiä sinun haastevastaustasi! :)

    Ja vau, mikä kirjoitus! Minäkin haluan vastata tähän haasteeseen, mutta kuten Lumikkokin sanoi, asetit riman TODELLA korkealle. :)

    Minä rakastan New Yorkia! Olen viettänyt siellä kerran reilun viikon ja se lumosi minut täysin. Toki olen sielultani ja sydämeltäni selkeästi enemmän eurooppalainen ja minun sielunmaisemani juuret taitavat istua melko syvällä Britanniassa, mutta New Yorkissa (sekä ylipäänsä itäisessä USAssa + etelävaltioissa) on vain sitä jotakin. Suuruudestaan huolimatta NY on uskomattoman kotoisa paikka, ja kerran siellä käytyään pala sydämestä jää sinne. Ainakin minulle kävi niin. :) Nautin myös lukea kirjoja jotka sijoittuvat New Yorkiin, vaikka olenkin tainnut lukea niitä aika vähän.

    Upea postaus, kiitos tästä!! <3

    VastaaPoista