torstai 14. heinäkuuta 2011

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

Ei kahta ilman kolmatta... Ketunleipiä kotiportaidemme juurella.

Hänellä on uskomattoman pienet sormet. Puoliso kaivaa taskustaan keltaisen pupuhelistimen ja näytän sitä lapselle. Painan pupun mahaa, mahasta kuuluu ääni. Silloin lapsi yhtäkkiä nauraa ääneen. Katsomme puolison kanssa toisiamme ja toistelemme monta kertaa asiaa, jonka molemmat näkivät: "Hän hymyili ja nauroi!"

Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka (Tammi 2011, 240 s.) on sisäinen matka äitiyteen, ihan tavalliseksi perheeksi, ja konkreettinen  matka Kiinaan ja takaisin, oma kauan kaivattu lapsi paluumatkalla mukana. Matkaa tehdään hitaasti ja perusteellisesti: ensin jonotetaan adoptioneuvontaan, sitten käydään adoptioneuvonnassa, kunnes virkailija toteaa Annalle ja hänen miehelleen voivansa lämpimästi suositella heitä vanhemmiksi. Sitten odotetaan useampi kuukausi adoptiolautakunnan päätöstä, ja odotuksen palkitsee kaikessa kapulakielisyydessäänkin maailman kaunein lausuma: "Lautakunta katsoo, että hakijat täyttävät lapseksiottamisessa annetussa laissa (153/1985) lapseksiottajille annetut edellytykset. Tämän vuoksi lautakunta on päättänyt mainitun lain 27. pykälän 1 momentin nojalla myöntää hakijoille luvan lapseksiottamiseen." Lauseita toistetaan onnellisena kerta toisensa jälkeen, mutta matka pienen kiinalaistytön vanhemmiksi on vasta alussa.

Adoptiomatka on sarja päiväkirjamaisia merkintöjä, jotka alkavat ensimmäisestä käynnistä adoptioneuvojalla ja päättyvät yli viisi vuotta myöhemmin, kun lapsi on ollut jo muutaman kuukauden kotona. Adoptioprosessia edeltänyttä aikaa tuloksettomine hedelmötyshoitoineen sivutaan vain lyhyesti, ne itkut on jo niistetty. Anna pohtii, miten saada muut ymmärtämään, että adoptio ei ole heille mikään kakkosvaihtoehto eikä adoptoitava lapsi biologisen lapsen korvike, vaan juuri se lapsi, jota hänen tulevat vanhempansa odottavat, toivovat ja rakastavat. Vaikka haltiatarkummi lupaisi raskauden taikasauvan heilautuksella, pariskunta valitsisi adoption. Edes kohdemaan vaihtaminen adoptioprosessin nopeuttamiseksi ei tule Annalle kysymykseen, sillä kiinalaislapsen odotus on jo alkanut sydämessä.

Annan kuvailemista ajoittain vallan saavista pelon, katkeruuden ja toivottomuuden tunteista huolimatta Adoptiomatka on valoisa kirja, sillä se kertoo kasvusta, rakkaudesta vielä tuntematonta lasta kohtaan ja perheestä, joka vihdoin toteutuu. Alkuvuodesta luin Anna-Kaisa Hakkaraisen lapsettomuutta käsittelevän kirjan Ihmeet tapahtuvat muille (2010), joka kuvaa raastavasti kerta toisensa jälkeen kuukautisiin tai keskenmenoon päättyviä hedelmöityshoitoja. Hakkarainen ja hänen miehensä päätyivät myös adoptioon, ja toivon voivani lukea perheen syntymisestä kertovan kirjan myöhemmin myös Hakkaraiselta.

Vaikka Adoptiomatkakin nostatti useaan kertaan kyynelen silmäkulmaan, se sai minut myös hymyilemään. En voi olla hymyilemättä, kun luen kuinka Anna ja hänen miehensä ottavat valokuvia Kiinan adoptioviranomaisia varten kesämökillä: yleensä kalsareissa klapikirveen varressa viihtyvä mies laitetaan poseeraaman kauluspaidassa aamukahvin ja Helsingin sanomien äärelle, kun taas Anna sonnustautuu kokkaamaan jakkupuvussa, esiliinassa ja äidiltä lainatuissa matalissa avokkaissa - kiinalaiset oudoksuisivat sukkasillaan hipsuttelua. Adoptiomatkan kerronnan vahvuus on paitsi pohdiskelevaisuudessa ja omien tunteiden vilpittömässä esittämisessä, myös siinä, että kirjoittaja ei ota itseään liian vakavasti - ainakin minä pystyin samastumaan enemmän kirjoittamisesta ja lukemisesta kuin siivoamisesta nauttivaan, ajoittaista yksinoloa tarvitsevaan Annaan, joka haluaa kasvaa ja rohkaistua odotuksen mukana.

Ryhdistäydy, hyvä nainen, komennan itseäni. Leivänmuruilla keittiön lattialla ei ole merkitystä. Adoptiovanhemmalta ei vaadita täydellisyyttä, onhan se sinulle monta kertaa kerrottu. Riität ja kelpaat. Lakkaa murehtimasta pieniä, keskity olennaiseen. Siihen, että osaat kaivaa esiin ja ottaa adoptioneuvonnan aikana puheeksi kaiken oikeasti vaikean, jonka käyminen on tulevan lapsesi parhaaksi.

Annan pohdinnat lapsenkaipuun motiiveista, vanhemmuuden haasteista ja peloista koskettavat ketä tahansa vanhempaa tai lasta odottavaa riippumatta siitä, kuinka lapsi saadaan. Adoptiolasta toivovat joutuvat vain käymään näitä asioita läpi huomattavasti perusteellisemmin kuin biologista lasta odottavat   - ja perustelemaan valintojaan myös ulkopuolisille, usein ajattelemattomille ja kapeakatseisille utelijoille. Yhteiskunnalla ei ole resursseja järjestää adoptioneuvonnan kaltaisia keskusteluja kaikille vanhemmiksi tuleville, mutta jokaisen on hyvä miettiä esimerkiksi lapsuudenkotinsa henkistä perintöä, omia arvojaan ja parisuhdettaan äidiksi tai isäksi kasvaessaan, ja usein odotus ja lapsen saaminen synnyttävätkin näitä mietteitä.

Kiinalaisesta lastenkodista Annan ja hänen puolisonsa syliin siirtyvä tyttö saa kasvattaa vahvat juuret uuteen maaperään. Kun hän saapuu vanhempiensa kanssa Suomeen, häntä ovat vastaanottamassa isovanhemmat ja muut sukulaiset, ja hänen kodikseen tulee talo, jossa jo hänen isoisoisänsä on asunut. Lapsen omassa kirjahyllyssä odottavat Pupet, Maisat, Lindgrenit ja Mikko Mallikkaat. Siteitä synnyinmaan kulttuuriin tullaan myös vaalimaan.

Häntä kaivattiin niin pitkään ja häntä rakastetaan niin paljon, mutta nyt on arki. Joskus kiirettä, joskus väsymystä, kaiken ilon takana.

Kirja perustuu Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka-blogin merkintöihin.

Kansi: Jukka Aalto


Adoptiomatkasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Jonna, Ilse, Sanna, EmmyAurora ja tata.

Romaani kansainvälisestä adoptiosta: Anne Tyler, Amerikan lapset, josta on kirjoittanut Lumiomena.

14 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli todella koskettava ja kaunis kirja. Tykkäsin kovasti!:)

    VastaaPoista
  2. Niin on, huomasinkin hienosta arviostasi että sinäkin tykkäsit Sanna :). Käynpä vielä kommentoimassa sinulle nyt kun olen itsekin lukenut!

    VastaaPoista
  3. Tämä jäi mieleen jo Juuri tälaista-Ilsen tekstistä ja nyt haluan lukea tämän entistä enemmän. Kuulostaa ihanalta ja elämänmakuiselta kirjalta!

    VastaaPoista
  4. Sitä tämä on, Linnea, ihana ja elämänmakuinen :) Toivottavasti saat kirjan käsiisi!

    VastaaPoista
  5. Varasinkin nyt sitten saman tien kirjastosta :) Jonoa jonkun verran mutta eiköhän se sieltä tupsahda aikanaan.

    VastaaPoista
  6. Ohoh, näissä kesäkiireissä meni melkein ohi, että sinäkin luit tämän. Kiitos linkityksestä ja hienosta arviosta! <3!

    Voi että minä ihailen teitä monisanaisia kirjoittajia. Puhut tästä(kin) kirjasta niin kauniisti, ja kuitenkaan et kerro liikaa, vaikka tekstisi on monta kertaa pitempi kuin omani. ;)

    VastaaPoista
  7. Pidän kirjailijan tavasta kirjoittaa, mutta en pitänyt itse kirjasta, joka alkoi heti ärsyttämään. Valitettavasti kirjailijasta sai sen kuvan, että lapsella haetaan lisää hänen niin kovin erikoiseen persoonaansa. Lapsi sai varmasti todella rakastavan kodin, sitä en epäile, mutta miksi ei kelvannut lapsi mistään muualta? Piti olla juurikin Kiinasta, juurikin tyttölapsi. Onhan sellaista tietenkin kiva esitellä vieraillekin, kaikki katsovat uteliaasti. Vammainen, ei-vinosilmäinen poika ei aiheuttaisi niin paljon ihastuneita huokailuja. Nättiä kiinalaista tyttölasta jaksaa odottaa viisikin vuotta, vaikka onkin niin kamalaa olla lapseton.

    VastaaPoista
  8. Edellisen anonyymin en kyllä usko lukeneen koko kirjaa, tai ainakin hänellä tuntuu olleen aika rumiksi asiat tekevät silmälasit päässään.

    Missään vaiheessa kirjassa ei muistaakseni käy ilmi, että pariskunta toivoisi nimenomaan tervettä lasta. Hehän joutuvat käymään läpi melkoisen sairauslistan ja miettimään pitkään, kuinka sairaan lapsen kanssa heillä olisi voimavaroja elää. Ja miksi adoptiovanhemmilta odotetaan muutenkin jotain yli-inhimillistä hyvyyttä: eikö jokaisen vanhemman toive ole saada terve lapsi?

    Kyse ei liene myöskään mistään oman persoonan korostamisesta tai esittelykelpoisen lapsen toivomisesta (eiköhän sellaiset luulot oteta pois adoptioneuvonnan aikana, mikäli joku kuvittelee, että lapsen voi jotenkin itse valita), koska silloin kun kirjan pari aloitti adoptiomatkansa, Kiinan adoptiotilanne oli vanhempien kannalta katsottuna erittäin hyvä ja jonot lyhyet, jopa lyhyemmät kuin biologisessa raskaudessa. Kun takana on vuosien tie - ensin lapsettomuus, sitten jonottaminen adoptioneuvontaan ja sen läpikäyminen, lautakunnan päätöksen odottaminen ja siis adoptioluvan saaminen -, on varmaan aika luonnollista valita kohdemaaksi se, jossa asiat tuntuvat sujuvan nopeasti. Sittemmin tilanne muuttui, mutta kuten kirjassa sanotaan, eihän toivelasta voi vaihtaa. Heidän lapsensa odotti heitä Kiinassa ja sillä selvä. Kohdemaan muuttaminen olisi sitten varmaan jonkun mielestä ollut jonkinlaista lapsishoppailua.

    Lisäksi sitten vielä tiedoksesi se, että Kiinan viranomaiset eivät ota vastaan sukupuolitoiveita. Yhtä hyvin pariskunta olisi voinut saada pojan, mutta todennäköisyys oli kyllä tyttären puolella, tietysti, kun maan tilanteen tietää.

    VastaaPoista
  9. Minäkin vähän epäilen, että ensimmäinen anonyymi ei ole kirjaa ainakaan kovin tarkkaan lukenut, koska tuo Kiina-asia siinä selitetään. Yritän vääntää vielä rautalangasta, kuinka minä asian ymmärsin.

    Ensin pitää valita joku adoption kohdemaa - ikävä kyllä adoptiota ei voi hakea maailmanlaajuisesti. Tässä tapauksessa valittiin Kiina, ja alettiin odottaa lasta sieltä. Käytännössä he siis odottivat JUURI tätä lasta, jonka he sitten vuosia myöhemmin hakivat kotiin. Jos he olisivat vaihtaneet kohdemaata välillä, he olisivat ikään kuin kääntäneet selkänsä odottamalleen lapselle saadakseen mahdollisesti jonkun TOISEN lapsen vähän aiemmin. En itsekään ajattele, että "olisinpa saanut lapsia aiemmin/myöhemin", koska silloin minulla ei olisi näitä lapsia jotka minulla on nyt, vaan toiset lapset.

    Tätä asiaa on mahdollisesti vaikea ymmärtää, jos ei itse ole (odottava) äiti, ja toki on muutenkin erilailla ajattelevia ihmisiä. En kuitenkaan arvostelisi muita ihmisiä "erikoisiksi" vain siksi että he ajattelevat eri tavalla kuin minä.

    Kiitos toiselle anonyymille, kun sinäkin avasit tätä asiaa ensimmäiselle anonyymille! Kiitos muutenkin kommentistasi, jossa oli lisätieotoja kansainvälisestä adoptiosta ja esim. Kiinan kannasta sukupuolitoiveisiin. Eri maillahan on erilaiset kriteerit adoptiovanhempien suhteen liittyen esimerkiksi ikään tai taloudelliseen tilanteeseen.

    VastaaPoista
  10. Minäkin vähän epäilen, että ensimmäinen anonyymi ei ole kirjaa ainakaan kovin tarkkaan lukenut, koska tuo Kiina-asia siinä selitetään. Yritän vääntää vielä rautalangasta, kuinka minä asian ymmärsin.

    Ensin pitää valita joku adoption kohdemaa - ikävä kyllä adoptiota ei voi hakea maailmanlaajuisesti. Tässä tapauksessa valittiin Kiina, ja alettiin odottaa lasta sieltä. Käytännössä he siis odottivat JUURI tätä lasta, jonka he sitten vuosia myöhemmin hakivat kotiin. Jos he olisivat vaihtaneet kohdemaata välillä, he olisivat ikään kuin kääntäneet selkänsä odottamalleen lapselle saadakseen mahdollisesti jonkun TOISEN lapsen vähän aiemmin. En itsekään ajattele, että "olisinpa saanut lapsia aiemmin/myöhemin", koska silloin minulla ei olisi näitä lapsia jotka minulla on nyt, vaan toiset lapset.

    Tätä asiaa on mahdollisesti vaikea ymmärtää, jos ei itse ole (odottava) äiti, ja toki on muutenkin erilailla ajattelevia ihmisiä. En kuitenkaan arvostelisi muita ihmisiä "erikoisiksi" vain siksi että he ajattelevat eri tavalla kuin minä.

    Kiitos toiselle anonyymille, kun sinäkin avasit tätä asiaa ensimmäiselle anonyymille! Kiitos muutenkin kommentistasi, jossa oli lisätieotoja kansainvälisestä adoptiosta ja esim. Kiinan kannasta sukupuolitoiveisiin. Eri maillahan on erilaiset kriteerit adoptiovanhempien suhteen liittyen esimerkiksi ikään tai taloudelliseen tilanteeseen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Ilse! Omat tekstini tuntuvat minusta usein kovin lyhyiltä verrattuna monisanaisempien blogikollegojen analyyseihin :) Sinä taas osaat kiteyttää lukemastasi olennaisen, usein tyyliin tai tunnelmaan liittyen, ja todella innostaa lukijasi tarttumaan kirjaan itsekin!

    VastaaPoista
  12. Ja Linnealle vielä: toivottavasti saat kirjan piakkoin, kiva että innostuit varaamaan sen! :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos tästä kirjoituksesta. Minulla on pikaisella TBR-listalla sekä tämä että tuo Tylerin Amerikan lapset. :)

    VastaaPoista
  14. Karoliina, Amerikan lapset on siinä mielessä mielenkiintoinen kirja kansainvälisestä adoptiosta kiinnostuneelle (vaikka onkin toki fiktiota) että se kattaa useiden vuosien ajanjakson eli kuvaa sitä, miten adoptioprosessi (siis henkisesti ja perheen yhteenkasvun kannalta) jatkuu lapsensaannin jälkeen.

    Lämminhenkisiä kirjoja molemmat, siis sekä Pihlajaniemen että Tylerin.

    VastaaPoista