tiistai 24. syyskuuta 2013

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi


Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Helioskatastrofen, suom. Petri Stenman.
Like 2013, 138 sivua.

Minä nukahdin taas. Minä näin unen tulevan ja se oli kuin vihreät sormet kurottautuisivat päähän ja syvemmälle ruumiiseen. Minä en pystynyt liikkumaan. Minä vajosin läpi patjan ja makasin sängyn alla hyvän tovin ja katsoin sängyn lautapohjaa ja pölytukkoja ennen kuin nousin uudestaan ja leijuin katonrajaan. Minä katsoin alas Ulfiin, joka istui edelleen vierelläni. Minä näin itseni suljettuine silmineni ja yritin päästä alas sinne missä minä olin. Näinhän minä sen, että minä makasin siellä. Vihreys veti minut takaisin ja hyppäsin itseeni kuten sukelletaan mereen.

Helioskatastrofi on Linda Boström Knausgårdin, puolisonsa Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisesta Taisteluni-romaanisarjasta tutun runoilijan ja novelistin ensimmäinen romaani. Auringonhehkuisesta nimestään huolimatta romaani piirtyi mieleeni pikemminkin lumenhohtoisena ja kylmän säkenöivänä. Olen lukenut jonkin matkaa niin ikään tänä syksynä Likeltä ilmestynyttä esikoisromaania, Sarianna Vaaran Huomenkellotyttöä, ja huomaan kirjoissa samoja teemoja ja talvisia kuvia. Näitä teemoja ovat ainakin mielenterveyden rajat sekä nuoren tytön kasvu epävakaissa oloissa.

Jostain syystä – ehkä siksi, että romaani alkaa surrealistisella kuvauksella siitä, kuinka tyttö syntyy isänsä päästä kypärässä ja haarniskassa – olin kuvitellut Helioskatastrofin paljon kryptisemmäksi, vaikeammaksi ja kokeilevammaksi romaaniksi kuin mitä se oli. En kuitenkaan missään nimessä pettynyt kirjaan; se ei ole yksiulotteinen kurjuuskertomus, vaan koskettava ja väkevä, runollinen ja surullinen nuoren tytön kasvutarina mielisairauden ja uskonnollisen hurmoshenkisyyden ristipaineessa. Linda Knausgård kirjoittaa kuulasta, tiivistä tekstiä, jossa arkiset hetket ja mielen harhailut rytmittyvät hengästyttävästi mutta sulavasti.

Helioskatastrofin minäkertoja on kaksitoistavuotias tyttö, jonka isä sairastuu skitsofreniaan ja viedään sairaalaan. Sosiaaliviranomaiset ottavat tytön hoiviinsa, nimeävät hänet uudelleen Anna Bergströmiksi ja sijoittavat hänet perheeseen, johon on jo kauan toivottu tyttöä. Anna päätyy asumaan pohjoisruotsalaiseen pikkukylään, jossa vaikuttaa kaksi voimakasta liikettä: helluntaikirkko ja raittiusliike. Annan kasvatti-isä Sven toimii raittiusliikkeen johdossa, ja Annakin laitetaan kasvattiveljiensä Ulfin ja Urbanin kanssa levittämään täysraittiin ja liikunnallisen elämäntavan sanomaa talosta taloon (tässä kohtaa ajattelin Olli Jalosen Poikakirjan poikia myymässä poliittisin iskulausein koristeltuja tulitikkuja).  Anna halutaan mukaan myös helluntaiseurakunnan toimintaan. Hänen uskotaan pystyvän puhumaan kielillä, ja tarpeeksi tiukassa tilanteessa Anna puhuukin.

Koskaan ennen en ollut tuntenut kuten tunsin nyt, kirkossa joka oli täynnä minusta tulevia sanoja, syvimmältä sisältäni.

Ne tulivat ja maalasivat kaiken ympäriltäni siniseksi. Ne pyörähtelivät ja minä sukelsin aaltoihin. Minä näin tytön makaavan sängyssä nukkumassa, hänen hiuksensa olivat hajallaan tyynyllä. Kumarruin hänen päälleen silittääkseni hänen poskeaan. Silloin hän avasi silmänsä. Minä putodin tunnelin läpi ja heräsin siihen, että makasin lattialla. Pastorin pojat ja Ulf kumartuivat päälleni.

– Minähän sanoin että hän osaa, Ulf sanoi.


Boström Knausgård kirjoittaa raadollisistakin asioista kauniisti ja kirkkaasti, ja alkuteokseen tutustumattakin voin sanoa, että Petri Stenmanin suomennos on hyvin onnistunut. Helioskatastrofi on hyisen kirkas pieni romaani siitä lähes näkymättömästä rajasta, joka erottaa "hullut" "meistä muista" ja kuinka sen rajan taakse työnnetään.

Osallistun tällä kirjalla Tea with Anna Karenina -blogin lukuhaasteeseen Mieleni on rajaton.

11 kommenttia:

  1. Minulla on juuri kyseinen kirja kesken. (: Olen ainakin tähän mennessä pitänyt paljon. Valitsin sen aiheidensa vuoksi, vaikka vähän häiritsi että tiesi kyseessä olevan niin lyhyt kirja. Kielikin on niin nättiä kuin oletinkin sen olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, minusta tämä tuntui jotenkin sivumääräänsä pidemmältä – varmaan siksi, koska tämä on niin tiivistä tekstiä ja tässä tapahtuu paljon. Kiva kuulla aikanaan, mitä sinä sanot tästä! :)

      Poista
  2. Lukujonossa on, samoin kuin vielä lukemattomat herra Knausgårdin kirjat :) Kiva kuulla, ettei tämä kirja ole mitenkään vaikea, koska kuvittelin niin myös. Ja ai niin, tässähän on tosi kaunis kansikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, hauska kuulla että en ole ainoa, joka kuvitteli tämän jotenkin vaikeaksi kirjaksi :). Sama juttu, herra Knasuakin on vielä lukematta. Odotan mielenkiinnolla, mitä pidät Helioskatastrofista. Kansi on tosiaan kaunis!

      Poista
  3. Katsoin YLE areenasta pari dokkaria Knausgårdista, jota pikimmiten hankin ruotsiksi, kiinnostaa kovasti. Toisessa dokkarissa kävi ilmi, että rva Knausgård sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, en tiedä tuleeko se herran kirjoissa ilmi. Bipolaarisuus on nyt Päivi Storgårdsin romaanin myötä tänä syksynä kovasti pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, hienoa että aiot lukea (Karl Ove) Knausgårdia! Kyllä tuo Linda Boströmi bipolaarisuus tulee Taisteluni-sarjassa ilmi, aika raadollisestikin. Etenkin Toinen kirja (ainoa osa, jonka olen toistaiseksi lukenut) kertoo paljon ja kaunistelematta Knausgårdien avioliitosta, ja Linda sanoi kuulemma käsikirjoituksen luettuaan Karl Ovelle jotenkin niin, että "meidän välillämme ei voi enää koskaan olla mitään romanttista". Naimisissa ovat kuitenkin edelleen.

      Tuota Storgårdin kirjaa olen lueskellut myös, se ei ole ihan imaissut mukaansa mutta palaan siihen kun saan kiireellisemmät (=kirjaston erääntyvät ja erään haasteen kirjat) alta pois. Mietin itsekin, että kylläpä näitä mielenterveysaiheisia kirjoja nyt ilmestyy.

      Poista
    2. Yllättävän moni ihminen itse asiassa sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, aikaisemmin näin dokkarin Stephen Frystä, joka luotasi itseään ja sairauttaan. Tuttava- ja kollegapiireissä on muutama, joista epäilen näin vaikka asiasta ei ole ollut puhetta. Nuorena naisena jollain tavalla (kateuden sekaisin tuntein) ihailin sellaisia, jotka saivat maaniseen tahtiin tehtyä joitain töitä ja olivat niin uppoutuneita tekemisiinsä. Sitten ymmärsin, että he hyvin harvoin saavat mitään oikeasti valmiiksi ja lakkasin ihailemasta :).

      Poista
  4. Kiitos blogistasi ja tästä nimenomaisesta bloggauksestasi! Tekee mieli saada "keskustella" jonkun kanssa kirjasta. Miusta kirja on tavattoman monikerroksinen ja arvoituksellinen! Luin sen yhdeltä istumalta - en voinut lopettaa kesken. Toisen osan luin niin, että kyyneleet valuivat lähes koko ajan silmistäni. En nyt äkkiseltään muista ketään muuta, joka olisi osannut kirjoittaa masennuksesta yhtä selkeästi, kauniisti ja totuudenmukaisesti. Kirja on myös täynnä viittauksia antiikin Kreikan mytologiaan ja kieleen. Ja vaikka kirja on päällisin puolin selkeä nuoren tytön kasvukertomus, jäi minun mieltäni vaivaamaan ajatus, onko sittenkään näin, voisiko kyseessä olla vaikka skitsofrenisen "Iskän" aivoissa syntynyt (huom!) hahmo. Lopussahan emme saa kasvukertomukselle tyypillistä varmuutta päähenkilön, Annan, kasvusta. Pikemmin hän tuntuu pääsevän yhteyteen "iskän" kanssa. Toisaalta se voisi olla myös merkki Annan sisäisestä eheytymisestä. Hmmm. Musta tuntuu, että jään pitkäksi aikaa miettimään tätä kirjaa. Ja haluan mukaan Annan laturetkille! T. Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Niina, kiitos kivasta kommentistasi, jonka huomasin vasta nyt! Minustakin mielen järkkyminen oli tässä hyvin kuvattu (toki sen voi varmasti kokea ja myös kuvata monella tavalla). Kiinnostava tulkinta, että Anna olisi ollut vain isän aivoista syntynyt (sivupersoonallisuus?). Itse koin Annan hahmon jotenkin niin "eläväksi" että tulkitsin hänen "olevan olemassa" (jos nyt fiktiivisestä hahmosta voi näin sanoa!) omana itsenään. Minäkin jäin miettimään tätä kirjaa ja kommenttisi ansiosta mietin taas, eri kulmasta, kiitos siis!

      Poista
  5. Kiitos tästä arviosta, Maria! Minä vasta tajusin tällaisen kirjailijan olemassaolon. Miehensä on kirjoittajana kyllä tuttu. Tämä kuulostaa aika huimalta, jopa pelottavalta, mutta erittäin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  6. Arja, suosittelen! Vaikka kirjalla on rankka aihe, siinä on myös paljon kauneutta, eikä Helioskatastrofi ole mitenkään erityisen vaikealukuinen.

    VastaaPoista