 |
| Kuva täältä. Kannen kuva Usko Laukkanen. |
Mary Marck: Neljä viidesluokkalaista
Koululaisromaani
Otava 1958. Tyttöjen kirjasto. 191 s.
Luin lapsena kaikki käsiini saamani Mary Marckin koululaisromaanit: Eevan luokan jatko-osineen, Minnan syyslukukauden ja sen jatkon, Luokan merkkihenkilöitä ja Luokan ikävin tyttö. Pari vuotta sitten löysin Vammalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä minulle aiemmin tuntemattoman Marckin kirjan, Neljä viidesluokkalaista, joka on julkaistu paljon myöhemmin kuin edellä mainitut, vasta 1950-luvun lopulla (ja siitä puuttuukin muille Marckin kirjoille tunnusomainen Martta Wendelinin hurmaava kansikuva).
Pelkäsin etukäteen vähän ikävystyväni kirjan parissa, mutta marymarckmainen huumori sai minut hykertelemään lähes joka sivulla ja korvasi sen, että kovin kummoista juonta ei ollut ja henkilökuvaus oli hyvin pinnallista. Neljän viidesluokkalaisen henkilöt ovat perinteisiä Marck-kirjojen tyyppejä: päähenkilö on rauhallinen ja fiksu tyttö, hänen paras ystävättärensä on vähän villimpi (puhuu koko ajan huutamalla) ja kaksi kerronnassa etualalle nousevaa poikaa ovat tietenkin huuliveikko ja hiljainen älykkö. Varsinaisena päähenkilönä on tietenkin koko luokka (oppikoulun viides luokka vastaa nykyistä peruskoulun yhdeksättä), josta löytyy edellä mainittujen hahmojen lisäksi lihava ja leppoisa poika, viileä kaunotar, tyhmä ja kiltti tyttö sekä urheilijapoika.
Juonikuviotkin ovat minulle tuttuja aiemmin lukemistani Eeva-, Minna- ynnä muista Marckin koululaisromaaneista (pakollinen "jalo nuori ottaa niskoilleen syyn jonkun luokkatoverinsa kolttosesta" -kuvio on mukana tässäkin kirjassa). Kirja alkaa, kun päähenkilö Anna perheineen (joka muistuttaa kovasti Eevan perhettä: lapsia on kaikkiaan neljä, yksi melkein Annan ikäinen sisko ja nuoremmat kaksospojat, joiden edesottamuksia sekä kauhistellaan että ihaillaan. Perheen isä on vakava mutta hyväntahtoinen ja äiti sellainen perusäiti) Oulusta Helsinkiin ja samalla tietenkin vaihtuu koulu ja luokka. Anna kuitenkin kotiutuu nopeasti, ennen kaikkea sydämellisen uuden ystävänsä Leilan ansiosta. Kun koulutyön arki on alkanut mukavasti rullaamaan, sitä elävöittävät luokan yhteiset huviretket, juhlat ja "neljän viidesluokkalaisen" filosofinen kerho, jossa keskustellaan korkealentoisesti Marcus Aureliuksesta ja tulevaisuudenhaaveista.
- Miksei sinusta voisi tulla hieno ja kuuluisa? sanoi Leila. - Meistä kaikista pitää tulla jollakin tavalla hienoja ja kuuluisia. Eljaksesta tietysti tulee ilman muuta, mutta meistä muistakin voi tulla jotakin. Ehkä jostakin meistä voisi tulla kirjailija, siihen ei tarvita mitään erityisiä lahjoja, niin kuin matemaatikolla tai laulajalla.
Voin suositella Neljää viidesluokkalaista niille, jotka ovat pitäneet muista Mary Marckin kirjoista.
Neliosainen Eeva-sarja on laadukkain, mutta muiden Marckin koululaisromaanien kanssa Neljä viidesluokkalaista on jokseenkin samalla viivalla, vaikka kaavamaisuutta saattaa olla enemmän. Kirjan maailma on kuitenkin yhtä suloisen viaton kuin neljä vuosikymmentä aiemmin ilmestyneissä Eeva-kirjoissa (Eevan luokka ilmestyi 1917) ja nuoret samaan aikaan hellyttävän lapsenomaisia ja varhaiskypsiä, vaikka he ikänsä puolesta olisivat keskellä pahimpia murrosiän kuohuntoja.
Kirja on luettu osana Tuntemattomat tyttökirjat -haastetta.
Olipa ihanaa lukea tästä! Tämä on minulle entuudestaan ihan outo Marckin kirja, mutta kieltämättä henkilöhahmot ja tapahtumat kuulostavat kovin tutuilta:)
VastaaPoistaMarckin kirjat ovat todellakin ihanan naiveja, mutta toisaalta juuri varhaiskypsiä. Ei nuoret ole tainneet koskaan aivan tällaisia olla, mutta ajatukseen on mukava sillon tällöin paeta!
Säestän Ammaa, ihana lukea tästä kirjasta! Nauroin ääneen tuolle "jalo nuori..." -kuviolle, se kuulostaa tosiaan muistakin Marckin kirjoista tutulta - samoin kuin nuo muutkin esittelemäsi elementit. Näissä on kyllä roppakaupalla turvallisen herttaista viehätystä. Niin, ovatkohan murrosikäiset joskus oikeasti harrastaneet kirkasotsaisia filosofisia kerhoja vai ovatko ne silkkaa Mary Marckin keksintöä?
VastaaPoistaAmma, samalla kaavalla todellakin mennään :). Lapsena en ajatellut tai edes huomannut, että Marckin kirjat olivat niin samankaltaisia keskenään - toisaalta esim. Luokan ikävin tyttö on juoneltaan ja ainakin päähenkilön osalta vähän erilainen kirja, että kyllä kirjailija osasi varioidakin.
VastaaPoistaMinäkin luin sinun Minnan syyslukukausi/Toverien kesken postauksesi taannoin ja hykertelin kohdalle "puhuivatko nuoret joskus oikeasti tällä tavalla" :D.
Luru, sitä minäkin mietin, että onko tuollaista ollut... Toisaalta Marckin kuvaamia historiasta/filosofiasta todella kiinnostuneita, älykkäitä poikia oli ainakin minun lukiossani, voisin kuvitella heidän käyvän joitain älyllisesti korkealentoisia (ei kuitenkaan moraalisesti niin ihanteellisia) keskusteluja vielä tänä päivänäkin...
Mutta tosiaan mietityttää, että keitä Mary Marck/Kersti Bergroth on käyttänyt esikuvinaan... :)
Minua on ruennut viime aikoina harmittamaan, että vanhin tätini, joka oli syntynyt 1920, on jo edesmennyt. Hän kun kävi koulunsa silloin 20- ja 30-luvuilla, joten häneltä asiaa olisi voinut kysyä. Kyllä hän kouluajoistaan aina kertoikin, mutta nuorena niitä juttuja ei tajunnut kuunnella!
VastaaPoistaPiti vielä sanoa, että tuo sitaatti on aivan mainio. "Ehkä jostakin meistä voisi tulla kirjailija, siihen ei tarvita mitään erityisiä lahjoja, niin kuin matemaatikolla tai laulajalla." Hih.
VastaaPoistaMinullekin tämä on tuntematon, vaikka nuo samat listaamasi Marckin kirjat minäkin olen lapsena lukenut. Kuulostaa kyllä asetelmansa ja tuon sitaatinkin perusteella ehdalta Marckilta :) Minua alkoi hymyilyttää leveästi jo tuon "parasystävä puhuu aina huutamalla" -luonnehdinnan kohdalla, ja "kirjailija ei tarvitse mitään erityisiä lahjoja" aiheutti hykertelyä.
VastaaPoistaVähän harmi kyllä, ettei kirjassa ole Wendelinin kansikuvaa: ne ovat jotenkin todella oleellinen osa Marckin kirjojen viehätystä.
Tiedätkö, minulla on jatko-osa tähän Neljä viidesluokkalaista kirjaan. Kirjan nimi on Kerhon seikkailuja. Kirja on ilmeisesti ensimmäinen painos v.1959 Tähän on kansikuvan tehnyt Martta Wendelin. En ole kirjaa lukenut, mutta takakannessa sanotaan mm. että "Leila innostaa luokan taistelemaan vähäväkisen opettajan puolesta."
VastaaPoistaOli kiinnostavaa lukea arviosi. Nythän tiedän taustaa jatko-osaa ajatellen :)
Amma, vau mikä aarre sinulla on ollut tätinä! Ehkä niistä koulujutuista on jotain jäänyt mielen perukoille ja palaa jossain vaiheessa mieleen... Kiitos muistutuksesta, pitää kysellä vanhoista jutuista enemmän vanhoilta sukulaisilta!
VastaaPoistaLuru, tuossa sitaatissa on ihanaa kirjailijan itseironiaa ja ajattelin, että se sopii erityisen hyvin kirjablogiin ;).
Liisa, minä nauroin monta kertaa ääneen tätä lukiessani, ja sitä ei satu kovin usein (tosin luen aika vähän mitään kovin humoristista) :D.
Harmi tosiaan, ajattelin ensin, että Wendelinistä oli Neljän viidesluokkalaisen aikoihin jo aika jättänyt, mutta hän eli 1893-1986. Wendelinin herkkiin kuvituksiin verrattuna tuo kansi on aika... sanoisinko sarjamainen.
Oho, Johanna! Enpä tiennyt, että tähän on jatkoa. Ja vielä Wendelinin kansikuvalla! <3 PItääpä koettaa metsästää antikvariaateista tuota, tai sitten meidän pitää tehdä joskus "lainavaihtarit" näistä kirjoista :).
VastaaPoistaJohannalle vielä: tuo, että puolustetaan jotakin vähän reppanaa opettajaa, kuulostaa myös ihan tyypilliseltä Marck-juonelta :)
VastaaPoistaOnnea metsästykseen!...ja lainavaihtarit käy kyllä :)
VastaaPoistaSen verran, mitä olen Marck-kirjoja lukenut, tunnistan minäkin tuon tarmokkuuden tarttua asioihin!
Hei Maria, kiinnostavaa lukea tästä etukäteen. Kirja odottaa minulla hyllyssä. Tuosta jatko-osasta en tiennyt ja nyt pitäisi sekin löytää jostain! Marckin kirjoista nämä ovat harvinaisempia, koska niistä ei ole otettu uusintapainoksia kuten Eeva-sarjasta ja Minnan syyslukukaudesta ym. Saitko jotain käsitystä, mitä aikaa kirjassa eletään, kun se on kuitenkin ilmestynyt vasta 50-luvulla? Vai meneekö samaan sarjaan kuin muutkin Marckin koululaisromaanit?
VastaaPoistaSara, mietin itsekin tuota kirjan tapahtuma-aikaa; kovin paljon siihen ei annettu viitteitä. Olisi voinut olla 50-lukua, mutta ehkä myös varhaisempaa... Nuoret käyttäytyivät kyllä aika samalla tavalla kuin esim. Eeva-kirjoissa!
VastaaPoistaHei! Minulla oli repaleinen isotädiltä peritty Luokan ikävin tyttö. Luin sen monen monta kertaa, ja eläydyin voimakkaasti luokan touhuihin ja iloitsin kun "tavallinen Liisa" sai vihdoin jännittävän (intresantin) elämän. Hieman ihmettelin sitä, että luokalle järjestettiin tanssiaiset kotona. Ja että leivoksia (kuten bebéitä) syötiin aina kymmeniä kerrallaan...!! "Minun täytyy hymyillä!" Vasta aikuisena tajusin, mitä isosiskoltaan karannut pikku Kurre-poju oli laulanut poliisiasemalla: aloonsa faando lappa trii-ii-ii! Allons enfants la patrie eli Marseljeesi :-D
VastaaPoistaSanna, minunkin Luokan ikävin tyttöni on repaleinen, ainakin kansipaperit, se on ostettu antikvariaatista kun olin tyttönen :). Hohdokasta tuo Marckin nuorten kaupunkielämä tosiaan joissakin kirjoissa, istutaan joka päivä Fazerilla syömässä leivoksia...
VastaaPoistaKiva kun mainitsit tuon Kurre-pojan katoamisen; Neljässä viidesluokkalaisessa katoavat 12-vuotiaat kaksoset omille teilleen ja olin ihan varma, että olin jostakin Marckin kirjasta lukenut vastaavan episodin :D.