maanantai 16. heinäkuuta 2012

Enna Airik: Haavemaa


Enna Airik: Haavemaa
Karisto 2012, 32 s.

Aana on pieni orpotyttö, joka vilkuttaa joka ilta vanhemmilleen tähtiin. Hän elää ystävällisen Oili-tädin hoivissa ja saa tältä syntymäpäivälahjaksi hopeakuvioidun päiväkirjan, jonka kannessa on joutsenen kuva.

Aana sipaisi ihastuneena kirjan silkkistä pintaa ja tiesi heti, ettei se ollut tavallinen kirja. Se oli taikakirja, joka toteuttaisi kaiken mitä siihen kirjoitettiin!


Aana alkaa kirjoittaa kirjaan haaveitaan ja pääsee sitä kautta haavemaahan, jossa hän saa kaiken, mistä on unelmoinut. Samalla hän kaipaa vanhempiaan, ja seitsenvuotias tyttäreni pohtikin tarinan loppupuolella, että "miksei se kirjoita siihen kirjaan, että näkisi taas vanhempansa?" Haavemaan rinnalla on arkitodellisuus, jossa Aana sairastuu kuumeeseen ja Oili-täti tarjoaa lääkettä ja lohdutusta. Aana kulkee haavemaan ja todellisuuden välillä, kunnes päiväkirjan kannet sulkeutuvat ja Aana kohtaa jälleen vanhempansa. Tarinan loppu on siis kaikessa kauneudessaan surullinen, joten lapsille kirjaa luettaessa on hyvä varautua kysymyksiin kuolemasta.
"Aana juoksi sillalle, joka oli pehmeä kuin uni. Hän heittäytyi äidin kaulaan ja puristi niin, että sydämeen sattui.  Ja kun hän haistoi äidin tuoksun, hän tiesi löytäneensä viimeinkin takaisin kotiin. "

Haavemaa julkaistaan runollisella taitelijanimellä Enna Airik. Nimen takana on kuvittaja, kuvataiteen maisteri Hanna Immonen, joka on aiemmin julkaissut satukirjan Sininen torni (Rovaniemen taidemuseo 2006). Olen itse aivan ihastunut Airikin kynänjälkeen, puhuttiinpa sitten tekstistä tai kuvituksesta. Toivon, että Haavemaa löytää paljon lukijoita niin lapsista kuin aikuisistakin, ja että näitä herkkiä satukirjoja julkaistaan lisää.

Kuvitus, etenkin tekstisivujen mustavalkoiset siluettikuvat, tuo mieleeni Elsa Beskowin kirjat. Tarinassa puolestaan on kaikuja Astrid Lindgreniltä, muun muassa saduista "Päivärinne", "Soittaako lehmus, laulaako satakieli" ja "Kultasiskoni" sekä romaaneista Veljeni Leijonamieli ja Mio, poikani Mio. (Ks. Astrid Lindgrenin Satuja, Wsoy) Yhtäläisyys syntyy tavasta käsitellä orpoutta, köyhyyttä, kuolemaa ja mielikuvitusta, joka tuo lohtua lapsen suruun. Anni Swaninkin saduissa käsitellään näitä tummasävyisiä teemoja runsaan symboliikan kautta, ja mieleeni tuli myös Swanin iki-ihana Iris rukka. H.C Anderseniinkaan vertaaminen ei ole kaukaa haettua, Airik ammentaa koskettavien taidesatujen perinteestä.


Olen samaa mieltä Lumiomenan Katjan kanssa siitä, että juuri klassisessa kauneudessaan Airikin kirja on tuore ja omanlaisensa. Realistisille arjen kuvauksille on lastenkirjallisuudessa paikkansa, mutta niin on haikeansuloisilla saduillakin. Ja kaikella sellaisella, mikä on niin suloista ja kaunista että melkein itkettää: tähtitaivas ja kynttilänliekki, joutsenet, leivokset ja kaakao sekä nukke, jonka hiukset hohtavat kypsän kauran kultaa... 



10 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi suloiselta kirjalta. Täytyypä käydä kirjakaupassa vähän kurkkimassa lisää.

    VastaaPoista
  2. Joana, uskon, että teilläkin tykättäisiin tästä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä, mielenkiintoinen, kaunis kirja, ja kirjoitit mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivi, toivon saavani lukea tästä myös sinun blogistasi! :)

      Poista
  4. Maria, kuten Katjan postaukseen aikaisemmin kommentoin, niin tämän satukirjan haluaisin ehdottomasti hankkia! Nyt se tuli taas mieleeni, kun luin ihanan esittelysi. Upeat kuvat! Voi kun olis kirjakauppa lähellä... mutta vähän myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Swanin ja Beskowin ystävänä rakastat varmasti tätä!

      Poista
  5. Aivan taianomainen kirja. Huomasithan sen kaiken symboliikan kuvissa? Joutsenet (äiti ja isä), tähdet, hämähäkki (kuolema),..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos kommentista! Huomasin kyllä, että tarinassa oli samantapaista symboliikkaa kuin esim. Anni Swanin saduissa, mutta en osannut ajatella, että joutsenet olivat Aanan vanhemmat... Nyt kun selailin kirjaa sillä ajatuksella, niin joutsenia on tosiaan kaksi ja kirjan takakannessa kolme, kun pieni tyttökin on liittynyt vanhempiensa seuraan. Kiitos tästä oivalluksesta!

      Poista
  6. Hei, laitahan osoitettasi Vinttikamarin postilootaan, niin lähetän sinulle yllätyksen kiitoksena Englanti -visailuun osallistumisesta :)

    VastaaPoista
  7. Tutustuinpa minäkin tähän kirjaan, täällä postausta viehättävästä kirjasta.

    VastaaPoista