Jakob & Wilhelm Grimm: Grimmin satuaarteita
Kuvittanut Svend Otto S.
Suomentaneet Anja-Liisa Vartiainen, L. Aro ja Anni Swan.
Wsoy 2011. 280 sivua.
Hyviä satukokoelmia ei voi ilmestyä koskaan liikaa, sisältävätpä ne sitten aivan uusia satuja tai rakastettuja klassikoita. Vaikka pastellinsävyiset, glitter-kantiset satukokoelmat saattavat vedota lapsiin, niin rikkaalla kielellä kerrotut, monikerroksiset sadut tarjoavat paljon enemmän. Aikuinenkin iloitsee laadukkaasta käännöksestä, satujen perinteisestä rakenteesta, elävistä hahmoista ja hienosta kuvituksesta lukiessaan Grimmin satuaarteita. Kokoelma sisältää sadut Tuhkimo, Urhea pikku räätäli, Saapasjalkakissa, Peukaloinen, Susi ja seitsemän pientä kiliä, Bremenin soittoniekat, Prinsessa Ruusunen, Hannu ja Kerttu, Punahilkka, Lumikki sekä Taikapöytä, kulta-aasi ja ryhmysauva.
 |
| Lumikki-sadun kuvitusta. (Klikkaa isommiksi) |
Tarinoiden käänteitä ja loppuratkaisuja ei ole siloiteltu samalla tavalla kuin monissa nykyversioissa, vaan paha saa palkkansa: kyyhkyset nokkivat ilkeiden sisarpuolten silmät ja Lumikin paha äitipuoli joutuu tanssimaan tulikuumilla rautakengillä itsensä kuoliaaksi. Sadut eivät ole kuitenkaan "alkuperäisiä" Grimmin satuja, joissa on hyvinkin raakoja juttuja, vaan lapsille sovitettuja ja runsain värikuvin kuvitettuja.
Esimerkiksi Tuhkimo-satu on tässä kokoelmassa kerrottu vivahteikkaammin, sydäntäsärkevämmin ja monimutkaisemmin juonenkääntein kuin Disney-versioissa. Tuhkimo nukkuu kirjaimellisesti uunin tuhkissa ja itkee kuolleen äitinsä haudalla. Hyvä haltijatar ei Grimmin Tuhkimossa esiinny, vaan Tuhkimo saa apua äitinsä haudalle istuttamaltaan pähkinäpuulta. Perinteisten satujen tyyliin keskeiset asiat toistuvat kolme kertaa: Tuhkimo joutuu suorittamaan kolme äitipuolensa määräämää tehtävää, ennen kuin saa luvan lähteä tanssiaisiin, prinssin tanssiaiset järjestetään kolmena perättäisenä iltana ja luonnollisesti lasikenkää sovitetaan Tuhkimon kotitalossa kolme kertaa, ensin isojalkaisille sisarpuolille ja lopulta menestyksekkäästi Tuhkimolle. Kyyhkysillä on tarinassa oma tärkeä roolinsa.
 |
| Tuhkimo piiloutuu kyyhkyslakkaan tanssiaisten jälkeen. |
 |
| Tuhkimo-sadun kuvitusta. |
Suomennokset ovat ilmestyneet alunperin jo 1960-1990-luvuilla (Anni Swanin suomennos sadusta Taikapöytä, kulta-aasi ja ryhmysauva tarkistettuna 1989), mutta niissä ei ole häiritsevää vanhahtavuutta. Myös Svend Otto S.:n upeat kuvitukset ovat samalta aikakaudelta, ja ne ovat kestäneet aikaa vielä paremmin. Svend Otto S.:n kuvissa on luonnetta, liikettä ja väriä.
 |
| Kuvitusta satuun Bremenin soittoniekat. |
Minulle tämä kokoelma tarjosi yllättäen hauskan nostalgiamatkan: meillä oli lapsena yksittäisenä kuvakirjana yksi kokoelman saduista, Bremenin soittoniekat. Muut sadut eivät olleet minulle Svend Otto S.:n kuvituksina ennalta tuttuja, mutta tarinoista oli vieraampi vain Taikapöytä, kulta-aasi ja ryhmysauva.
 |
| Sadun Bremenin soittoniekat kuvitusta. |
Tosi kiva, kun postasit tästä! Katselin kirjaa juuri netissä. Meillä Stella pitää tällä hetkellä tosi paljon perinteisistä saduista (Grimm, H.C. Andersen), joita olemme lainailleet kirjastosta erilaisina kuvitettuina versioina. On kuitenkin vaikea löytää sopivassa suhteessa tekstiä ja kuvaa, ja vielä hyvää kuvaa. :)
VastaaPoistaKotihyllyssä on monia ihania satukokoelmia, mutta niissä on vielä Stellalle liian vähän kuvia ja liikaa tekstiä. Tämä näyttäisi ainakin esimerkkiaukeamien perusteella todella runsaasti kuvitetulta! Onko kuvitus noin suuressa roolissa läpi kirjan? Kuulostaa kyllä ihan siltä, että tämä pitäisi hankkia meillekin!
Hauska sattuma, että olit juuri katsellut tätä netissä, Karoliina, kun tämä kuitenkin ilmestyi jo (! ;)) viime vuonna. Ihana, että Stella on löytänyt perinteiset sadut suosikeikseen. Tämän postauksen kuvat antavat kyllä ihan oikean käsityksen kuvituksen määrästä, sitä on runsaasti läpi kirjan :).
VastaaPoistaHei Maria, kiinnostava postaus ja palautti mieleeni satukirjan, jota luin lapsena. Se oli kirjastosta lainattu ja mielestäni Grimmin satuja. Tuhkimosta muistan kauniin kuvituksen ja tuon pähkinäpuun. Erityisesti mieleeni jäi, kun sisarpuolet leikkasivat kantapäänsä tai varpaansa, jotta lasikenkä mahtuisi jalkaan. Eli aika raakaa touhua! Pitäisi ihan tarkistaa kirjaston tietokannasta, mikä satukirja se oli!
VastaaPoistamä ostin tän 6v.lle joululahjaksi ja oon kyllä ollut tosi tyytyväinen. en vaan oo saanut postattua vielä. aivan tosi ihana kirja ja just kivaa et kuvia on kuitenkin paljon. tästä riittää iloa pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaTiedätkö, minä olen uskaltanut lukea Grimmin satuja lapsilleni hyvin valikoiden. Etenkin A on herkkä tyttö ja hän pohtii muutenkin maailman menoa ja julmuuksia melkoisesti (ihan kaikessa mm. liharuoan alkuperää tai kiusaamista). Hänelle Andersenin Ruma ankanpoikanen oli jo liikaa. Toisaalta A tykkää kovasti perinteisistä saduista ja itseni tekisi mieli lukea enemmän Grimmin veljesten satuversioita omien muistojeni verestämiseksi. Joten miksei!
VastaaPoistaVoi, tämä kuulostaa sellaiselta Grimmin satukirjalta, jonka voisi tosiaan uskaltaa ostaa kotiin! Pidän siitä, ettei tarinoita aina kuorruteta sokeriin tai silotella ja paloitella liiaksi, mutta Grimmin alkuperäiset ovat taas liian tuhtia tavaraa. Tämä näyttää ja kuulostaa erinomaiselta! Kuvitus on sellaista jollaisesta itse satukirjoissa pidän.
VastaaPoistaMeillä ei muuten ikinä ole tapahtunut niin, että jompikumpi olisi nukahtanut iltasadun aikana!
Kiitos tästä! Pitääkin hommata tämä kirja itselle. Huomasin nimittäin, että Grimmin sadut uupuvat itseltäni aivan tyystin hyllystä!
VastaaPoistaSara, luuletko, että siinä olisi voinut olla juuri tuo Sven Otto S.:n kuvitus? Tuo kantapään ja varpaan leikkaamiskohta on kyllä vuotavine veripisaroineen aika rajua meininkiä, ja aikuinen voi tulkita kohtausta monin tavoin, tyyliin miten tärkeää naimisiin meno/omien tyttärien naittaminen oli aikoinaan ja millaisia uhrauksia sen eteen piti tehdä.
VastaaPoistaAnni.M, kiva että teilläkin on tykätty, on tosiaan iso plussa, että kuvia riittää!
Katja, voi että <3! Ihanaa, että A:lla on empatiankykyä. Tämän kokoelman saduissa kyllä rytisee tavalla tai toisella melkein jokaisessa; vaikka pääosin tapahtumat ovat rauhallisia, niin tuo paha saa palkkansa -lopetus on aika vakio. Mutta ajan myötä voi kokeilla, josko näitä uskaltaisi lukea.
Paula, tämä voisi tosiaan olla oikea kokoelma teille! Sopii yhtä lailla tytöille kuin pojille, prinsessasatujen lisäksi tässä on monta sellaista tarinaa, joissa on päähenkilönä poika/mies ja jännitystä riittää :).
Meillä tosiaan "tosikoinen" saattaa nukahtaa kesken iltasadun, mutta esikoinen pyytää vielä silmät ristissä uutta lukua :D.
Valkoinen kirahvi, onhan tämä sellainen hieno klassikko! Seuraavaksi meillä voitaisiin ottaa lukuun joku Anderssenin satukokoelma.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Rikkaalla kielellä kerrotut sadut antavat enemmän. Minulle vaari luki satuja ihan, voisin melkein sanoa joka päivä (hoiti minua, kun en saanut päiväkotipaikkaa),pari vuotta ennen koulun alkua ja ekaluokalla. Jopa aamuisin luettiin satuja, niin että myöhästelin koulusta.Olen vaarilleni kiitollinen. Opettaja hymyili, kun kuuli myöhästyisen syyn. Heillä oli asenne kohdallaan.
VastaaPoistaUskon, että satujen voima on kannatellut minuakin elämässä monessa kohtaa ja se kiireettömyys, joilla niitä kerrottiin, on jättänyt muistijälkiä.
Johanna, onpa sinulla ihania lapsuusmuistoja satuihin liittyen :). Tosiaan on ollut sekä vaarilla että opettajalla asenne kohdallaan!
VastaaPoistaItsekin muistan lapsuuden iltasatuhetket (meille luettiin paljon mm. Astrid Lingrenin kirjoja), ja toivon, että omille lapsilleni syntyy samanlaisia muistoja iltasatu- ja muista lukuhetkistä.
Olipa kiva löytää tämä kirja täältä, sillä meillekin se on kovin ajankohtainen - toivoin sitä kuopukselle lahjaksi ihan hiljattain. Olemme tykänneet kaikki kovasti! Sadun ja kuvituksen suhde on tosi kiva, ja kuvitus on ihanaa. Meillä kohta 6-vuotias, vaikka on monessa asiassa herkkä, ei ole ollut moksiskaan vaikkapa siitä, että tuhkimon sisarpuolilta leikataan varvasta pois, jotta saadaan kenkä mahtumaan, häntä on vain naurattanut asia. Ehkä se on hänestä liian hullua ollakseen kamalaa.
VastaaPoistaKatja muuten, Ruma ankanpoikanen on sellainen satu, etten ole rohkaistunut sitä lukemaan vielä lapsille, enkä itsellenikään vuosiin.
Meillä 6-vuotiaan yksi "aarre" on nyt eräs vanha satukirja (Raul Roineen Suomen kansan suuri satukirja) ja siellä kuva niin pelottavan näköisestä noidasta, että he kauhistelevat sitä yhdessä parhaan kaverin kanssa.
Viivi, hienon lahjan olet osannut toivoa lapselle :). Meilläkään ei ole kirjan kamaluuksia juuri kommentoitu, paitsi itse kommentoin miehen lukiessa Lumikki-satua "yäk" siihen kohtaan, kun äitipuoli söi villisian keuhkon ja maksan (luullen niitä Lumikin vastaaviksi!) ja 6-v. toisti että yäk tosiaan :D.
VastaaPoistaMeilläkin on taidettu lukea jotakin (kirjastosta lainattua) Raul Roineen satukokoelmaa, jossa oli Rudolf Koivun ihana kuvitus.
Maria, arvaa mitä. Joku tässä blogiarviossasi "vaivasi" mieltäni pitkän aikaa ja nyt vasta tajusin, että mikä: meillä on lyhennelmä tai erilainen versio tästä kirjasta. Se on nimeltään Lumikki ja neljä muuta Grimmin satua, samaisen Svend Otto S:n kuvittamana (painos WSOY 1987). Olenhan minä lukenut niitä lukenut A:lle kovastikin. Nyt vaan, kun olemme siirtyneet lukemaan Mio, poikani Mioa ja Narniaa, olin ihan unohtanut koko kirjan (en kuitenkaan itse Grimmin satuja, onneksi!).
VastaaPoista