Jalavakujan puut olivat kasvaneet liian pitkiksi, iso portti oli aina kiinni ja vanhan talon ovet olivat useamman vuoden olleet lukossa. Mutta kuitenkin kuului sieltä ääniä ja sireenit kumartelivat korkean aidan yli ikään kuin sanoakseen: "Jos meitä haluttaisi, voisimme kertoa somia salaisuuksia", ja portin luona kasvava elämänlanka koetti kasvaa avaimenreikään asti, jotta se voisi vilkaista pihalle ja nähdä mitä siellä tapahtui.
Näin viehättävästi alkaa Louisa M. Alcottin nuortenromaani Under the Lilacs Martta Räsäsen suomentamana vuoden 1951 painoksessa. Pienten koulutyttöjen, Babin ja Bettyn, rauhalliset nukkejen syntymäpäiväkutsut keskeytyvät, kun sireenien alle juoksee iloinen sirkuskoira Sancho. Pian tytöt tutustuvat myös koiran nuoreen isäntään, sirkuksesta karanneeseen nuoreen Ben-poikaan. Vaikka kirjassa kuvataan surullisiakin asioita, idylli ei järky, ja kirja päättyy sanoihin: Suljettu portti, jonka vieressä pieni matkalainen kerran makasi, olisi nyt auki.
Louisa M. Alcott tunnetaan Suomessa ennen kaikkea klassisesta tyttöromaanistaan Pikku naisia (Little Women) ja sen jatko-osista Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat. Suomeksi on käännetty myös nuortenkirjat Kahdeksan serkusta, Kun ruusu puhkeaa, Tytöistä parhain ja Sireenien alla, josta viimeksi mainittu on painunut unohduksiin, koska siitä ei ole vuosikymmeniin otettu uusia painoksia. Koulutyttönä ahmin kaiken, mitä vain sain luettavakseni L. M. Montgomerylta, F. H. Burnettilta ja Louisa M. Alcottiilta, ja Sireenien alla löytyi onnekkaasti antikvariaatista. Muistan sen kihelmöivän jännityksen, jota koin alkaessani lukemaan suosikkikirjailijani kirjaa, josta en etukäteen tiennyt yhtään mitään. Tämä tapahtui ennen kuin osasin englantia riittävän hyvin lukeakseni suosikkejani alkukielellä, ja kauan ennen kuin tutustuin nettikirjakauppoihin, googleen ja Project Guttenbergiin, josta alkuteoksen Under the Lilacs voi käydä lukemassa ilmaiseksi. Itsekin päätin tämän kirjan uudelleenlukemisen myötä joko ostaa alkuteoksen pokkarina verkkokirjakaupasta tai koettaa lukea sen ruudulta, sillä suomalainen laitokseni on "kolmas, lyhennetty painos". Kenties sodanjälkeisessä Suomessa oli tarve säästää paperia ja painomustetta, muuten en pysty tällaista lyhentämistä ymmärtämään. Alcottin teoksen kohtalo ei tosin ole harvinainen; myös mm. Montgomeryn Anna-kirjoja on suomennettu lyhentäen. Aiheesta voi lukea lisää Sallan lukupäiväkirjasta.
Huhtikuun haasteen yhteydessä mainitsin Sireenien alla "aliarvostettuna kirjana". Varsinaisesti kirja ei ole aliarvostettu, vaan aika tuntematon nykyään. Toivoisin, että joku suomentaja ja kustantaja tarttuisivat Louisa M. Alcottin suomentamattomiin tai puutteellisesti (lyhentäen) suomennettuihin teoksiin kuten Sisko Yli-Martimo ja Minerva-kustannus ovat tehneet Montgomeryn kohdalla julkaistessaan suomeksi mm. Pat-romaanit. Muutama vuosi sitten ilmestyi Helmen kustantamana ja Inkeri Koskisen suomentamana Alcottin aikakauslehtinovellien kokoelma Naamion takana, mutta minua kutkuttaisi enemmän tietää, mitä suloisia tyttökirjoja minulla on vielä Alcottin tuotannosta löytämättä...
Sireenien alla ei ole varsinainen tyttökirja eikä oikein nuortenkirjakaan, vaikka käytän siitä niitä nimityksiä paremman puutteessa. "Lasten romaani" olisi ehkä osuvin ilmaisu kirjalle, jonka päähenkilöt eivät ole vielä teini-iässä ja joka ei ole saturomaani, mutta ei tapahtumiltaan kovin arkirealistinenkaan. Sireenien kohdeyleisö on hieman nuorempi kuin Pikku naisten; oikeastaan vertaan kirjaa mieluiten Pikku miehiin, jonka lukija voi samaistua sekä poika- että tyttöhahmoihin ja nauttia kotoisten puuhien ja hauskojen kommellusten kuvailusta. Sireenien alla -kirjassa on kuitenkin myös selkeä draaman kaari, jossa kodittoman Ben-pojan kohtalo ratkeaa onnellisesti.
Nautin Sireenien lukemisesta, etenkin niinä hetkinä, kun sain lukea kirjaa auringonpaisteisella pihalla (sireenejä meillä ei tosi valitettavasti kasva, mutta tuomen tuoksu on lähes yhtä hurmaava). Alcott kirjoittaa kauniisti ja lämpimästi, mutta Pikku naisten kaltainen klassikko Sireenien alla ei ole. Kirja on selvästi kärsinyt myös lyhentämisestä: kohtauksesta toiseen hypätään liian nopeasti ja monet isotkin tapahtumat kuitataan lyhyesti. Aikuisena ja pienten lasten äitinä huomioni kiinnittyy myös siihen, kuinka suuresti lasten asema on muuttunut Alcottin ajasta: Kaksitoistavuotias Ben ei ole koskaan saanut käydä koulua ja hänet on sirkuksessa pakotettu vaarallisiin temppuihin - ja kun hän pääseen äidillisen rouva Mossin hoiviin, häntä kohdellaan toki hyvin, mutta hän joutuu yhä tekemään töitä lehmiä paimentaen ja halkoja hakaten. Rouva Mossin tyttäret Bab ja Betty käyvät kyllä koulua, mikä kertoo lasten olleen eriarvoisia sen mukaan, oliko heillä omat vanhemmat heistä huolehtimassa (toki sukupuoli ja ikäkin vaikutti siihen, millaista osallistumista kodin askareisiin tai kodin ulkopuolisten ansioiden hankintaan lapselta odotettiin). Pikku naisia -sarjan kirjoissa lapsilla on enemmän vapautta leikkiin ja koulunkäyntiin, ottihan Plumfieldin koulun johtajatar Jo orvot ja köyhätkin lapset siipiensä suojaan. Kodin ja hyväntahtoisten aikuisten antamaa suojaa korostetaan Sireeneissäkin. Kirjan sanoma kiteytyy Bettyn ja Babin tai sireenien alla odottavaan taloon muuttavan neiti Celian järjestämiin aurinkoisiin "teeillatsuihin", joihin toivotetaan sydämellisesti tervetulleiksi myös kutsumattomat ja vähän erikoiset, resuisetkin vieraat, kunhan nämä ovat rehellisiä ja kohteliaita.
Suosittelen Sireenien alla -romaania niille, jotka pitävät Burnettin Pikku prisessasta, Pikku lordista ja Salaisesta puutarhasta sekä Anni Swanin nuortenkirjoista, sellaisista kirkasotsaisista ja romanttisista kertomuksista kuin Pikku pappilassa, Tottisalmen perillinen ja Iris rukka, joissa perhe on tärkeä ja orpolapsetkin löytävät kodin lämmön.
P.S. Vastaan Sireenien alla -kirjalla kahteen haasteeseen: Satun touko-kesäkuun minihaasteeseen Apiloita ja omenankukkia sekä Susan Nostalgian jäljillä -haasteeseen.
