tiistai 23. huhtikuuta 2013

TTT: Blogin aikana luettujen Top10 Kirjan ja ruusun päivänä


Hyvää Kirjan ja ruusun päivää blogisiskot, -veljet ja lukijat! Lukuviikon kunniaksi (ja koska Valkoinen kirahvi  ja Liisa haastoivat minut!) listaan Top Ten Tuesdayssa "kymmenen parasta" blogin aikana lukemaani kirjaa. Inspiraationa toimivat vastaavat listat muissa kirjablogeissa; ja ainakin Jaanalla, Anna Elinalla, Saralla ja Karoliinalla on useampikin sama kirja listallaan. Tarkemmin listaa tutkailtuani totesin, että suurin osa kirjoista on vieläpä sellaisia, joihin olen kiinnostunut jonkin kirjabloggaajan suosituksesta. Kiitos siis kaikille teille, armaat kollegat!

Olen pitänyt kirjablogia vähän yli kaksi vuotta, joten tässä mainitsemani kirjat ovat sellaisia, jotka olen lukenut viimeisen parin vuoden aikana, eivät (välttämättä) kaikkien aikojen suosikkeja. Jonakin toisena päivänä lista saattaisi näyttää hieman erilaiselta, mutta nämä ihanat, tärkeät kirjat haluan mainita nyt.



1. Johan Bargum: Syyskesä


2. Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta


3. Kate Chopin: Herääminen


4. Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi


5. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja 


6. Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa


7. Sirpa Kähkönen: Hietakehto


8. Ulla-Lena Lundberg Jää



9. Carol Shields: Pikkuseikkoja



10. Märta Tikkanen: Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta


P.S. Kannattaa seurata HelMet-kirjastojen Facebook-sivuilla lukuviikon ajan pyörivää "Tämä kirja muutti elämäni" -kampanjaa, jossa kirjabloggaajat kertovat "elämänsä kirjoista". 

18 kommenttia:

  1. Hauskaa, että ehdit tehdä tämän!

    Kiinnostavia kirjoja, joskin aika toisenlainen lista kuin minulla oli. Se on aina kiinnostavaa. Monia lukuvinkkejä jäleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiva kun haastoit, sillä minua oikein poltteli päästä kertomaan omat suosikkini :). Sinun listallasi on monta kirjaa, jotka aion vielä joskus lukea (mm. Shriver)

      Poista
  2. Ihanaa, että Jalosen Todistaja Brigitin talossa kuuluu sinun listaasi! Se on hieno kirja ja tuntuu, että ihan turhaan moni on sen unohtanut. Eihän se tietysti ole erityisen tuore kirja, mutta laatu kestää :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos, minäkin toivoisin mahdollisimman monen löytävän tuon Jalosen kirjan. Halusin sen omaan hyllyyni, jokin siinä kosketti niin syvästi.

      Poista
  3. Voihan Syyskesä!, minulla ei ole tätä kirjaa vieläkään...

    Carplenia luin paljon ennen blogiani ja kaikki kirjani ovat hänen hauskasti signeeramia 'Leena-serkulle'. Vain Syksyn lehtiä puuttuu.

    Kiitos samoin sinulle! Ihastuttava juhlakuva tälle päivälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kannattaa aina silloin tällöin kurkata verkkoantikvariaateista (esim. Antikvaari, Antikka), josko Syyskesää olisi tarjolla. Itse löysin omani nettiantikvariaatista (Linnean vinkin avulla).

      Mikä onni sinulla onkaan ollut tuntea Bo Carpelan <3

      Otin syntymäpäivänäni kuvan mieheltä saamastani suklaarasiasta (tajusin kyllä ottaa kuvan vasta, kun olin avannut hienot nauhat), se on niin kaunis <3

      Poista
  4. Omia kestosuosikkejani ovat Kähkönen, Shields, Lundberg, Tikkanen - sinun listaltasi löytyi monta sellaista minulle uutta tuttavuutta, joihin tekisi mieli tutustua! Carpelanilta tunnen vain runoja - ehkä olisi aika tutustua myös proosaan? Kiitoksia listasta!

    VastaaPoista
  5. Aika samiksia ollaan :) Mulla Carpelan jäi niukasti kymmeniköstä ja Tikkaselta valitsin Vuosisadan rakkaustarinan, vaikka olisin voinut tämänkin valita. Mutta kun olin päättänyt pysytellä kaunokirjallisuudessa. Kerrankin :)

    Tuo Jalosen kirja roikkuu sitkeästi TBR-listalla ja muistelen sen sinulta aikoinaan bonganeeni.

    Ja huonoa omaatuntoa kannan siitä, etten ole vieläkään ottanut riskiä ja rakastunut Teemestariin :)

    VastaaPoista
  6. Monta kivaa, ja muutama, jotka voisin lisätä siihen ikuiseen tbr-listaani =)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen lista, josta olen lukenut vain Jään ja Pikkuseikkoja. Näitä listoja on mukava lukea, ne ovat kuitenkin niin erilaisia!

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen lista, muutamia olen itsekin lukenut ja muutamista toivoisin, että ne olisivat kirjoja, joista minäkin voisin pitää. Haluaisin olla lukija, joka nauttii Carpelanin teoksista, mutta toistaiseksi en olisi siitä niin varma... Tikkasta ja Shieldsiä on ollut monen listoilla, ehkä pitäisi tutustua. Ja Hietakehto myös on jäänyt mieleen monen suositteluista.

    VastaaPoista
  9. Ihana lista! Ja tosiaan jokunen sama kirja kuin minunkin listallani ja kolme sellaista, jotka olen lukenut ja joista olen tykännyt: Shields, joka jäi itsellä juuri listan ulkopuolelle sekä Jalonen ja Tikkanen. Lisäksi tbr-listallani on tuo Bargumin kirja. Minuakin vähän harmittaa, etten koskaan muista etsiä käsiini selvästi hienoa Teemestarin kirjaa.

    Näitä listoja on totta totisesti mukava lukea ja saada tuntumaa siihen, millaiset kirjat blogiystäviä ovat elähdyttäneet.

    VastaaPoista
  10. Tunnusta, etten ole lukenut yhtään mutta kakkosen ja varsinkin kolmosen kannet ovat upeita, toki muutkin :)

    VastaaPoista
  11. Kiinnostava lista ja heti bongailin uudestaan muutamia kirjoja, mitä olet niistä kirjoittanut. Teemestarin kirja kiinnostaisi eniten lukea ja Kähkösen Kuopio-sarjaa aion ehdottomasti jatkaa parempana aikana. Ihanaa Maria nähdä Herääminen sinun listallasi! :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut Marialle innostavasta blogista (Tiedän myös, että Sinulla oli viime viikolla toinen merkittävä päivä -- muistan Sinua kyllä)! Listaltasi olen lukenut vain Carpelanin ja Tikkasen, jotka molemmat liittyvät kiinteästi lapsuuden-ja nuoruudenmaisemiin. Olen huomannut viime aikoina sen, että pitäisi useammin lukea uudestaan kirjoja, joista on kovasti pitänyt -- monista on jäänyt vain jokin tunnelma mieleen ja uusilla lukukerroilla tietysti löytää aina jotain uutta. Ongelmana on ajankäyttö -- lukeako rakastamiaan kirjoja uudestaan ja uudestaan vai lukeako uusia, lähteä kulkemaan tuntemattomia polkuja...

    VastaaPoista
  13. Sinulla on oikeastaan melkein kaikki kirjat sellaisia, joita itsekin rakastan, vaikka listasin omalleni vain yhden saman (Shieldin Pikkuseikkoja), mutta Lehtiä syksyn arkistosta, Syyskesä, Teemestarin kirja, Jää ja Etten palaisi tuhkaksi ovat kaikki olleet minulle valtavan suuria elämyksiä. Oma mieleni on aina melko ailahtelevainen ja luulenkin, että jos nyt kirjoittaisin listani, saattaisin hyvinkin nostaa ainakin Teemestarin kirjan ja Heivollin teoksen mukaan. :)

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, että Herääminen on listallasi. Jää ja Teemestarin kirja olivat hyvin lähellä päästä minunkin listalleni.

    Koskakohan ehtisin lukulistallani Kähköseen asti... :)

    VastaaPoista
  15. Voi ei, mä en ole vieläkään lukenut tuota Heivollin teosta, vaikka ostin sen jo ennen joulua itselleni kun oli saanut niin ylistäviä arvioita joka paikassa! Ja sitten se voitti Globaliankin ja tuossa se vieläkin makaa luettavian pinossa.

    Tuo Chopin oli kyllä yllätys. Tämä on jo toinen lista, jolta sen bongaan.

    Näitä kaikkien aikojen top 10-listoja on aivan ihana lukea. :)

    VastaaPoista