Tuomas Kyrö: Miniä
Kirjakauppaliitto 2012, 122 sivua.
Maksaessani tuttu myyjä kysyy olenko aloittanut elämäntapojen huonontamisprojektin. Sanon, etten ehdi nyt selittämään perhe- ja kulttuurihistoriallista taustaa näille ostoksille.
Mozzarella, basilika ja neitsytoliiviöljy vaihtuvat lennossa makkarapakettiin ja punaiseen maitoon, kun ruuhkasuomalainen saa yllätysvieraan Sysi-Suomesta. Liisa juo itse espressoa ja miehensä vihreää teetä, mutta appiukolle on keitettävä kunnon kahvia - vaikka sitten tyhjennettyjen teepussien ja vedenkeittimen avulla. Mies, joka toisaalla* toteaa "Kyllä haluan entistä enkä etnistä" ei ole ruokittavissa pestolla tai salaatilla.
Kuten niin moni muu, minäkin ostin kirjoja Kirjan ja ruusun päivänä ja sain kylkiäsenä Tuomas Kyrön lyhyen romaanin Miniä. Toisin kuin monet muut, en ole lukenut Kyrön aiempia mielensäpahoittajaromaaneja, Mielensäpahoittaja ja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (Wsoy 2010 ja 2012). Eipä se tahtia haitannut, sillä Mielensäpahoittajan hahmo elämänkatsomuksineen ja puheenparsineen on minulle tuttu Tuomas Kyrön Helsingin sanomissa ilmestyneistä kolumneista ja lukuisista kirja-arvioista. Miniässä ääneen pääsee Mielensäpahoittajan miniä, nelikymppinen uranainen. Miniä valmistautuu juuri viettämään rauhallista viikonloppua valkoviinin ja sisustuslehtien parissa - miehen ja lasten matkustettua appiukon luo - kun tulee tieto, että appiukko onkin tulossa viikonlopuksi kylään, miehen jäädessä vielä hoitamaan isänsä pankkiasioita ja hoitokodissa olevaa äitiään Sysi-Suomeen.
Kirjan nykyhetkessä vietetään viikonloppua Helsingissä, mutta takautumien kautta liikutaan myös 1990-luvun Sysi-Suomessa, jossa miniä ja Mielensäpahoittaja kohtasivat ensimmäisen kerran. Viimeisillään raskaana olevan miniän kelvollisuutta testattiin tuolloin hiihtolenkillä. Liisa selvästikin läpäisi testin: tunteita ei näytetty, mutta 20 000 markan tilisiirtolomakkeessa luki: Pesämunaksi. Lapselle aikanaan vaihdepyörää. Perunoita ette osta, ne saatte täältä. Muuten hyvin hiihdetty, mutta ei siinä Pölhövuoren nousussa tartte haarakäyntiä. - Minä itte ja emäntä.
Kyröllä on taito luonnehtia henkilöhahmojaan muutamalla lauseella, jopa sananpuolikkaalla. Hykertelin erityisesti kohdille, joissa kuvataan Liisan ja hänen miehensä erilaisia, perinteisiä sukupuolirooleja uhmaavia persoonallisuuksia ja työnjakoa:
Ammatillisen menestykseni vuoksi mieheni on voinut haaveilla ja etsiä omaa polkuaan. Ei ole löytänyt. Ei haittaa, tukka kasvaa ja aamulla voi nukkua pitkään. Ei sekään haittaa, että gradu on kuudettatoista vuotta tekemättä. (Liisan oma gradu valmistui kolme päivää ennen esikoisen syntymää ja väitöskirjansa hän aloitti äitiyslomalla, silmät yöimetyksistä ristissä.)
Tuomas Kyrön luomasta ja Antti Litjan ääntä ja kasvoja lainaavasta Mielensäpahoittajasta on tullut eräänlainen valtakunnanänkyrä, jota siteerataan riemulla. Mielensäpahoittajan lausumissa on todellista elämänviisautta ja monia nykyään taas moderneja ajatuksia, kuten lähiruuan suosiminen. Miniässä vanhaan mieheen avataan toinen näkökulma: mitä itsepäisen, omaan maailmankatsomukseensa ja perinteisiinsä urautuneen miehen kanssa on elää, jos kemiat eivät kohtaa.
Kihisin raivosta, mutta en saanut sanaa suustani. Appiukko teki sen silloin ja on tehnyt aina, pystynyt luomaan pelon ilmapiirin. Se on samanaikaisesti oikeasti pelottava ja hyvin koominen, vahva ja heikko. Tuntui, että jos mäikäisen tähän oman näkemykseni, appiukko ei lainkaan ymmärrä mitä tarkoitan.
Liisan päälle ehtii viikonlopun aikana kerääntyä aikamoinen stressi, kun häntä tarvitaan yhtäkkiä työkuvioissakin. Eläkeläisille ei valitettavasti löydy päivähoitopaikkoja edes googlettamalla, joten appiukko on otettava mukaan, kun viihdytetään venäläisiä bisnesvieraita. Kommellusten kautta päädytään voittoon ja jonkinlaiseen mielensäpahoittajamaiseen harmoniaan:
Appiukko tekee jotain mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Iskee silmää. Tai sitten hänen silmäkulmansa vain nykii. Hän nostaa kämmenen minun olkapäälleni, koskettaa ihan pienen hetken, ei ole koskaan ennen tehnyt sitäkään.
Kirjan ja ruusun päivän tilaustyönä, "Ruusukirjana" muutamassa kuukaudessa syntynyt Miniä on luonnollisesti kirjailijalle välityö ja lukijalle välipalakirja, mutta ihan viihdyttävä ja toimiva sellainen. Minulle Miniä oli hyvänmielen kirja, ennen muuta sen ihmisten välisen kiintymyksen vuoksi, jota kirjassa rivien välissä kuvattiin.
*ks. Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike
Tämä on ensimmäinen arvio ko.kirjasta, jonka luin ja se ei ainakaan johdu vähäisestä blogitarjonnasta viime aikoina :)
VastaaPoistaSyy on varmaan siinä, etten minäkään ole lukenut yhtään aikaisempaa Mielensäpahottajaa. Ensimmäinen olisi äänikirjana hyllyssä, pitäisi varmaan kuunnella niin tietäisi mistä puhutaan.
Jaana, Miniä-tarjontaa on tosiaan riittänyt ja tulee varmasti riittämään vielä jonkin aikaa :). Vähän oli kyllä tunne, että mitä tästä voi sanoa (mitä eivät kaikki jo tietäisi), mutta sitten annoin mennä vaan.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että tiedän jo mistä puhutaan, kun Mielensäpahoittajaa on siteerattu niin paljon ja olen noita kolumneja lukenut. Jotenkin en usko, että romaanimuoto tuo hahmoon juurikaan lisää syvyyttä, mutta aion silti joskus lukea/kuunnella nuo kirjat minäkin, ja muutakin Kyröltä.
Minä hain tämän juuri eilen postista ja tuossa se nököttää vieressä. Olin aluksi aivan innoissani siitä, että saan taas lukea lisää Kyröä, sillä rakastuin häneen viime syksynä luettuani Mielensäpahoittajan ja Kerjäläisen ja jäniksen. Nyt on kuitenkin hieman tullut takapakkia täysin ei-kirjallisista syistä: ehkä se on tämä "ylitarjonta", tuntuu että Kyröä tulee ihan joka tuutista... Ruskeaakastikettakaan en ole vielä hankkinut luettavakseni.
VastaaPoistaNo, kukaanhan ei tosiaan pakota lukemaan mitään, mikä ei tunnu hyvältä juuri nyt, joten ehkä siirrän suosiolla kastikkeet ja miniät jonnekin kesään, tai luen vaikka kapinallisesti jonkin Kyrön vanhemman teoksen tässä välissä ;)
Suketus, mainio idea lukea Kyröltä joku Mielensäpahoittajia edeltänyt teos! Kyröhän taisi olla kirjailijana aika vähälevikkinen ennen tuon änkyrähahmon luomista, mutta ei varmasti huonompi kirjoittaja... Tavallaan hassua, miten kirjailijan imago on nyt kiertynyt näihin. Kerjäläinen ja jänis on varmasti upea teos, mutta kun en ole lukenut Paasilinnan Jäniksen vuotta ja muutenkin aihe ei tällä hetkellä niin kiehdo, niin etsin teoksen luultavasti käsiini myöhemmin.
PoistaArvaa mitä? Minäkään en ole lukenut Mielensäpahoittajia vielä. Ajattelin, että kirjasarjan hengessä pitäisi olla lukujärjestys. ;) Mutta nyt mietin jo toisin, joten saatanpa hyvinkin tehdä samoin kuin sinä ja aloittaa tästä Miniästä.
VastaaPoistaKatja, järjestys pitäisi olla juu ;) - ensin teesi (Mielensäpahoittaja) ja sitten antiteesi (Miniä), mutta tosiaan Appiukon ajatusmaailma on tullut ihan romaaneja lukemattakin niin tutuksi, että uskalsin tarttua Miniään. Muistaakseni monelle muullekin bloggaajalle tämä on ollut ensimmäinen Kyrö, kyllä se kirjojen saatavuuskin vaikuttaa lukujärjestykseen. Kokeilepa miten Miniä lähtee rullaamaan!
Poista