Sanna Eeva: Olot

Sanna Eeva: Olot
Karisto 2012, 238 sivua.

Kukaan siellä ei ajattele, mitä niillä ryppyisillä käsillä on ennen näitä vuosia tehty, kukaan ei tunnu muistavan, että niillä käsillä on rakennettu ja autettu maailmaan, käsketty ja pidetty hyvänä. Niissä kodeissa ne näkevät kurtistuneet kädet vain vanhana ihona, koukistuneina sormina joiden päissä on hankalasti leikattavat paksuuntuneet keltaiset kynnet - kaikki se intohimo, moodem vuosien kiihkeä palo on lakaistu pois.

Sanna Eevan kolmas romaani Olot on kolmen kertojan, Elsan, Ellun ja Emilian kipeä tarina, jossa juuret puskevat pintaan. Isoäiti, äiti ja tytär käyttävät tai ovat käyttäneet väkivaltaa toisiaan kohtaan, fyysistä tai henkistä. Elsa on itse "opettanut tyttärensä lyömään" eikä ole mahtanut mitään tämän raivokohtauksille. Vanhuksena hän toivoo aikuistuneen tyttärensä ja seitsenvuotiaan tyttärentyttärensä vierailuja joka sunnuntai, leipoo piirakan - ja laittaa sen pakkaseen, jos vieraita ei kuulu: Pakastimessa on monta sunnuntaita. 

Ellulle äiti on kuin jomottava arpi ja oma tytär Emilia puolestaan kuin kiviriippa, joka hidastaa kiireisen uraäidin tahtia tempauksillaan. Ellun mies, Jarkko, tahtoo anoppinsa taloon asumaan. Emilia kaipaa vanhempiensa huomiota ja kosketusta sekä omia leikkejään isoäidin puutarhassa. Saadakseen tahtonsa läpi hän on valmis vaikka pidättämään hengitystään kauemmin kuin kukaan muu.


Sympatiani olivat lukiessa Elsan ja Emilian puolella. Ellusta oli tehty mahdollisimman vastenmielinen, vaikka on helppo ymmärtää, että Elsan epäonnistunut kasvatus on jättänyt jälkensä. Ellu ei itsekään pidä itsestään, vaikka asettaaki omat tarpeensa lähes poikkeuksetta muiden edelle.

Tässä on Ellu. Ellulla on merkkifarkut ja merkkifarkkujen alla tukisukkahousut. Ellu alkaa jo olla sen ikäinen ihminen että pitäisi käydä joka viikko zumbatunnilla jotta kiinteät persikat pysyisivät kiinteinä persikoina, eikä se jaksa kiinnostaa Ellua hittoakaan. Sen sijaan Ellulla on nuori rakastaja joka pelaa lentopalloa. Ellu on aikansa kuva, Ellu on naistenlehden otsikko. Ellu tekee mitä Ellu tahtoo, Ellu ottaa minkä otta eikä kysele. Ellu elää hetkessä.


Elsan hahmo tuo tarinaan syvyyttä ja karheaa lempeyttä, kun hän muistelee nuoruuttaan, käy vanhainkodissa tapaamassa naista, joka välillä hymyilee eikä häneltä silloin puutu kuin hellemekko. Elsalla on perspektiiviä pohtia, miksi asiat alkoivat äidin ja tyttären suhteessa mennä vinoon, miksi hän sortui äitinä virheisiin, jotka tuijottavat häntä tyttären pienentyneistä pupilleista ja tykyttävät vanhasta arvesta olkapäässä.


Pidin, ja en pitänyt, Eevan kirjasta. Romaani on nopealukuinen, vaikeista aiheista huolimatta jopa suhteellisen kevyt. Juonikuvioista tulivat mieleen Annamari Marttisen ihmissuhderomaanit, jossain määrin Pirjo Hassinenkin. Hieman kliseistä ja yksinkertaistettua on se, että rakastajan kanssa on sängyssä ah niin ihanaa, kun taas oma puoliso on jotain tasaisen tavallista.

Sukupolvien ketjusta, ruumiillisuudesta ja äitien ja tyttärien kompleksisista suhteista menneisyyden salaisuuksineen taas ovat kirjoittaneet viime vuosina muun muassa Essi Tammimaa, Riikka Pulkkinen ja Helmi Kekkonen romaaneissa Paljain käsin, Totta ja Valinta. Edellä mainittuihin verrattuna Eevan kirja on synkempi eikä sen kieli ja kerronta sykähdytä samalla lailla, vaikka taitavaa onkin. Olojen tummasävyisistä, paikon absurdeistakin tapahtumista tuli mieleen Satu Grönroosin esikoisromaani Lumen syli, joka myös riipaisee sydäntä laiminlyödyn lapsen näkökulmallaan.


Haasteet: Kirjallisuuden äidit (Äitejä ja tyttäriä)

Kirjan ovat lukeneet myös Susa, Katja ja, osana lukumaratoniaan, Hanna.