tiistai 17. tammikuuta 2012

Johan Bargum: Syyspurjehdus

Kaunis kansi on Helena Kajanderin käsialaa.

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Alkuteos Seglats i september. Suom. Marja Kyrö.
Tammi 2012. 119 sivua.

Ennen unen siunaavaa pimeyttä ennätin ajatella vain muutaman ajatuksen. Kuinka hymy voi olla yhtä aikaa sekä onnellinen ett onneton? Ja, jos meidän välillämme vielä oli jotain, enkö silloin olisi huomannut miten hän oli laittanut hiuksensa: solmukkeelle, poninhännälle vai jättänyt vapaiksi?

Kaksi keski-ikäistä miestä, Olof ja Harald, lähteävät syyskuiselle purjehdukselle, viimeiselle ennen kuin Olofin Alkyone-vene nostetaan talviteloille. Harald on myynyt oman Berenike-veneensä jo vuosia sitten, vastoin silloisen vaimonsa Elinin tahtoa. Juuri Elin, joka oli ensin Haraldin ja myöhemmin Olofin vaimo, yhdistää näitä kahta miestä, jotka eivät ole tavanneet vuosiin. Kumpi on ehdottanut kohtalokkaaksi käyvää purjehdusta, kumpi on käyttänyt Haraldin isän vanhaa asetta - ja kantaako jompikumpi kaunaa tai syyllisyyttä auto-onnettomuudessa pari vuotta aiemmin kuolleen Elinin kuolemasta?

Ensin tarinansa kertoo Olof. Mies ei anna itsestään kovin sympaattista kuvaa, esimerkiksi työtään pankissa 1990-luvun laman aikana hän kuvaa näin: Luonani juoksi loputtomiin juuri näitä enemmän tai vähemmän päteviä pienyrittäjiä, joilla oli yhtäkkiä varastot täynnä tavaraa, jota kukaan ei enää tilannut. Eihän siinä yleensä ollut mitään tehtävissä. Joidenkin nimet ilmestyivät sitten lehtiin, kuolinilmoitusten joukkoon. Yritin pitää huolen siitä, että ettei sihteerini kääntänyt leskien puheluja minulle. Myös tapa, jolla Olof lähestyi Eliniä rakastuttuaan tähän ensi silmäyksellä, on vähintäänkin kyseenalainen. Olof herättää kuitenkin myös myötätuntoa kertoessaan pieniä, mutta niin merkityksellisiä muistojaan Elinistä.

Aluksi kuvittelin, että Syyspurjehduksen tragedian taustalla on tyypillinen mustasukkaisuuden vyyhti, mutta tarina onkin monisyisempi. Siihen kutoutuu paitsi 90-luvun lama ja yritykselle kaikkensa antavan miehen valinnat, myös katolinen usko. Siihen, mitä todella tapahtui, pienoisromaani ei anna varmaa vastausta. Lukija saa kuulla myös Haraldin näkökulman, mutta vaikka tämän kertojanääni on sympaattisempi kuin Olofin, kysymys kertojien luotettavuudesta jää minulle avoimeksi.

Syyspurjehdus pitää lukea vielä uudelleen. Pohtia Alkyonen myyttiä, tarinaa kuningattaresta, joka suri sodassa hukkunutta miestään niin, että seurasi tätä mereen. Jumalat säälivät pariskunnan kohtaloa niin, että sallivat heidän nousta kuolleista jäälintuina. Toinen myyttinen naishahmo, Berenike, joka uhrasi hiuksensa sotaan lähteneen miehensä puolesta, on myös Elinin tarinan kannalta merkityksellinen.

Ihastuin viime kesänä Johan Bargumin pienoisromaaniin Syyskesä (1993), ja tuntui suorastaan enteelliseltä, että kirjailijalta ilmestyisi pian - ensi kertaa muutamaan vuoteen - uusi kirja, jonka (suomenkielinen) nimi on niin samankaltainen. Syyskesässä ja Syyspurjehduksessa onkin paljon samaa: kaksi miestä, joita yhdistää rakkaus samaan naiseen, vuosien ja jopa vuosikymmenten taakse ulottuva katkeruus ja viha, meri, jonka aalloilla otetaan mittaa toisesta. Molempien romaanien tunnelmassa on alusta alkaen jotakin uhkaavaa, mutta Syyskesän tunnelmassa on lisäksi jotakin tsehovilaista ja katkeransuloista. Syyspurjehdus on synkempi ja rakenteeltaan hieman dekkarimainen.

Vaikka Syyspurjehdus ei tosiaan ole mikään "hyvänmielenkirja", siinä on jotakin rauhoittavaa, samoin kuin myrskyävässä meressä. Valonpilkahduksiakin on.

Tekisi mieli mennä katsomaan läntisen niemen majakkaa. Elin sanoi kerran majakoista niin kauniisti, että ne ovat olemassa aina kun joku tarvitsee niitä ja että ne ovat olemassa, vaikkei kukaan niitä tarvitsisikaan. 


Osallistun kirjalla Ainon Merten äärillä -lukuhaasteeseen.

21 kommenttia:

  1. Oo, ehditkin jo lukea tämän. :) Minä sain kirjan tänään ja säästelen viikonloppuun (jos maltan, hieman pelkään aloittavani kirjan jo tänään illalla...). Hyvä kuulla, ettei tämä ole hyvänmielenkirja. Kovasti kyllä tämän lukemista odotan.

    VastaaPoista
  2. Hmm. Bargumilta olen lukenut vain yhden novellin joskus. Tätä myöden voisi vaikka tutustua paremmin suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen?

    VastaaPoista
  3. Katja, minäkin sain tämän tänään ja luin saman tien. Keskittymistä vaativa kirjahan tämä on, joten viikonloppuna lukeminen ei ole mikään huono idea - parin tunnin rauhallinen hetki arkenakin riittää.

    Tarina on tosiaan lohduttomampi kuin Syyskesässä, vaikka siinäkin tapahtui kaikenlaista.

    Kirsi, minäkin olen lukenut Bargumin novelleja, joskus vuosia sitten ennen blogia, joten en muista kokoelman nimeä. Bargum on tiiviin muodon kirjailija. Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua!

    VastaaPoista
  4. Miten ihanan kamala asetelma, saman vaimon kaksi miestä ja vielä veneessä! Joku muukin bloggasi Bargumista juuri, mielenkiinto senkun nousee...

    VastaaPoista
  5. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselle! :)

    VastaaPoista
  6. Erja, Karoliina ainakin kirjotti Syyskesästä äskettäin, ja moni muukin blogisti on ihastunut kirjaan. Suosittelen lämpimästäi tutustumaan; ohuita kirjoja mutta ajatuksia herättävää sisältöä.

    Samankaltainen asetelma oli myös Syyskesässä, mutta se oli enemmän selkeää mustasukkaisuusdraamaa.

    VastaaPoista
  7. Olipa ihana lukea tämä samana päivänä, kun sain kirjan! Luen tämän varmasti tässä kuussa.

    Vähän säikähdin takakannen ennustamaa dekkarimaisuutta, kun muistin, että Bargum on kirjoittanut ihan oikeita dekkareitakin, mutta sitten päätin, että kirjan täytyy olla joka tapauksessa "bargumilainen" (näin yhden teoksen lukeneen syvällä rintaäänellä..), vaikka olisi dekkarikin. Ei kukaan perusdekkaristi kirjoita noin lyhyitä kirjoja!

    Kuulostaa hyvältä, vaikkakin synkältä ja vähän pelottavaltakin. Voi että. Yleistän nyt, mutta kyllä ne suomenruotsalaiset osaavat. Pidän todella monista suomenruotsalaisista kirjoittajista, ja pitäisi kyllä rohkeasti alkaa lukea heitä alkukielellä.

    VastaaPoista
  8. Karoliina, en tiennytkään, että Bargum on kirjoittanut myös dekkareita. Tämä ei tosiaan ole "perusdekkari", itselleni vaikutelma tuli siitä, että Olof kertoo tarinaansa poliiseille.

    Samaa mietin suomenruotsalaisesta kirjallisuudesta; Carpelan, Mazzarella, Jansson, Emma Juslin, Claes Andersson, Kjell Westö...

    VastaaPoista
  9. Pidin Syyskesästä, jossa kirjan tapahtumamiljöö oli äärimmäisen kiehtova. Tämä ei vaikuta samalla tavalla kutsuvalta, mutta ehkä luen jos vastaan tulee. Yhdyn täysin Karoliinan kommenttiin suomenruotsalaisista.

    VastaaPoista
  10. Minä en ole vielä lukenut Bargumilta mitään, mutta olen pistänyt jo aikaisemmin muistiin sinne päässä olevalle tbr-listalleni ;)

    VastaaPoista
  11. Jaana, Syyskesä oli myös enemmän "minun kirjani" paitsi miljöön, myös tunnelman ja hieman lempeämmän tarinan ja sympaattisempien henkilöiden vuoksi. Tämäkin oli psykologisesti vaikuttava, mutta jotain jäi tunnetasolla puuttumaan minun ja tämän kirjan välillä verrattuna Syyskesään...

    Sinun blogistasi onkin ihana lukea juttuja Tikkasista, Westösta jne suomenruotsalaisista kirjailijoista!

    VastaaPoista
  12. Hyvä Susa! Jos vain löydät Syyskesän kirjastosta/antikvariaatista/kirpparilta, kannattaa ehkä aloittaa siitä, sillä se on "ihanampi", vaikka Syyspurjehdus on yhtä taidokas.

    VastaaPoista
  13. Olin jotenkin sivuuttanut tämän tutkaillessani tämän vuoden uutuustarjontaa. Arviosi sai minut kiinnostumaan siitä kuitenkin siinä määrin, että varasin sen heti kirjastosta!

    VastaaPoista
  14. Maria, samaa mieltä kanssasi ja menen vähän ylikin...kyyneleitä...yksi vuoden parhaita kirjoja.

    VastaaPoista
  15. Kiva kuulla, Tuulia! Tämä kirja tulee varmasti saamaan blogisavuja :).

    VastaaPoista
  16. Oho, Leena - sinäkin luit tämän! Tulen heti lukemaan!

    VastaaPoista
  17. No niin...minulta siis jäi tuo jäälintu pois kokonaan, kun joku vei vieläkin enemmän. Ehkä kirja pitäisi lukea uudestaan.

    Huomasithan miten upealla rakenteella Bargum oli tehnyt tarinan. Osa 1= Olofin kertomus, Osa 2= Haraldin kertomus ja kaikki on kerrottu niin, että Elin näyttäytyy yhä oudommassa ristivalotuksessa, jolloin hän muistuttaakin kuolevaa joutsenta...,joka ensin kärsii, kuihtuu.

    Elinin luonne on erikoinen, mutta se vain lisää tarinan imua. Se kun Harald rahapulassa joutuu myymään veneensä ja miten Elin reagoi siihen...oikeastaan tavallaan heti, vaikkakin Olof sitten...

    ***

    Kuka voi kieltää suomenruotsalaisten etevyyden kirjallisuudessamme: Edith Södergran, Clas Andersson, Bo Carpelan, Christer Kihlman, Jörn Donner, Solveig von Schoultz, Tove Jansson, Tito Collander, Elmer Diktonius, Kersti Bergroth...ja nyt Johan Bargum.

    VastaaPoista
  18. Leena, tuo mitä sanot rakenteesta ja Elinin persoonasta on aivan totta (tuo kuoleva joutsenkin!). Lukija ei saa tietää "totuutta" Elinistä eikä naisella ole omaa ääntä.

    Leena, en muista, oletko lukenut suomenruotsalaista Merete Mazzarellaa, mutta voisit tykätä uusimmasta kirjastaan Ainoat todelliset asiat. Sen motto on Marilyn Monroelta ja Mazzarella siteeraa mm. Hustvedtin Vapisevaa naista.

    VastaaPoista
  19. Kiitos linkityksestä Meri-haasteeseen. Kävin jo aiemmin lukemassa tämän arvion ja ihmettelin, kun et ollut linkittänyt sitä. :)

    VastaaPoista
  20. Aino, merihaaste oli jo päässyt minulta unohtumaan, kunnes luin siitä muistaakseni Opuscolo-blogista :). Nyt linkitin haasteesi sivupalkkiini, jos pysyisi paremmin mielessä kun tällaisia haasteeseen sopivia kirjoja sattuu kohdalle.

    VastaaPoista