perjantai 2. joulukuuta 2011

Marraskuun luetut ja joulukuun tunnelmia

Kuva Flickr

Joulukalenterista on jo avattu kaksi luukkua, mutta kurkataanpa vielä Sinisen linnan kirjaston marraskuuhun. Kirjoitin blogiini yhdestätoista kirjasta, joihin lukeutui kolme lastenkirjaa, kaksi nuortenkirjaa, dekkari, lastukokoelma ja novellikokoelma. Loput olivat romaaneja. Kuukauden parhaat lukuelämykset aikuistenkirjoista olivat Vinoon varttunut tyttö, Kotiin ja Kadonneet askeleet. Myös Ahon Valikoima lastuja oli kiinnostava ja lastuja ja Ahoa on tässä blogissa luvassa lisää ennen vuoden loppua.

Krekelä: Romisko
Gripe: Salaisuus varjossa
Aho: Valikoima lastuja
James: Todistajan kuolema
Ehnrooth: Vinoon varttunut tyttö
Brisley: Pikkuinen Milli-Molli
Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Kekkonen: Kotiin
Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
Keränen: Oranssi polkupyörä
Björkman: Kadonneet askeleet

Marraskuussa vastasin lisäksi Katjan suloiseen satuhaasteeseen lukemalla jouluisen luvun Marjatta Kurenniemen kirjasta Onnelin ja Annelin talvi. Julkaisin myös ensimmäisen oman haasteeni, Tuntemattomat tyttökirjat, johon on tullut jo ihanan paljon vastauksia, kiitos! Nyt joulukuussa aion kirjoittaa postauksen siitä, miten tälle vuodelle haalimani haasteet ovat edenneet.

Huh, kuukauden linkityssulkeiset taas suoritettu! Klikkailkaa nyt ahkerasti noita linkkejä, ettei mene työ hukkaan ;).

Joulukuussa on luvassa paljon lastenkirjapostauksia, mutta myös muun muassa historiallisia romaaneja, tietokirjoja ja dekkareita. Marraskuussa kirjoitin Gummeruksen kevään kirjoista, ja tarkoituksena olisi tehdä postaus myös muutaman muun kustantamon kevään tarjonnasta, sillä houkuttelevia katalogeja on ilmestynyt jo paljon.

Sinisen linnan kirjastossa tulee siis olemaan kirjaisa joulukuu, mutta blogi tulee olemaan tauolla ainakin joulunpyhät. Uutena vuotena sitten uudet kujeet, todennäköisesti ainakin lukuhaasteita ja kevään uutuuksien ahmimista kilpaa kollegojen kanssa, eikö niin? ;)

4 kommenttia:

  1. Jee, lastenkirjapostaukset kuuluvatkin erityisesti joulukuuhun!

    Nyt sattuikin niin, etten ole lukenut yhtään marraskuun listastasi, mutta siinä on monta sellaista tbr-kirjaa kuitenkin ;)

    VastaaPoista
  2. Susa, niin minäkin ajattelen; joulukuu on eritysesti lastenkirjojen ja ylipäätään hyvänmielen kirjojen aikaa :).

    VastaaPoista
  3. Minäkään ne ole lukenut yhtään kirjaa marraskuun listaltasi.

    Niinpä: Joulukuussa on vaikea tuoda esiin kirjaa, joka on pieni tutkimus pahudesta, joten jätänkin sen tällä tietoa ainakin joulun yli, jopa ehkä ensi vuoteen.

    Osallistuppa nyt Amman copycat -haasteeseen;-)

    VastaaPoista
  4. Totta, kannattaa jättää synkät kirjat ensi vuoteen, Leena, ja fiilistellä nyt lämpimien ja valoisien kirjojen parissa. Aion tosin kohta kirjoittaa yhdestä P.D. Jamesin dekkarista, joka on ladyn varhaisempaa tuotantoa (toinen Dalglieshs).

    Tuo Amman haaste on mainio ja ihastelen teidän muiden tuotoksia, mutta itse olen niin surkea valokuvaaja/kuvankäsittelijä eikä aikakaan oikein tahdo riittää. Kurkkasin eilen kuviasi, tulen paremmalla ajalla kommentoimaan! :)

    VastaaPoista