Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Alkuteos The Remain of the Day.
Suom. Helene Bützow.
Tammi 1990. 283 sivua.
Moderniksi klassikoksi muodostuneen Pitkän päivän illan alkuasetelma lienee lähes kaikille tuttu: romaanin minäkertoja, iäkäs hovimestari Stevens saa uudelta isännältään kehotuksen pitää muutama päivä lomaa ja lähteä autolla kiertämään kotimaataan Englantia - vaikka Stevens itse on sitä mieltä, että hän on nähnyt parasta Englantia vuosien varrella työpaikkansa Darlingtonin kartanon seinien sisällä.
Stevens päättää kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja lähteä tapaamaan Darlingtonin entistä taloudenhoitajaa neiti Kentonia. Kirjassa kuvataan paitsi Stevensin matkaa halki englantilaisen maaseudun ja pikkukylien, myös ennen kaikkea Stevensin ajatusten ja muistojen virtaa. Hovimestari puhuu paljon ammattinsa arvokkuuden vaatimuksesta: Suuret hovimestarit ovat suuria, koska heillä on kyky täyttää ja säilyttää ammattiroolinsa aina; heitä eivät ulkonaiset tapahtumat järkytä, olivatpa ne sitten kuinka yllättäviä, hälyttäviä tai vaikeita tahansa.
Peribrittiläinen hovimestari ei oikein ymmärrä tuoreen amerikkalaisen isäntänsä huumorintajua, minä puolestaan nauraa hykertelin monelle sellaiselle Stevensin lausumalle ja tarinalle, joita hän ei varmastikaan ollut tarkoittanut huvittaviksi. Pitkän päivän ilta ei kuitenkaan ole mitään kolmen kerroksen komediaa, vaan siinä on surullisia, jopa traagisia sävyjä. Stevensin ja hänen - kirjan nykyhetkessä jo edesmenneen - isänsä suhteen kuvaus on riipaisevaa. Näennäisen tasaisen pinnan alla tapahtuu myös paljon, kun Darlington Hallin huoneisiin majoittuu kansaivälisen, nykyperspektiivistä natsimielisen konferenssin osanottajia. Stevensin lojaalisuus vanhaa isäntäänsä kohtaan ei kuitenkaan järky missään vaiheessa.
Oma lukukokemukseni Ishiguron Booker-palkitusta romaanista oli ristiriitainen. Tunnistan ja tunnustan Pitkän päivän illan ansiot, mutta en varsinaisesti rakastunut kirjaan. Nautin tarinan hitaudesta, paikoin ikävystyin lukiessani mutta sekin vähän kuin kuului asiaan. Kosketuspintaa omaan elämään ei ollut juuri ollenkaan; ehkä siksi kirjaa oli rentouttavaa lukea mutta toisaalta se ei myöskään koskettanut kovin syvästi eikä tuntunut läheiseltä kirjalta.
Kirja on luettu osana Totally Britishin Modern Men Writers ja Stiff Upper Lip -haasteita.
Pitkän päivän iltaa ovat viettäneet myös Jaana, Zephyr, Ilse, Margit, Katja ja Norkku.
Minä toivottavasti luen tätä tai muuta Ishiguroa viimeistään ensi vuoden alkupuolella. Tämä minua kiinnostaisi, ristiriitaisenakin. ;)
VastaaPoistaKiitos Maria.
Oli mielenkiintoista lukea tämä, sillä olen odottanut kirjan lukemista paljon (millon lie siihen ehdin!), mutta tiesin jo viesteistäsi kesken lukukokemuksen, että sinulle tämä ei ollut yksiselitteisesti mestariteos, niin kuin monelle muulle. Tämä vain lisää mielenkiintoani saada selville, mikä oma kantani on.
VastaaPoistaMinulle tämä on ollut paras Ishiguro, keskitetty, ei liian lavea, mutta pinnan alla tapahtui paljon. Myös minä löysin komiikkaa Stevensin ja hänen amerikkalaisen isäntänsä suhteesta, ehkä se oli jonkinlaista tragikomiikkaa. Minun pitäsi vääntää arvio "Me orvot"-kirjasta, jonka viikonloppuna luin loppuun.
VastaaPoistaPitkän päivän ilta on ollut viime aikoina suosittu. Ei se minustakaan ollut sellainen kirja, johon rakastutaan, vaikka hieno kirja onkin.
VastaaPoistaJaana, odotan Me orvot -arviotasi.
Minäkin odotan tämän lukemista. Luin kesällä Ishiguron Ole luonani aina ja se oli ihan ok, mutta ei sellainen johon rakastuin;) Toivottavasti tämä olisi sitä vielä parempi:)
VastaaPoistaMinä kuulun niihin lukijoihin, jotka rakastuivat tähän kirjaan. Pitkän päivän ilta on yksi kirjavuoteni parhaimmista ulkomaisista romaaneista yhdessä Murakamin Kafkan rannalla sekä Makinen Ranskalaisen testamentin kanssa.
VastaaPoistaMinäkin välillä pitkästyin tämän kanssa, mutta hyvällä tavalla. Sellaisella, jolla ikään kuin kuuluikin pitkästyä. Verkkainen, surumielinen ja kuitenkin piilohauska kirja. Ishiguro osaa kurkistaa jonnekin mielikuvien peribrittiläisyyteen.
Linnea, kyllä tämä ehdottomasti kannattaa lukea! Itse en pystynyt uppoutumaan tähän ihan sillä tavalla kuin olisi pitänyt, se ehkä selittää sen, etten päässyt ihan koko sydämestäni mukaan. Yösoittoja voisi olla vielä enemmän sinun kirjasi musiikkiteeman takia :).
VastaaPoistaKaroliina, niin... Kyllähän tämä ehdottomasti on mestariteos, mutta ei minulle ihan sellainen "oma" kirja. Pahoin pelkään, että missasin jonkin olennaisen pointin ja tunnelman värin, kun luin tätä pätkittäin, välillä pitäen pitkiäkin taukoja lukien muuta. Odotan uteliaana, mitä sinä
pidät tästä!
Jaana, sinun arviosi tästä oli todella hyvä! Oikein harmittaa, etten kokenut tätä kirjaa niin kuin sinä (ja esim. Katja ja Ilse). Ishiguro on tosiaan taitava. Me orvot -kirjastakin olen varovaisen kiinnostunut, tulen sitten lukemaan arviosi.
Margit, jotkut kirjat ovat tosiaan sellaisia, että niitä ihailee, mutta ei rakasta - toisia taas rakastaa, vaikka tunnistaa niiden puutteet.
Sanna, Ole luonani aina on minun "sitten joskus" listallani. Pitkän päivän ilta tuntui helpommin lähestyttävältä, samoin Yösoittoja, mutta kummastakaan en täysin hurmaantunut
Katja, luonnehdit todella osuvasti tätä kirjaa kommentissasi! Minustakin tämä on sellainen kirja, jonka kuuluukin pitkästyttää. Jokin kemia jäi kuitenkin puuttumaan minun ja Stevensin väliltä ;). Ehkä kokeilen joskus, vuosien päästä, paremmalla ajalla uudestaan.
Oli kiinnostava lukea arviosi, koska et ollut mitenkään välittömän ihastunut teokseen. Mulla on tämä kirja hyllyssäni, mutta koska minulla oli Yösoittoihinkin vähän ristiriitainen suhtautuminen en ole näihin romaaneihin vielä jaksanut tarttua. Pidin siis novellikokoelmasta paljon, mutta silti se oli välillä puuduttavaa luettavaa.
VastaaPoistaHanna, minullekin Yösoitot oli sellainen "ihan kiva mutta ei niin sykähdyttävä" lukukokemus. Joskus, paremmalla ajalla, ajattelin kuitenkin kokeilla ainakin Menneen maailman maalaria ja ehkä MO:ta ja OLA:a.
VastaaPoistaJuuri tänään mietin kun sain pitkästä aikaa pisteen TB-haasteeseen Boynen kirjan myötä, että lukisinko pian Pitkän päivän illan, sillä löysin sen kesällä parilla eurolla kirpparilta :) Vaikuttaa kiehtovalta monin tavoin!
VastaaPoistaMinua nauratti tuo, että jokin kipinä jäi puuttumaan sinun ja Stevensin suhteesta...! :D Voi, ymmärrän kyllä, hänestä ei ehkä ole helppo pitää.
VastaaPoistaMinulle tämä kirja oli suorastaan meditatiivinen lukukokemus. Sain lukea sen melkein yhteen kyytiin ja keskittyä ihan rauhassa ja lumoutua hitaasti, nauraakin kuivasti ja tietysti sittemmin liikuttuakin. Luulen, että jossain toisissa oloissa en olisi pystynyt nauttimaan kirjasta lähellekään samalla tavalla kuin nyt kävi. Aina siis vaan palaan tähän samaan, että lukuhetki vaikuttaa kokemukseen NIIN paljon, ainakin minulla.
Hieno löytö, Susa - olisipa minullakin ollut tämä omana niin olisin ehkä malttanut säästellä parempaan hetkeen, nyt alkoi jo kirjaston viimeinenkin eräpäivä painaa päälle... Tämä on hyvä TB-kirja, kun voi saada useamman pisteen ;). Mielenkiintoista kuulla, mitä pidät, jos luet tämän!
VastaaPoistaMinna, Stevens oli kyllä mielestäni aika symppis mutta jotain tosiaan jäi puuttumaan ;). Ishiguro on kyllä sellainen kirjailija, jota haluaisin fanittaa, ja PPI sellainen kirja, josta olisin halunnut pitää enemmän. Ehkä kokeilen rauhallisemmassa elämänvaiheessa uudelleen...
Pidin tästä kovasti, mutta oma Ishiguro-suosikkini on Me orvot. Molempien kirjojen lukemisesta on aikaa. Minusta Ishiguro luo aika omanlaisensa tunnelman. Se on jotakin leijunnan ja arjen välimaastosta, kuin sumussa ja kuitenkin kuvataan paljon tarkasti asioita, myös rivien välistä.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, onpa osuva luonnehdinta Ishiguron kirjojen tunnelmasta! Ainakin kahteen lukemaani se sopii, erityisesti tähän Pitkän päivän iltaan.
VastaaPoista