 |
| Kansi: Eva-Jo Hancock |
Sara Razai: Olen etsinyt sinua
Jag har letat efter, suom. Jaana Nikula.
Teos&Schildts&Söderströms 2012, 168 sivua.
Kyllä minä tiedän mitä Moa ja Sandra kuvittelivat. Mutta me tuskin kosketimme toisiamme. Hän piti minua valveilla ja veti peiton yllemme ettemme häiritsisi heitä. Hän kertoi minulle hyvänyönsatuja. Talosta Tabestanissa, suuresta valkoisesta kolmikerroksisesta talosta ja puutarhan viiniköynnösmajasta. Lattialle levitettävästä lakanasta jolle katetaan ruokalaji toisensa jälkeen niin että kaikki voivat istua syömään. Hääjuhlista joissa on satoja vieraita ja tanssia ja kultaa ja seteleitä joita heitetään ilmaan ja jotka leijailevat taas alas riemuhuutojen kaikuessa. Ja ilotulituksia.
Annika tuntee olonsa ulkopuoliseksi, sillä hän on suomenruotsalainen, joka osaa huonosti suomea. Samim tuntee olonsa ulkopuoliseksi, sillä hän on tullut pakolaisena Tabestanista, Afganistanin rajalta ja osaa huonosti suomea. Kaksikymmentäkuusivuotias Annika on lukenut kunnianhimoisesti kauppatieteitä ja työskentelee vetoisessa toimistossa asiakkaanaan muun muassa ruotsalainen kosmetiikkafirma. Muutamaa vuotta nuorempi Samim hukkuu satojen eurojen puhelinlaskuihin, jotka hän on saanut soittamistaan ulkomaanpuheluista - kenelle hän Suomessa soittaisi? Nuoret tapaavat Bailando-yökerhossa, tutustuvat ja rakastuvat.
Annika on Sara Razain esikoisromaanin Olen etsinyt sinua pääasiallinen kertoja, joten pariskunnan kulttuurierot nähdään pääosin hänen näkulmastaan. Romaani alkaa kuitenkin pysähdyttävästi kuvauksella miehestä, jonka täytyy kaikkien maksamiensa lahjuksien ja muiden uhrauksien jälkeen selvitä vielä yhdestä tulikokeesta: hänen täytyy olla kuvattavana silmiään räpäyttämättä, jotta hän saa passikuvan ja pääsee Eurooppaan.
Samimin ja Annikan rakastumista kuvataan kauniisti ja herkästi, mutta tarina jäi minulle silti hieman etäiseksi. Romaani lähtee käyntiin tahmeasti; en oikein tahtonut saada otetta Annikan elämästä yökerhoissa ja työpaikalla. Kertomus alkaakin elää vasta, kun Annikasta ja Samimista todella tulee pari. Jos rakastavaisten täytyy aina sovittaa yhteen kaksi erilaista "kulttuuritaustaa" - kahden perheen ja suvun tapoja, yksilölliset elämäntavat, arvot ja tavoitteet - niin Annikalla ja Samimilla on soviteltavaa paljon enemmän.
Vaikka Razain kerronta on melko runollista ja paljon jätetään sanomatta, teksti on vahvasti kiinni ajassa ja paikassa. Turkulaiset lähiöt, mausteiden tuoksu rappukäytävässä, yökerhojen levottomuus, keskustan pastillinsävyiset kivitalot ja kylmässä pakkasilmassa höyryävä hengitys tekevät tekstistä elävää. Esikoisromaaniksi teos on onnistunut, mutta minulle kirja ei ollut ihan niin voimakas elämys kuin olin etukäteen kuvitellut. Kirja on kaunis, nopealukuinen ja käsittelee tärkeitä teemoja, mutta itselleni lukukokemus oli jotenkin kevyt, sellainen joka ei jättänyt pysyvää jälkeä.
Kirjasta on kirjoitettu myös ainakin Mari A.:n kirjablogissa ja Riinan kirjapinoissa.
