Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu. 
Kultaiset tyttökirjaklassikot.
Avain 2015, 279 sivua.

Ihana Rasavillejä ja romantikkoja -teos sai jatkoa, eräänlaisen "sisarkirjan", kun kotimaisista tyttökirjoista kertovan kirjan rinnalle ilmestyi ulkomaisiin tyttökirjoihin ja niiden lukukokemuksiin paneutuva Kapina ja kaipuu. Tietokirjailija Sara Kokkonen työstää kasvatustieteen väitöskirjaa kotimaisista tyttökirjoista, kirjoittaa Saran kirjat -blogia ja pyörittää Tyttökirjaklassikot -verkkokauppaa, ja hänen tyttökirjakirjojensa sivuilta huokuukin vankka asiantuntemus, uuttera tutkimustyö ja rakkaus aiheeseen.

Sara Kokkonen on kirjoittanut jokaisesta kirjailijasta Louisa M. Alcottista Merri Vikiin pienoiselämäkerrat, joissa on paljon uutta tietoa myös kaltaiselleni pitkän linjan tyttökirjafanille. En esimerkiksi tiennyt, että Setä Pitkäsäären, Parhaan vihollisen ja St. Ursula koulun tyttöjen kirjoittaja, Jean Webster, teki ystäviensä kanssa maailmanympärysmatkan ja kävi aina Egyptissä, Intiassa ja Japanissa asti, mikä ei 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tainnut olla ihan tyypillistä naimattomille amerikkalaisnaisille. Muutenkin monet tyttökirjailijat ovat olleet monessa asiassa itsenäisiä edelläkävijöitä: he opiskelivat pitkälle, tekivät työtä kodin ulkopuolella eivätkä pitäneet avioliittoa itsestäänselvyytenä – arvoja ja asenteita, jotka heijastuivat myös heidän teostensa sivuille ja päähenkilöidensä kohtaloihin.

Kirjan esitysjärjestys on pitkälti kronologinen niin, että 1800-luvulla syntyneet tyttökirjallisuuden pioneerit on esitelty ensin ja 1900-luvun puolessavälissä julkaisseet "modernit tyttökirjailijat" esitellään lopuksi. Entä millä perusteella juuri nämä kymmenen kirjailijatarta Susan Coolidgesta Helen D. Boylstoniin ja Carolyn Keenesta Martha Sandwell-Bergströmiin ovat valikoituneet kirjaan? Monet heistä ovat klassikkojen klassikkoja, mutta heidät on valittu mukaan ennen kaikkea siksi, että heidän kirjoistaan me tavalliset lukijat kirjoitimme lukumuistojamme, kun Sara järjesti aiheesta kirjoituskeruun kevättalvella 2014.

On kutkuttavaa lukea omia luonnehdintoja lempikirjoistaan ja toisten kokemuksia ja mielipiteitä niistä. Lukijoiden tekstit muodostavat aika suuren osan Kapinasta ja kaipuusta, ja ne pitävät sisällään niin nostalgisia muistoja, hauskoja anekdootteja kuin oivaltavaa analyysia ja pientä kritiikkiäkin – joskus lapsuuden lempikirja näyttäytyy uudessa valossa, kun sen lukee uudestaan aikuisena. Parin kirjassa esitelly kirjailijan tuotanto oli minulle ennestään täysin tuntemattomia, ja oli erityisen hauska lukea toisten kokemuksia ja esittelyjä noista "tuntemattomista tyttökirjoista".

Kapinan ja kaipuun ulkoasu – kannen kuva ihanan Martta Wendelinin käsialaa – herättää samanlaisia ihastuksen väristyksiä kuin viehkot tyttökirjat konsanaan. Kaunis, suloinen kirja täynnä tietoa ja jaettuja kokemuksia.

Kirjasta on blogannut myös ainakin Aino.

P.S. Suloista satupäivän iltaa! ♥︎

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat
Avain 2013, sivua.

Sara Kokkonen ja Alcottin Tytöistä parhain v. 1890.

Tutkija Sara Kokkosen tietokirja Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat johdattaa kotimaisten tyttökirjojen ihanaan ja nostalgiseen maailmaan kirjailijaelämäkertojen, teosesittelyjen ja lukijoiden muistojen kautta. Kirjassa esitellään tarkemmin kymmenen suomalaista kirjailijaa, kronologisessa järjestyksessä Anni Swanista Tuija Lehtiseen.

Kokkonen keräsi kirjaansa aineistoa kirjoituskutsulla, jossa kyseltiin muun muassa kotimaista tyttökirjasuosikkia ja samastumiskohteita. Kaikkiaan 83 vastaajaa kirjoitti lukukokemuksistaan ja -muistoistaan tyttökirjojen parissa. Vastasin itsekin kyselyyn ja löysin kirjasta omia sitaattejani, samoin kuin muutaman muun tutun kirjabloggaajaan kirjoituksia. Kokkonen mainitsee inspiraation lähteekseen Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittaman Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt -antologian, jossa suomalaislukijat kertovat suhteestaan kanadalaisen L. M. Montgomeryn klassisiin tyttöromaaneihin.

Lukukokemukset tuovat Rasavillejä ja romantikkoja -kirjan tyyliin ja rakenteeseen virkistävää vaihtelua, kun lukijan subjektiivisuus vuorottelee tutkijan objektiivisen tekstin kanssa. Lukumuistojaan jakavat kirjoittajat kertovat suoraan, mistä ovat pitäneet ja mistä eivät – esimerkiksi Rauha S. Virtasen rakastetun Selja-sarjan 2000-luvulla ilmestyneet, osittain 1970-luvun Chilen tapahtumiin kytkeytyvät kaksi viimeistä osaa saavat lukijoilta moitteita liian surullisista tapahtumista ja liiallisesta poliittisuudesta. Aikuislukijat ovat saattaneet myös lukea uudestaan lapsuutensa suosikkeja ja ihmetellä, mikä jossakin hyvinkin opettavaisessa ja yksioikoisessa tyttöromaanissa on aikanaan kiehtonut. Parhaimmillaan suosikkikirjojen lumo on kuitenkin säilynyt.

Rasavillejä ja romantikkoja, Uuden kuun ja Vihervaaran tyttöjä.

Erityisen antoisaa oli lukea itselleni vähän tuntemattomanpien kirjailijoiden elämäkertoja ja lukijoiden muistoja sellaisista kirjoista, joita en itse ole lukenut. Haluan ehdottomasti viimeinkin lukea Rebekka Räsäsen Juoniemi-sarjan, josta kiinnostuin jo Illuusioita-blogin kirsimarian kirjoitettua siitä Tuntemattomat tyttökirjat -haasteen aikana. Lukulistalle päätyi muutama muukin kirja, esimerkiksi Annikki Sankarin Tuomirannan kesä ja Merja Otavan tuntemattomampi tuotanto. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea, mitä muut lukijat sanovat omista tyttökirjasuosikeistani, kuten jo mainitusta Selja-sarjasta, Anni Swanin nuortenkirjoista ja Mary Marckin koululaisromaaneista. Ilokseni muutama muukin muistaa vielä myös muutaman melkein unohduksiin painuneen vanhan kirjan, kuten Helga Nuorpuun Ruusulan tytöt -sarjan, Marjatta Kurennniemen Kesälinnun ja Merja Otavan Priskan.

Monien vanhempien vastaajien kirjamuistoja tai varhaisimpien tyttökirjailijoidemme elämäkertoja lukiessa ajattelin jälleen kerran (kuten myös lasten- ja nuortenkirjailijoiden lapsuuden lukukokemuksia luotaavan Miten minusta tuli lukija -teoksen kohdalla) millaisen kirjojen yltäkylläisyyden keskellä elämmekään. Vielä muutama vuosikymmen sitten harvassa suomalaiskodissa oli kovinkaan paljon kaunokirjallisuutta hyllyssä ja yleisten kirjastojen lainausmäärät saattoivat olla rajoitettuja. Nykyään uutta nuortenkirjallisuutta, kotimaisia ja käännettyjä nimikkeitä, ilmestyy enemmän kuin juuri kukaan ehtii lukea, ja kirjoja (niitä uusimpia, vanhemmat valitettavasti usein makuloidaan mutta sittenkin niitä onneksi löytyy antikvariaateista ja kirjastoista) on jokaisen ulottuvilla. Silti, tässä uusien kirjojen tulvassakin, vanhat tyttökirjat säilyttävät paikkansa lukijoiden sydämissä.

Rakkaita suomalaisia tyttökirjoja.

Sara Kokkonen valmistelee suomalaisesta tyttökirjaillisuudesta myös väitöskirjaa Turun yliopiston kasvatustieteen laitokselle, mutta Rasavillejä ja romantikkoja on kirjoitettu yleistajuisesti ja suosittelen sitä kaikille tyttökirjojen ja kotimaisen nuorisokirjallisuuden ystäville. Kirjassa ei sivuta genren teoreettisia kysymyksiä, mutta Kokkosen käsitys tyttökirjallisuudesta muuttuvana ja elinvoimaisena kirjaillisuudenlajina tulee kirjan sivuilta ilmi. Lajityypin reunamille sijoittuvat Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -saturomaanit ja Merja Jalon hevoskirjat tulevat Rasavilleissä ja romantikoissa esitellyiksi, mutta historialliset nuortenromaanit sekä uusimmat tyttökirjaperinteen jatkajat, vahvoihin tyttöpäähenkiöihin nojaavat dystopiat ja fantasiakirjat on jätetty kirjan ulkopuolelle.

Rasavillejä ja romantikkoja on kuvitettu mustavalkoisin kirjailija- ja kansikuvin. Olen erityisen iloinen, että kauneutta ja suloisuutta henkivistä tyttökirjoista kertova tietokirja on saanut arvoisensa ulkoasun, kauniit kannet ja viehättävän typografian.

Tutustu myös kirjan facebook-sivuun ja kirjailijan Saran kirjat -blogiin.