torstai 15. lokakuuta 2015

Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5


Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5
suom. Svallgränden 5, suom. Taija Mård.
SetS 2015, 153 sivua.

Mathias Rosenlund on kolmikymppinen suomenruotsalainen kirjailija, joka tuntee Myyrmäen paremmin kuin Kulosaaren, kokee ulkopuolisuuden ja alemmuuden tunnetta yliopiston akateemisissa ja hyväosaisissa piireissä, työskenteli useana kesänä Greenpeacen feissarina ja janoaa sivistystä enemmän kuin mitään muuta.

Rosenlundin esikoisteos Vaskivuorentie 20 (SetS 2013) on eräänlainen muistelma, omaelämäkerrallinen teos, joka kuvaa köyhyyden kierrettä, pikkulapsiperheen elämää Vantaalla, vaimon sairastumista masennukseen ja jonkin verran myös kirjailijan lapsuutta levottomassa tukholmalaislähiössä. Luin kirjan tuoreeltaan, mutta en löytänyt bloggaustani siitä; olinkin kirjoittanut Vaskivuorentiestä vain lehteen. Muistan ajatelleeni ainakin Henrik Tikkasta ja Karl Ove Knausgårdia Rosenlundin ensimmäistä "taistelua" ja "osoitekirjaa" lukiessani, ja sitä, että Suomessa on melko hyvät turvaverkot, mutta pitkäaikainen sairaus voi helposti pudottaa niiden ulkopuolelle sellaisetkin, jotka yrittävät kaikkensa.

Kuten Knausgårdin Taisteluni-sarjassa, myös Rosenlundin "osoitesarjassa" kuljetaan ajassa eteen- ja taaksepäin, muistellaan lapsuutta, kuvataan "nykyhetkeä" ja kurkotetaan tulevaan. Nimensä mukaisesti Kuohukuja 5 keskittyy niihin vuosiin, joina Mathias asuin vaimonsa ja lastensa äidin, C:n, kanssa nuorena perheenä, sai ensimmäisen lapsensa ja myöhemmin toisen. Kronologisesti se siis kuvaa aikaa ennen Vaskivuorentietä, jonne perhe muutti myöhemmin, mutta kuvaa myös varhaisempia ja myöhempiä vuosia, ennen kaikkea vuotta 2013, jolloin tapahtui käänne Mathiaksen ja hänen veljensä Christianin väleissä. Christian onkin Mathiaksen ohella toinen Kuohukujan päähenkilöistä; koko kirjan jälkipuolisko keskittyy kuvaaman Christianin rankkoja vaiheita.

Kuohukuja 5 on esineenä kevyt mutta sisällöltään raskas, ajoittain jopa masentava synkkyydessään ja inhorealistisissa kuvauksissaan veljen alkoholismista, mielialahäiriöstä ja itsetuhoisuudesta. Onneksi kirjassa on myös valonvälähdyksiä: Mathiaksen ja vastasyntyneen koliikkivauvan rauhallinen hetki aamun sarastaessa, yliopiston kirjallisuuden luennoilla avautuva tiedon ja elämysten virta, lakkaamaton halu lukea ja kirjoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti