tiistai 1. syyskuuta 2015

Anna Kortelainen: Avojaloin


Anna Kortelainen: Avojaloin.
20 tositarinaa Karjalan Kannakselta.
Gummerus 2015, 283 sivua.

Muistelin, että rinteessä oli lähde tai kaivo, josta perheemme oli aina juonut lipillä vettä pitkää rinnettä noustessamme – vai uneksinko vain? Ei, en uneksinut, minä muistin! Rinteessä oli nytkin kaivo ja lippi. Ja minä join siitä niin kuin aina lapsena. Raija otti siitä kuvankin. Ja kun nousimme mäen päälle – niin siinä se oli edessäni: ukin ja mummin talo! Ja minusta tuntui, että se puhui minulle. Se sanoi: tervetuloa, Eeva. Muistatko paratiisiomenapuun, jonka pieniä omenia lapsena söit?                                           
                                                          – Eeva Kilpi, "Älä jää tielle seisomaan"

Anna Kortelaisen toimittama Avojaloin. 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta on rikassävyinen, moneen suuntaan versova tekstikokoelma, jossa Kortelaisen ohella yhdeksän muuta kirjoittaa – historioitsijaa, romaanikirjailijaa, runoilijaa, tietokirjailijaa – kuvaavat Karjalan Kannakseen kiinnittyviä ihmiskohtaloita. Samalla näkyviin piirtyy kappale vaikkapa Lintulan luostarin tai kangaskaupan historiaa.

Teos antaa Kannaksen alueille monet kasvot: pientilan tyttären, punapäällikön, luostarin nunnan, kirjailija-kuvittajan ja monien muiden. Yksi kiehtovista elämäntarinoista kertoo, kuinka köyhän aatelisperheen tyttärestä Emilia Sofia von Zweygbergistä tuli ensin äitinsä ja myöhemmin puolisonsa kanssa menestyvän tavaratalon pitäjä. Emilia teki töitä perheyrityksessä vielä lasten syntymän jälkeenkin, ja alunperin Viipurissa avattu kangaskauppa sai sivuliikkeen Lappeenrantaan, jossa se toimi aina 1970-luvulle asti. Emilia Zweygberg-Grönroosin perheessä muodostui avioliittojen kautta siteitä moniin Kannaksen sukuihin, kuten Krohneihin ja Thesleffeihin. Anna Kortelainen kirjoittaa: Äidin ja tyttären perheyritystä ei enää ole, mutta kun heidät muistaa, voi Kauppatoria ylittäessään kuulla kankaan kahahduksen ja napakan humahduksen.

Sisällisota, talvisota ja jatkosota ohjailevat monia kirjassa kuvattuja kohtaloita. Evakkomatkat Hiitolasta jättivät kirjailija Eeva Kilven sisimpään ikuisen ikävän. Heikki Ylikankaan "Valmis kuin lukkari sotaan" piirtää muotokuvaa miehestä, joka oli osallisena päätökseen lähes sadan venäläisvangin teloituksesta sisällisodan aikana saadakseen päältään vasemmistolaisen leiman. Teemu Keskisarjan "Kohtalo paiskasi punapäälliköksi" kuvaa sisällissodan upseerin jokseenkin toivotonta työtä hajanaisten punaisten joukkojen johtajana. Mieltä jäi vaivaamaan myös säveltäjä Toivo Kuulan surullinen kohtalo sisällissodan jälkimainingeissa.

Päällimmäiseksi kertomuskokoelmasta jäi kuitenkin mieleeni ihailu ihmisten sitkeyttä, rohkeutta, taitoa ja herkkyyttä kohtaan. Erityisesti naisten työn kuvaukset jäivät mieleen, esimerkiksi "ulkoilmakonttoristi" Hilda Ala-Rakkola, joka "puutavaran ylösoton" ohella otti osaa myös lautasataman kevyempiin lautatarhantöihin tai Lintulan luostarin nunnat, jotka tekivät raskasta työtä ommellen, kutoen ja hevosista, lehmistä ja mehiläistarhasta huolehtien, tai Eija Järvisen kuvaama "Aina varma työihminen" Aina Pyykkö, joka teki niin navetta- kuin peltotöitäkin, mutta sai raskaan työn ohella sentään kokea jalat alta vievän rakkaustarinan. Jos nainen sattui syntymään yläluokkaiseen perheeseen, hän saattoi kovan fyysisen työn sijasta keskittyä havainnoimaan ja kuvaamaan kauneutta ympärillään, kuten runoilija ja taitelija Jelena Guro:

Jelenalla oli luontoretkillään aina paperia ja lyijykynä mukanaan, ja hän piirsi ja kirjoitti näkemänsä ja kokemansa pohjalta. Uudenkirkon huvilassa oli hyvä työskennellä. Kuvat ja sanat nousivat samasta lähteestä. Tuloksena saattoi olla mietteliäs novelli, ihmisen ja eläimen piirteitä yhdistävästä oliosta kertova runo tai piirros. Jelena saattoi tuntea "hontelon malttavaisen perunatuulen" ja ihailla "kristallikoivuja" sekä ympärillään olevaa metsää, joka "seisoi kruunupäisessä kokouksessaan". Hänelle oli olemassa myös hellä maisemäkäsite "suomalainen tie".

Kirjan teemasta on vielä 10.1.2016 asti avoinna näyttely Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella Etelä-Karjalan museossa ja taidemuseossa Lappeenrannassa.


Avojaloin on kulkeneet myös Leena Lumi, joka aloittaa arvionsa näin kauniisti: "Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa on kuin uni, jota näet muiden kertomusten läpi".

1 kommentti:

  1. Kiitos kauniista sanoistasi, Maria <3 Niin kiva, että tämä innoitti sinua myös olivatpa syyt sitten kirjan upea kansi, kiinnostus Kortelaisen tuotantoon, juuret rajantakaisessa Karjalassa tai nämä kaikki yhteensä. Tämä on yksi kauneimpia ja myös kiinnostavimpia kirjoja, mitä olen pakkoluovutetusta Karjalasta lukenut.

    <3

    VastaaPoista