perjantai 6. joulukuuta 2013

Laura Kokko (toim.): Volter ja Hilja


Laura Kokko: Volter ja Hilja
Volter Kilven ja Hilja Vanhakartanon kirjeenvaihtoa
Kirjapaja 2013, 341 sivua.

En ole lukenut Alastalon salissa -järkälettä, mutta olen lukenut Volter Kilven Bathseban ja Antinouksen ja ihastunut niiden kauniiseen kieleen ja intensiiviseen tunnelmaan. Kirjekokoelmat, etenkin kirjailijoiden ja kulttuurivaikuttajien sellaiset, herättävät aina mielenkiintoni, ja Laura Kokon toimittaman Volter ja Hilja -teoksen houkuttelevuutta lisäsi sekin, että sen taustalla on vahva rakkaustarina.

Volter Kilpi (1874–1939) ja Hilja Vanhakartano (1884–1927) tapasivat asuessaan samassa täysihoitolassa Helsingin Katajanokalla vuonna 1904. Syvempi ystävyys ja rakkaus syntyi ennen kaikkea kirjeiden välityksellä, ja vaikka Hiljan vanhemmat suhtautuivat nuoreen kirjailijaan penseästi, ei se estänyt Volteria ja Hiljaa astumasta avioon vuonna 1907.
Volter Kilven ja Hilja Vanhakartanon kirjeenvaihto oli tavattoman laaja ja se on säilynyt kokonaisuudessaan – kuten myös suuri määrä Kilven muuta kirjeenvaihtoa. Volter ja Hilja -kokoelmaa on rajattu niin, että se kattaa seurustelu- ja kihlausajan kirjeenvaihdon (1905–1907), alkaen ensimmäisestä pidemmästä erosta tutustumisen alkuvaiheessa ja päättyen siihen, kun Hilja lähtee lapsuudenkodistaan avioituakseen Volterin kanssa.

Volter Kilpi oli kirjeenvaihdon alkaessa jo julkaissut kirjailija. Pääteos Alastalon salissa syntyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin, mutta muunmuassa tajunnanvirtamaiset pienoisromaanit Bathseba, Parsifal ja Antonius oli jo julkaistu. Hilja Vanhakartano, joka opiskeli ensimmäistä vuotta lääketiedettä Volter Kilpeen tutustuessaan, julkaisi hänkin myöhemmin – Hilja Kilven nimellä – näytelmiä ja muita tekstejä.

Tällaisten upeiden kirjekokoelmien (tai tarkemmin sanottuna valikoimien, onhan Volter ja Hiljakin valikoitu kirjeenvaihdon runsaudesta) äärellä tuntee usein surua siitä, että vastaavaa ei tule säilymään meidän ajastamme. Vaikka nykyäänkin on varmasti joitakin innokkaita (paperi)kirjeiden kirjoittajia, eivät varmaankaan edes vuosia eri maissa asuvat pariskunnat tulisi kirjoittaneeksi toisilleen näin paljon, kun vaihtoehtoisia viestintäkanavia ja nopeita kulkuyhteyksiä on tarjolla. Seurustelukulttuurikin on muuttunut, ja sellainen toisen tunteita arasti tunnusteleva riiustelu, jota etenkin Volterin kirjeistä välittyy, ei useinkaan jatkuisi niin kauan. Volterin kirjeet ovat tunteellisia, korkealentoisia ja kauttaaltaan kaunista kieltä, ja ajoittai teksti yltyy todella lyyriseksi:

Katselisin minä sinua ja merta, ja sulaiseitte mielessäni yhdeksi säkenöinniksi, josta tuntuisi kuin kirpoilevia sinkoilevia tähtiä mieleeni, ja valkea koskematon riemu säihkyisi minussa. Ohjaisin purteni sitte jonkun korkean saaren suojaan, jonka sannalle nousisimme, ohjaisin sinua kädestä jyrkkää vuorenrinnettä ylös, ja kun viimein pääsisimme laelle jäisit sinä riemusta hykähtyneenä seisomaan, toisella puolellasi näkisit raikkaan, kovan, rajattoman meren, joka pingottuisi silmien eteen, kuin valkeasti ja sinisesti säteilevä äärettömyys, toisella puolellasi näkisit luikertavia salmia, jotka säteilevät ja säkenöitsevät auringossa ja raikkaassa tuulessa, ja jotka kiemurtelevat vehreitten lempeitten saarien lomitse kuin heleät silkkirihmat. (Volter Hiljalle 23.6.1907)

Hiljan varhaisimmissa kirjeissä on jonkin verran selittelyä siitä, että hän ei ole kasvotusten kyennyt näyttämään Volterille tunteitaan vaan on vaikuttanut tylyltä ja umpimieliseltä. Hiljan lapsuudenperheessä ei ilmeisesti ollut tapana näyttää tunteita, ja Hilja oli ilmeisesti myös hieman ujo ja pidättyvä luonteeltaan. Hiljan kirjeet ovat kuitenkin hyvin rehellisiä ja vilpittömiä, kuten Volterinkin, ja nuoresta naisesta löytyy kosolti itsenäisyyttä ja määrätietoisuutta, uskallusta määrätä itse omasta elämästään:

Muussa tapauksessa täytyy meidän toimia heidän kiellostaan huolimatta, vaikka se katkeralle tuntuisikin. Sillä vanhemmilla ei ole oikeutta väkisanalla ja keinolla määrätä lastensa tulevaisuutta; heillä on ainoastaan oikeus ja velvollisuuskin neuvoa ja ohjata, kun huomaavat ja elämää enemmän kokeneena käsittävät, ettei asia ole heidän lapsilleen hyödyksi ja onneksi; mutta enempää ei heillä ole valtaa. – (Hilja Volterille 12.12.1906)

Myöhemmin Hilja tosiaan uhmasi vanhempiensa vastustusta ja meni naimisiin Volterin kanssa. Sitä ennen lukuisat kirjeet olivat kulkeneet tiuhaan rakastavaisten välillä. Kaipauksesta, ihailusta ja rakkaudesta puhutaan näissä kirjeissä paljon, mutta niissä jaetaan myös arkisia tapahtumia, kerrotaan ystävien ja sukulaisten kuulumisia ja puhutaan rakkaudesta kirjoihin ja kirjallisuuteen – ilmaiseepa Volter kauniisti myös sen, miksi tärkeimmät kirjat kuuluu pitää aina saatavilla: Et tiedä, millä hyväilevällä rakkaudella toisinaan katselen kirjojani. Siellä lepää Goethe, johonka silmäni vaan tarvitsee hipaista, jotta tunnen semmoisen omituisen suloisentyyneen väristyksen rinnassani.


Volter ja Hilja -teoksen lopussa onkin paitsi tavanomaiset lähdeluettelot sekä tiedot Volterin ja Hiljan omasta kirjallisesta tuotannosta, myös tietoa kirjeissä mainituista henkilöistä ja kirjoista, joita Volter ja Hilja aikanaan lukivat. Laura Kokkoa on kiittämien kirjan laadukkaasta toimitustyöstä, ja myös kirjan kaunis ulkoasu ja selkeä typografia tekevät Volterista ja Hiljasta miellyttävän lukukokemuksen. Olen lukenut useita hienoja kulttuurihistoriallisia ja elämäkerrallisia teoksia tänä vuonna, mutta Volter ja Hilja ei joudu yhtään häpeään tuossa seurassa, vaan säkenöitsee yhtenä kirjavuoteni helmistä.




9 kommenttia:

  1. Kuulostaa lupaavalta, laitetaan tämä kirja mieleen, ehkä jopa joulupukin listalle :). Minä ja puolisoni kirjoitimme vielä ahkerasti paperikirjeitä kesän 1998 aikana kun olin Lontoossa töissä. Sen jälkeen ei enää mitään, mikä johtuu osittain siitä, ettemme ole enää olleet pitempiä aikoja erossa toisistamme.
    Mutta hyvät ihmiset, vaikka ette paperikirjeitä kirjoittaisikaan niin älkää luopuko paperisista kalentereista, joihin myös merkitään lause tai pari aatoksia & tunnelmia. Ne ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämpää aineistoa historioitsijoille ja biografisteille. Sähköisten kalenterien tiedot katoavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sinä oletkin kirjoittanut paljon kirjeitä vuosien varrella, ja kirjeesi ovat aarteita vastaanottajilleen aina kauniita kirjepapereita ja kynänjälkeä myöten. Ja totta, vaikka ei varsinaista päiväkirjaa pitäisikään saati kirjoittaisi kirjeitä, niin paperiset muistikirjatkin voivat kertoa paljon ajastaan ja kirjoittajastaan.

      Poista
  2. Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja, täytyypi pitää silmät auki seuraavan kerran, kun käyn kirjakaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, suosittelen! Toivottavasti tämä päältä ja sisältä kaunis kirja on ymmärretty laittaa hyvin esille kirjakaupoissa, vaikka kirja tuleekin pienehköstä kustantamosta.

      Poista
  3. Äh, en uskalla kohta enää tulla tänne blogiisi, kun lukulista se vain kasvaa. ;) Minäkään en ole vielä lukenut Alastalon salissa, mutta kirja ja Kilpi kiinnostavat kovasti. Tämä vaikuttaa niin ihanalta, että pakkohan tämä on lukea. Enkä muuten tiennyt kirjasta mitään ennen tätä arviotasi, joten kiitos sinulle, Maria! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, samat sanat sinulle ja blogillesi! <3 Mm. Petojen aika, Herodes ja Mitä puut tekevät elokuussa ovat sellaisia kirjoja, joista olet saanut minut kiinnostumaan, ja olet myös lietsonut intoa Hyryn, Westön ja Väisesen tuotantoa kohtaan – näin muutamia mainitakseni :).

      Pienten kustantamojen kirjat tahtovat jäädä vähän katveeseen, ihana että löysit Volterin ja Hiljan tätä kautta :). Suosittelen Kilveltä Bathsebaa ja Antinousta, jos joskus kaipaat jotain lyyristä ja pakahduttavaa!

      Poista
  4. Voi että kuulostaa ihan minun kirjaltani. Volter Kilpihän oli täällä Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana, joten senkin vuoksi olisi hyvä tietää Kilven elämästä.
    Surullista, että kirjeitä ei enää kirjoiteta. Olin ahkera kirjoittamaan ulkomaalaisten kirjeenvaihtokavereiden kanssa kouluaikana. Äiti säästi laatikollisen minun kirjeitä. Hänestä oli hienoa, kun tytär osasi englantia :)

    VastaaPoista
  5. Mai, ihana että äitisi on säästänyt nuo kirjeet! Ulkomaiset kirjeenvaihtokaverit kyllä motivoivat nuoria kirjoittamaan oikeita paperikirjeitä, tulee harjoiteltua kieltä ja postimerkit, kirjepaperit ym. käsinkosketeltava tuo vieraan maan ja kulttuurin toisella tavalla lähelle kuin virtuaaliset viestit. Nykyään facebook varmaan pitkälti korvaa kirjeet nuorten yhteidenpintovälineenä esim. vaihtarivuoden jälkeen.

    Ennen tämän kirjan lukemista en itse edes tiennyt, että Kilpi teki mittavan uran myös kirjastonhoitajana, tunsin hänet vain kirjailijana! Kiinnostava persoona kaikenkaikkiaan.

    VastaaPoista
  6. Löysin tämän kirjan kirpparilta tänään, aivan tavallinen heräteostos siis. Sellaisten jälkeen minulla on tapana rynnätä verkkoon lukemaan mitä ostmastani opuksesta on kirjoitettu. Juu-uh, arvoisi kirje- ja riiustelukulttuurin rappiosta osuu kyllä oikeaan. Mutta iloitse ainakin siitä, että tilalle on saatu blogikulttuuri, ja että sinä lukeudut sen vaalijoihin. Pääsiäisterveisiä!

    VastaaPoista