Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä.
Case Histories. Suom. Kaisa Kattelus.
Schildts 2011. 295 sivua.
Jackson haki Tiger-oluen jääkaapista, riisui kenkänsä (Magnum Stealth, ainoa kenkämerkki Jacksonille), pani maata epämukavalle sohvalle, kurkotti CD-soittimeen (pienessä talossa oli se hyvä puoli, että melkein kaikkeen ylsi tarvitsematta nousta paikaltaan) ja pani soimaan Trisha Yearwoodin Thinkin' about You -levyn vuodelta 1995, levyn jota jostain syystä ei ollut enää myynnissä. Trisha oli valtavirtaa, mutta hän oli silti hyvä. Hän ymmärsi kipua. Jackson avasi Johdatuksen ranskan kielioppiin ja yritti keskittyä menneen ajan ilmaisemiseen être-apuverbillä (vaikka sitten kun hän olisi Ranskassa, ei olisi mennyttä eikä tulevaa, olisi vain nykyhetki), mutta keskittyminen oli hankalaa, sillä hänen ientään jomotti rikkinäisen hampaan yläpuolelta.
Entinen sotilas ja poliisi, nykyinen yksityisetsivä Jackson Brodie saa kesällä 2004 kolme toimeksiantoa, joista yksi liittyy pikkutytön katoamiseen vuonna 1970, toinen aviomiensä surmanneen nuoren naisen tapaukseen vuodelta 1979 ja kolmas nuoren naisen murhaan vuonna 1994. Yhdistävänä tekijänä tapauksissa on se, että ne kytkeytyvät perhesuhteisiin tavalla tai toisella. Taustalla on perhesalaisuuksia, masennusta, suojamekanismeja, liian vähän tai liian paljon rakkautta omaan lapseen tai sisareen. Brodie, joka on myös nuoruudessaan kokenut menetyksen ja on vasta toipumassa avioerostaan, peilaa tutkimiaan tapauksia omaan elämäänsä ja pelkää koko ajan, että hänen omalle tyttärelleen tapahtuu jotain tässä maailmassa, jossa kaikki voi muuttua ihan tavallisena päivänä.
Kirjan "tapauskertomukset" olivat kaltaiselleni herkälle lukijalle aika karua luettavaa, mutta onneksi raakuudet jäävät pääasiassa siihen ja kertojan musta, mutta ihmistä ymmärtävä huumori etäännyttää hieman tapahtumista ja henkilöistä. Cambridgen yliopistokaupunkiin sijoittuvassa romaanissa on brittiläistä viehätystä, kuten teehetkiä skonsseineen, villiintyneitä puutarhoja ja luokkaerojen kuivan humoristista kuvausta.
Romaaneistaan ja novelleistaan paremmin tunnettu kirjailija Kate Atkinson ei pidä Jackson Brodiesta kirjoittamiaan kirjoja (joita on ilmestynyt jo neljä) rikosromaaneina, mutta itse luin Ihan tavallisena päivänä nimenomaan dekkarina. Voihan dekkareissakin olla taitavaa luonnekuvausta, rikasta kieltä ja paljon muitakin aiheita ja tapahtumia kuin rikokset ja niiden selvittäminen. Viimeksi mainitut aiheet ovat Ihan tavallisessa päivässä kuitenkin niin etusijalla, että dekkaristatus on aika selvä. Luonnehtisin Atkinsonin kirjaa ennen muuta psykologiseksi rikosromaaniksi, jossa on hieman kovaksikeitetyn dekkarin piirteitä.
Joka tapauksessa nautin kirjan lukemisesta kovasti. Arvoitukset olivat kiinnostavia, juonenkäänteet sopivan yllättäviä ja henkilöhahmot, etenkin etsivä Jackson, vioistaan huolimatta sympaattisia. En lue kovin paljon dekkareita, mutta olen iloinen Schildtsin aikeesta suomentaa myös muut Jackson Brodie -kirjat, sillä Jacksonin vaiheista olisi mukava lukea lisääkin.
Ihan tavallisesta päivästä on kirjoitettu myös Vielä yksi rivi- ja Café Voltaire -blogeissa.
Minäkin pidin tästä, kirjoitin arvion viime vuoden viimeiseen Ruumiin kulttuuriin (4/2011). Monet ovat kehuneet Atkinsonin esikois(?)romaania Museon kulisseissa, joka sai muistaakseni Whitbread-palkinnonkin aikoinaan; minulla on se nyt kirjastossa lainassa, vielä kun ehtisi joskus lukemaankin...
VastaaPoistaKiinnostavaa! En ole aiemmin kuullutkaan koko kirjailijasta, jotenkin on päässyt ohi. Mutta nyt laitan nimen mieleen.
VastaaPoistaKyllä minun, dekkarifanin, olisi nyt oikeasti vihdoin tutustuttava Atkinsoniin ja juuri tämän kirjan myötä!
VastaaPoistaMinuakin, ei-dekkarifania, on alkanut Atkinson kiinnostaa. :) Luin juuri ennen bloggaajapikkujouluja hänestä Anna Elinan blogista ja nimi jäi mieleen - ja sitten pikkujoulun yllätyspaketista kuoriutui minulle hänen teoksensa, Ihmiskrokettia.
VastaaPoistaMinäkään en Karoliinan tavoin ole dekkarifani, mutta Atkinson kiinnostaa. Hänen teoksensa kiinnostavat niin brittiläisyyden (ah!) kuin luonnekuvauksen ja kehutun kielenkin vuoksi.
VastaaPoistaLumikko, kiva kuulla! Minulla tässä kirjassa tökki vain se minulle tyypillinen "liikaa kauheuksia", vaikka toki ymmärrän, että ne kuuluvat lajityyppiin, ja huumori etäännytti jonkin verran.
VastaaPoistaMinuakin kiinnostaisi tietää, millaisia Atkinsonin aiemmat teokset ovat; voisin kokeilla vaikka jollain novellikokoelmalla. Museon kulissitkin kiinnostavat!
Jaana, minulle nimi oli tuttu, mutta tämä oli ensimmäinen Atkinson, jonka taisin bongata Anna Elinan blogista.
Susa, olen melko varma, että tykkäisit tästä. Jännittävä dekkari, jossa on myös yhteikunnallisia juttuja ym.
Karoliina, jos saat Ihmiskrokettia luettua, niin kiinnostaisi kyllä kuulla, mitä tykkäsit! Tulin ihan uteliaaksi, millaista fiktiota Atkinson on aiemmin kirjoittanut, koska Ihan tavallisena päivänä oli niin selvästi dekkari (siis minun mielestäni). Ainakin Atkinson on taitava ihmiskuvaaja ja kirjoittaa elävää kieltä.
Katja, kommenttisi tulikin tuohon väliin :). En ihmettele, että Atkinsonin kieltä on kehuttu! On kiva kuulla sinunkin Atkinson-kokemuksiasi, jos luet tämän tai jonkun muun.
VastaaPoistaLuin Atkinsonin Museon kulisseissa ja Ihmiskrokettia silloin aikoinaan tuoreeltaan.Tuo uusin kyllä kiinnostaa. En ole lukenut edellisiä kirjoja uudestaan sitten 90-luvun lopun. Pitääkin palata niihin.
VastaaPoistaTiina, lue tämä, niin pääset vertaamaan Atkinsonin "dekkarityyliä" aiempaan :). Minun pitää kyllä tutustua noihin Atkinsonin aiempiin teoksiin!
VastaaPoista