perjantai 15. maaliskuuta 2013

Marjo Ruola: Terveisin Neiti ja Clara

Päällyksen kuva Tapani Pelttari.

Marjo Ruola: Terveisin Neiti ja Clara
Wsoy 2013, 101 sivua.

Seitsemänvuotias Neiti asuu pienessä talossa kaupungin laidalla ja viettää päivät lastentarhassa äidin ollessa työssä posliinitehtaassa ja isän tehdessä puusepäntöitään verstaalla. Vuotta vanhemman Claran kotona on korkeat huoneet, ruusutapetit ja ihmeen ihana nukkekaappi. Sanavalmis Neiti ja herttainen Clara tutustuvat eräänä päivänä kaupungilla, ja erilaisista taustoista huolimatta 1940-luvun tytöt ystävystyvät. Terveisin Neiti ja Clara kuvaa tyttöjen elämää vuoden aikana, lopputalvesta seuraavaan jouluun. 

Terveisin Neiti ja Clara on erilainen lastenkirja, jonka otollisinta kohderyhmää lienevät 5–10 -vuotiaat tytöt – tai ehkä vielä enemmän heidän äitinsä ja isoäitinsä, jotka haluavat kurkistaa menneeseen tai nostalgisoida sitä erilaisten esineiden kautta. Kerronta on pikemminkin ajankuvaa dokumentoivaa kuin tarinaa eteenpäin kuljettavaa tai henkilöitä elävöittävää. Tytöt keskustelevat muun muassa siitä, mitä he muistavat sodasta, joka päättyi heidän ollessaan aivan pieniä. Vaatteita, leluja, sisustuksia ja kaupunkimiljöötä (Turkua) kuvataan paljon.

– Me käymme Fiiun kanssa joka päivä ostamassa täältä maitoa, Neiti kertoi. – Minusta on hauska seurata, kun myyjä nostaa suuresta tonkasta pitkävartisella litran mitalla maitoa ja kaataa sen kannuuni. Ja se... se vasta hauskaa on, kun myyjä lohkaisee kostealla puulastalla suuresta voivuoresta palasen, asettaa sen voipaperin päälle ja punnitsee vaa'alla. Katson aina tarkkaan punnitusta. Vaa'an viisarit keikkuvat hauskasti ennen kuin ne pysähtyvät.

Neidin osa on toimia "museo-oppaana", joka esittelee paikkoja ja kertoo historian tapahtumista, joista on kuullut. Clara kuuntelee ja hihittelee Neidin Peppi Pitkätossu- tai Vihervaaran Anna- tyylisille tempauksille ja kaskuille. Molemmat tytöt vaikuttavat hieman pikkuvanhoilta; Neiti esine- ja paikallishistoriallisten luentojensa vuoksi ja Clara siksi, että hän suhtautuu Neitiin hyväntahtoisen aikuisen tavoin, kuin ajatellen, että "siinäpä vasta lystikäs lapsi"!

Tarinasta tosiaan puuttuu jännite ja juoni, kirja on (jokseenkin siloiteltua) kuvausta lasten arjesta toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa. Jotain viehättävää kerronnassa ja varsin yksiulotteisissa hahmoissa kuitenkin on, Neidin jutustelua kuuntelee ihan mielikseen ja on jännittävää kurkistaa tyttöjen kanssa milloin lumilinnan sisään, milloin vanhaan sekatavarakauppaan. Vai onko viehätys ennen kaikkea suloisessa kuvituksessa? Kirjan kuvituksena on muutamia vanhoja mustavalkokuvia Turusta, ajalta, jolloin kaupungin kaduilla vielä liikkuivat vossikat ja raitiovaunut. Suurin osa kuvituksesta koostuu kuitenkin Marjo Ruolan kuvaamista vanhoista esineistä: fortunapelistä, kiiltokuvista, helmitauluista ja peltirasioista. Valokuvakuvitus korostaa teoksen dokumentaarista, tietokirjamaista luonnetta.

5 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa ihanalta! Olisin tykännyt tästä varmasti lapsena.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostaa edelleen ja laitan tämän nyt hankintalistalleni! :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana kansi ja kuvitus sisälläkin näyttää olevan! Ei taida noita meidän poikia kiinnostaa, mutta minä kyllä nyt viehätyin ;)

    VastaaPoista