tiistai 22. tammikuuta 2013

TTT: Kevään tietokirjat ja asiaproosa


Listattuani viime viikkkoina muutamia tärppejä kevään kotimaiseen ja käännettyyn kaunokirjallisuuteen, tartun tämänkertaisessa Top Ten Tuesdayssa tietokirjauutuuksiin. Tietokirjallisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä asiaproosaa; kertovia teoksia, jotka eivät ole fiktiota, vaan perustuvat esimerkiksi historiallisiin lähteisiin tai tutkimustietoon. Nautin esimerkiksi elämäkertojen, muistelmien, toimitettujen päiväkirjojen ja kirjallisuuteen liittyvien (populaarien) tietokirjojen lukemisesta lähes yhtä paljon kuin kaunokirjallisuudesta, joten näitä kirjoja tulee näkymään runsaasti blogissani tulevaisuudessakin. Alla kymmenen esimerkkiä kevään kiinnostavasta tarjonnasta:

1. Brooke Allen: Syyrian salaisuudet (Into-kustannus, ilmestyy maaliskuussa)

  • uutismediasta poikkeava näkökulma Syyriaan: historiaa, kulttuuria ja vieraanvaraisia ihmisiä

2. Jonathan Franzen: Yksin ja kaukana (Siltala, ilmestyy huhtikuussa)

  • Minulla on Franzenin kokoinen aukko sivistyksessä, ja koska kirjailijan romaanijärkäleet hieman pelottavat monumentaalisuudessaan, ajattelin tutustua tuotantoon kehuttujen esseiden kautta


3. Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja (Avain, ilmestyy huhtikuussa)

  • Avaimen kevät pursuaa toinen toistaan kiinnostavampia teoksia, mutta ensimmäinen kirjablogeja käsittelevä kirja on itseoikeutettu valinta tälle listalle!


4. Laura Kokko: Volter ja Hilja. (Kirjapaja, ilmestyy huhtikuussa)

  • Kirjailijan ja hänen puolisonsa kirjeenvaihtoa - rakastan toimitettujen kirjeiden lukemista, varsinkin, jos niitä on kirjoittanut kirjailija tai muu kulttuuri-ihminen


5. Anu Laitila (toim.): Kirja joka muutti elämäni (Wsoy, ilmestyy helmikuussa)

  • Lukijoiden ja kirjailijoiden kirjoituksia kirjoista, jotka ovat vaikuttaneet elämään. Kirjablogeissa kiersi viime vuonna "10 elämäni kirjaa" -meemi, johon itse vastasin täällä.


6. Kiriakos & Svinhufvud: Tohtoritakuu (Art House, ilmestyy maaliskuussa)

  • Vaikka jatko-opinnot eivät ole minulle ajankohtaisia, halun lukea tämän akateemiseen kirjoittamiseen keskittyvän oppaan

7. Mikko Porvali: Rautasormus - rakkaustarinoita sotavuosilta (Atena, ilmestyy maaliskuussa)

  • Ihmiskohtaloita ja rakkaustarinoita sotavuosilta

8. Anu Silfverberg: Äitikortti. Kirjoituksia lisääntymisestä (Teos, ilmestyy helmikuussa)

  • Kiinnostavan kirjailijan teos aiheesta, joka herättää takuuvarmasti tunteita ja mielipiteitä lähes jokaisessa

9. Marko Toppi (toim.): Vain tosi on pysyväistä. Eero ja Saimi Järnefeltin kirjeenvaihtoa ja päiväkirjamerkintöjä 1915-1944. (SKS, ilmestyy huhtikuussa)

  • Kuten olen tuolla ylempänä maininnut, kulttuurivaikuttajien kirjeet kiinnostavat aina

10. Kyllikki ja Saara Villa: Äidin lokikirja (Like, ilmestyy helmikuussa)

  • Jatkoa ihanaan Vanhan rouvan lokikirjaan - edesmenneen äidin päiväkirjamerkintöjä ja lapsena äitinsä mukana matkanneen tyttären kommentteja ja täydennyksiä


Ensi viikolla sitten kurkistus kevään lasten- ja nuortenkirjatarjontaan. Mukavaa tiistaita kaikille!

10 kommenttia:

  1. Kiitos. ;) Toivottavasti saadaan hyvä kirja aikaan.

    Kirja, joka muutti elämäni sekä Äidin lokikirja vaikuttavat myös kiinnostavilta, Äitikortti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saatte! Kirjablogi-skene (!) tulee jotenkin näkyvämmäksi, kun siitä on oikein kirja :)

      Poista
  2. Hei,
    maaliskuussa Avain-kustannukselta ilmestyy kirjanystäville kiinnostava tietokirja Waltariin liittyen. Juha Järvelä: Mika Waltari ja sukupuolten maailmat.

    Käsittelee siis Waltari 1920- ja 1930-lukujen tekstejä sukupuolen, erityisesti maskuliinisuuden näkökulmasta. Tietokirja perustuu Järvelän väitöskirjaan - hän väittelee myöhemmin keväällä.

    En löytänyt vielä kunnollista kirjaesittelyä Avaimen sivuilta, mutta tässä linkki jonkinlaiseen:
    http://www.avain.net/julkaisut/tietokirjat/mika-waltari-ja-sukupuolten-maailmat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi-Maria, kun nostit tuon Juha Järvelän kirjan esiin - aion sen ehdottomasti lukea ja kirjoittaa kirjasta blogiinkin! Todella kiinnostava aihe, ja kiva kun tulee uutta Waltari-tutkimusta.

      Poista
    2. Hieman olen tässä puolueellinen: kirjoittaja on samalta laitokselta kuin minä... ;) Joten olen sitäkin iloisempi, jos kirja leviää blogistaniassa!

      Poista
  3. Loistavaa että nostit tieto-ja asiakirjallisuuden näin vahvasti blogissasi esiin! Rivien välissä on must-read. Tämän listan ulkopuolelta omalla tietokirjatärppilistallani ovat toukokuussa ilmestyvä Eturivin mielipuolet (Atena), huhtikuussa julkaistava Wiskarin Kiireentappoase (Sanoma pro) sekä toukokuinen Jason Lewisin "maailmanparannusmatkakertomus" Tutkimusmatka: Tummat vedet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kiinnostavia kirjoja! (Voisinkin joskus lukea muitakin tietokirjoja kuin näitä kirjallisuuteen/kulttuurihistoriaan liittyviä.

      Poista
  4. (Ja se viimeinen on siis Basam Booksin)

    VastaaPoista
  5. Ellen aivan keväällä kirjojen kanssa ruuhkaudu, aion minäkin lukea Äidin lokikirjan ja Äitikortin. Mielenkiinnolla siis jään odottamaan arviotasi teoksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K., nuo kaksi kevään "äitikirjaa" ovat varmasti molemmat hienoja, keskenään erilaisia lukukokemuksia :)

      Poista