torstai 10. tammikuuta 2013

Lukuhaasteet 2013



Kirjablogeissa on käynnissä suoranainen haastehuuma, sillä uusia lukuhaasteita on julkaistu alkaneen vuoden muutaman ensimmäisen päivän aikana jo lukuisia. Emännöin itse tänä vuonna (äitienpäivänä päättyvän Kirjallisuuden äidit -haasteen lisäksi) Avioliittojuonia- ja Nykyajan tyttökirjat -haasteita, ja niiden lisäksi aion hypätä pariin muuhun haasteeseen mukaan.

Lähden haasteisiin rennolla otteeella: vaikka teen tbr-listoja eri teemoihin liittyvistä lukuaikomuksistani, luen loppujen lopuksi fiiliksen mukaan. Katson sitten taas vuoden lopussa, mitä tuli luettua ja jaan kirjat sopiviin kategoroihin. Täydennän tähän postaukseen lukemani kirjat ja siirrän tämän omaksi alasivukseen tämän blogin sivupalkkiin.

Sinisen linnan kirjasto lukee kirjoja vuonna 2013 ainakin seuraaviin haasteisiin:

(Linkistä pääsee alkuperäiseen haastepostaukseen lukuhaasteen aloittaneessa blogissa. Kirjat on linkitetty niistä tehtyihin postauksiin, linkittämättömät kirjat ovat tbr(to be read)-kirjoja.

Nykyajan tyttökirjat

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa
Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu


Avioliittojuonia
Sunnnitelmissa lukea ainakin seuraavat kirjat:

George Eliot: Middlemarch
Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas
Annamari Marttinen: Mitä ilman enivoi olla
Henrik Tikkanen: Mariankatu 26
Märta Tikkanen: Emma ja Uno - rakkautta tottakai; Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta
Linn Ullman: Ennen unta


1800-luvun kirjat (Ofelia Outolintu -blogi)
Tavoittelen varakreivittären arvoa eli 8 luettua teosta. Ajattelin lukea esimerkiksi
George Eliot: Middlemarch
Elizabeth Gaskell: Wifes and Daughters


Afrikan tähti -haaste (Kirjoista-blogi)
Tavoitteenani on topaasi eli kolme kirjaa vähintään kahdelta alueelta.


Teemamaana Saksa (Nannan kirjakimara)
Tavoitteenani on saada "yksi raita" Saksan lipusta eli lukea kaksi kirjaa, jotka ovat todennäköisesti
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Daniel Kehlman: Maailman mittaajat


Lukudiplomi-haaste (Hyönteisdokumentti-blogi)
Suunnittelin lukevani haasteeseen nämä kirjat.

Kirjallisuuden äidit
Sanna Eeva: Olot
Merete Mazzarella: Juhlista kotiin
Riina Katajavuori: Perhehytti

Osallistun mahdollisesti pariin muuhunkin haasteeseen, mutta näillä pääsen alkuun!


P.S. Lisää haasteita löytyy Haastavaa lukemista -blogista, johon on tarkoitus kerätä kaikki kirjablogeissa pyörivät lukuhaasteet.

4 kommenttia:

  1. Haasteita tosiaan on liikenteessä ja toinen toistaan kiinnostavampia vieläpä! Aika moneen - vähän liian moneen - on tullut jo ilmoittauduttua mukaan. Rennolla otteella mennään täälläkin. Saas nähdä kuinka käy!

    Ai niin, avioliittojuoniin en ole muistanutkaan vielä ilmoittautua.. Varmasti tulee vuoden aikana siihenkin sopivia luettua.

    VastaaPoista
  2. Mainioilta kuulostavat suunnitelmasi:) Tänä vuonna keskityn teemakuukausiin, mutta sen lisäksi olen tunkenut lusikkani myös näihin soppiin: Maailmankaikkeuden lumoa ja tähtisumua, Kirjallisuuden äidit, Avioliittojuonia Kiinteistöhaaste. Lisäksi jatkan Kirjallista maailmanvalloitusta, kerään osavaltioita Yhdysvalloista ja pienennän 100 naiskirjailijan kirjalistaa, 50 mieskirjailijan kirjalistaa, muutamia klassikkolistoja ja listaa, joka muodostui kun kysyin muilta bloggaajilta kirjasuosituksia puolitoistavuotta sitten. Tekemistä siis kyllä riittää:)

    VastaaPoista
  3. Oi joi, ei olisi pitänyt käydä kurkkaamassa haasteblogia kun siellä oli taas niin paljon kaikkea kivaa. :D Ihanat suunnitelmat sinulla!

    VastaaPoista
  4. Oletpa monessa mukana! Vaikka niin olen kyllä minäkin, eri haasteissa vain. Nykyajan tyttökirjat kiinnostaisi, uskaltaisikohan tuota uhota osallistuvansa vielä siihenkin...?

    VastaaPoista