sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 2: Piparkakun tuoksua adventtiin


On ensimmäinen adventti, aika sytyttää adventtikynttelikön ensimmäinen kynttilä ja syödä piparkakkuja. Ainoat oikeat piparkakut meidän suvussa syntyvät tällä reseptillä:

1,5 dl siirappia
1,5 dl sokeria
3 tl kanelia
0,5 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl soodaa
150 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria
1 muna
n. puoli kiloa vehnäjauhoja

Mittaa siirappi, sokeri, kaneli, neilikka ja inkivääri kattilaan. Kiehauta. Anna jäähtyä hetken ja lisää sooda (seos kohoaa vaahtomaiseksi). Sekoita varovasti pehmeä voi taikinan joukkoon, lisää myös vaniljasokeri ja muna. Lopuksi lisätään jauhoja, kunnes taikina on melko kiinteää.

(Maista taikinaa jokaisen vaiheen jälkeen laadun varmistamiseksi.)

Tee taikinasta levyjä ja kääri ne voi- tai leivinpaperiin. Anna taikinan tekeytyä yön yli jääkaapissa. Ota taikina huoneenlämpöön hetkeä ennen leipomista. Kauli ohueksi ja ota muotilla pipareita. Nosta pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa noin 5 minuuttia.

Reseptiin liittyy suvussamme seuraavanlainen tarina: Äitini ja hänen sisarustensa ollessa lapsia heidän äitinsä, minun mummini, kävi töissä eikä hänellä ollut tapana leipoa piparkakkuja vaan ostaa niitä valmiina. Eräänä jouluna silloinen kotiapulainen, nimeltään Hanna, leikkasi jostakin lehdestä* piparkakkureseptin talteen ja leipoi piparkakkuja mummini ollessa töissä. Mummini ihastui näiden pipareiden tuoksuun ja makuun niin, että otti reseptin käyttöönsä ja leipoi näitä piparkakkuja joka jouluksi. Myöhemmin tyttäret, miniät ja lapsenlapset puolisoineen ovat jatkaaneet perinnettä. Näiden pipareiden valmistaminen aloittaa joulun odotuksen!

*Jos joku sukulainen muistaa mistä lehdestä, saa kertoa.

Kaunista adventtia kaikille!


14 kommenttia:

  1. Minäkin leivoin eilen pipareita, reseptini on perinteisestä "Kotiruoka"-keittokirjasta. Suurin ero sinun ohjeeseesi on varmasti mausteissa, sillä omaan taikinaani tulee noiden mainitsemiesi lisäksi maustepippuria ja pomeranssinkuorta. Vaniljasokeria ei sen sijaan tule ollenkaan. Nyt on jo melkein puolet pipareista syöty. Pitää tehdä vielä toinen satsi Porvoossa ennen joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, samoin käy meilläkin. Leivomme pipareita monta kertaa ennen joulua; paitsi että se on hauskaa, leipomukset myös katoavat nopeasti ;).

      Poista
  2. Minun reseptini on kotoisin piparkakkumaustepussin kyljestä... voisikin tänä vuonna kokeilla jotain muuta, vaikka tätä!

    VastaaPoista
  3. Meillä leivotaan aina Paraisten pipareita, resepti on kulkenut suvussa jo kymmeniä vuosia. Minusta taikina on parempaa kuin valmiit piparit, mutta leipoessa tulee ihana tuoksu ja yhdessä on mukava puuhastella. Ei tule joulua ilman itsetehtyjä pipareita, kaiken muun voisin vaikka ostaa valmiina kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutoukka, sama juttu - itsetehdyistä pipareista ei tingitä. (Ja rosollin pitää myös olla tietynlaista, äidin ohjeella, kaupan ei ole ollenkaan samanlaista). Taikina eri vaiheissaan on tosiaan kaikkein parasta...

      Poista
  4. Laitoin juuri äsken uuniin ensimmäiset piparini. On kyllä aika riskialtista lukea kirjablogeja piparinpaiston aikana, toivottavasti en nyt käräytä niitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, hups, riskialtista tosiaan. Ihania paisto- ja maisteluhetkiä!

      Poista
  5. Kyseinen lehti oli kaiketi Kotiliesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Fb:n puolella muisteltiin, että olisi ollut lehti olisi ollut Anna.

      Poista
  6. Jos paljon syö pipareita, kannattaa paistaa kotona. Nykyään en enää viitsi paistaa pipareita..:)))

    Lapsiperheissä ainakin syödään pipareita kilokaupalla...

    Oikein hyvää adventin iltaa sinulle ja perheellesi!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, niinpä - ja meidän perheessä myös aikuiset syövät pipareita paljon :).

      Poista
  7. Hei, ihanaa joulua teille, ja kiitos hyvänkuuloisesta piparireseptistä!

    VastaaPoista