Agatha Christie: Rouva McGinty on kuollut.
(Mrs. McGinty's Dead). Suom. Eva Siikarla.
Wsoy, Sapo-sarja 1973/1988 (4. painos).
Dekkarimakuni on kohtalaisen rajoittunut; en siedä raakuuksia, väkivallalla mässäilyä enkä takaa-ajo- tai muita actionkohtauksia. Suosikkejani ovat cozy mysteryt, joissa murhia ratkotaan sivistyneesti teetä siemaillen, käyttäen ennemmin pieniä harmaita aivosoluja kuin lihaksia. Erityisesti "suljetun huoneen" mysteerit ovat kiehtovia: epäiltyjen joukko on rajattu ja syyllinen selviää psykologian avulla. Ehdottomat dekkarisuosikkini ovat brittiladyt Agatha Christie ja P. D. James, mutta viihdyin myös keväällä suomennettua ruotsalaisuutuutta, Ann Rosmanin Majakkamestarin tytärtä lukiessani.
Mitä Christien dekkareihin tulee, niiden suhteen minulla on yksi ongelma: olen lukenut kutakuinkin kaikki. Ihan kaikkia Tommy ja Tuppence -kirjoja en ole lukenut, ne eivät minuun niin kolahda, enkä myöskään kaikkia näytelmistä romaaneiksi sovitettuja tarinoita. Suosikki-Christieitäni ovat Roger Ackroydin murha, Eikä yksikään pelastunut, Varjossa auringon alla, Kuolema ilmoittaa lehdessä, Kohti nollapistettä ja varmasti muutama muukin, joita en nyt muista. Ensimmäisiä Agatha Christien dekkareita lukiessani olin aina hyvin yllättynyt loppuratkaisusta; myöhemmin opin tunnistamaan jonkinlaisen kaavan ja joskus jopa arvasin murhaajan. Jos tarinan henkilögalleriaan kuuluu kaksi nuorta miestä ja yksi nuori nainen, niin todennäköisesti toinen miehistä (se, joka on kihloissa nuoren naisen kanssa) on murhaaja ja nainen lohduttautuu siirtämällä tunteensa siihen toiseen mieheen... Murhaajan arvaamista helpottaa se, että syyllinen ei ikinä kuulu palveluskuntaan (sen sijaan joku sisäkkö, joka on nähnyt liikaa ja yrittää kiristää murhaajaa, saatetaan kyllä tappaa). Asiaa sen kummemmin tilastoimatta arvelen, että Christen dekkareissa murhaaja on hieman useammin mies kuin nainen.
Rouva McGinty on kuollut -dekkarin olen halunnut lukea jo kauan, mutta jostain syystä se ei ole tullut vastaan kirjastossa ennen kuin tänä syksynä. Monet mieltävät dekkarit kesälukemiseksi, mutta minulle ne maistuvat parhaiten pimenevinä, sateisina syysiltoina. Jos vielä kärsii pienestä flunssasta tai hieman vakavammasta taudista nimeltä lukujumi, on hetki dekkarille otollinen. Luinkin Rouva McGintya hitaasti ja nauttien, en suinkaan hotkaissut sitä kuten dekkareita usein ahmitaan vaan kiinnitin lukiessani huomiota henkilöiden ja ympäristöjen kuvaukseen. Koska edellisen Christien lukemisesta on minulla aikaa, en ole ihan varma pitääkö vaikutelmani paikkaansa, mutta tuntui kuin tässä dekkarissa olisi ollut erityisen kiinnostavia henkilöhahmoja ja itse päähenkilökin, Hercule Poirot, tuntui erityisen elävästi kuvatulta.
Olen pitänyt Hercule Poirotia hieman ärsyttävänä hahmona, vaikka toki ihailenkin hänen aiemmin mainittuja harmaita aivosolujaan. Ärsyttäväksihän Poirot on kirjoitettukin, ja ihmisten, erityisesti murhaajan ärsyttäminen on Poirotin eräs strategia tutkimuksia tehdessä. Poirotin ylimielisyys, turhamaisuus ja vahatut viikset ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, että olen pitänyt enemmän Christien toisesta vakiohahmosta, neiti Marplesta. Rouva McGintyssa Poirot oli kuitenkin sympaattisempi hahmo kuin muistin. Poirotin parhaimmat puolet ikuisena herrasmiehenä tulevat esiin, kun hän majoittuu epämääräisesti hoidettuun herrasväki Summerhayesin "majataloon"(jonka emännällä diagnosoitaisiin tänä päivänä vuorenvarmasti adhd) eikä anna ilmeensäkään värähtää, kun päivälliseksi suunnitellaan lattialla käyneitä papuja ja pullistuneesta säilyketölkistä otettua lihaa - tosin hän päättää nauttia ateriansa muualla.
Sattumalta paikkakunnalle osuu myös kirjailijatar Adriane Oliver, vanha ystävä, joka on aiemminkin auttanut Poirotia rikosten selvittämisessä. Rouva Oliverin hahmo tuo kirjaan lisää huumoria ja kodikkuutta.
Tarinan lähtökohtana on muutamaa kuukautta aiemmin tapahtunut rouva McGintyn, iäkkään siivoojan, murha, joka on jo virallisesti katsottu ratkaistuksi poliisin ja oikeuden toimesta. Rouva McGintyn vuokralaisena asunut työtön ja muutenkin hieman syrjäytynyt James Bentley on saanut murhasta kuolemantuomion ja odottaa sen toimeenpanoa vankilassa. Bentley on kieltänyt syyllisyytensä, mutta todisteet tuntuvat puhuvan häntä vastaan. Murha-asetta ei ole kuitenkaan löytynyt, ja Poirotilla on aavistus, että se on kätketty siksi, että se osoittaisi kuka on murhaaja...
Vanhan ystävänsä rikostarkastaja Spencen pyynnöstä Poirot alkaa tutkia rouva McGintyn murhaa pelastaakseen kaikesta huolimatta syylliseltä vaikuttavan James Bentleyn. Johtolankoja on vähän, sillä rouva McGintylla sen enempää kuin Bentleylläkään ei tunnu olevan vihamiehiä. Rouva McGinty on kuitenkin muutama päivä ennen kuolemaansa ottanut talteen lehtileikkeen, josta hän on tunnistanut yhden esitellyistä, vuosia sitten henkirikokseen tavalla tai toisella sekaantuneista naisista. Lukija saakin alkaa Poirotin kanssa arvailla, kuka rauhallisen Broadhinnyn mukavista asukkaista saattaisi kantaa vanhaa tragediaa tunnollaan ja pelätä sen paljastumista...
Nyt en sano yhtään enempää, etten spoilaa. Mutta Rouva McGintya voi lämpimästi suositella niin Agatha Christien vanhoille faneille kuin myös ensimmäiseksi dekkariksi niille, jotka haluavat tutustua Dame Agathan tuotantoon.
Liitän Rouva McGintyn osaksi Totally British -haasteen Detective Novels -kategoriaa.
Minulla on Agatha Christien kirjojen suhteen sama ongelma kuin sinulla: olen lukenut ne kaikki (tai ainakin melkein kaikki). Tämänkin kirjan tiedän lukeneeni, mutta edes kirjoituksesi ei auta muistamaan, mitä sitten tapahtui. Christien kirjoja tuli luetuksi nuorena, kun koulussa opiskeltiin englantia. Christien kieli on aika helppoa.
VastaaPoistaMargit, minäkään en muista loppuratkaisuja kuin muutamasta Christien dekkarista, joissa se on erityisen yllättävä tai erikoinen. Silti en voi lukea niitä uudelleen, sillä lukiessa tarina kuitenkin palautuisi taas mieleen. Joskus lainasin kirjastosta yhden christien jota en nimen perusteella muistanut lukeneeni, mutta ei tarvinnut lukea kuin muutama sivu kun totesin että tuttu oli :).
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut muutaman christien englanniksi; CShristien sanasto on sen verran rikasta että ihan joka sanaa en suinkaan ymmärtänyt mutta kärryillä pysyi silti suht helposti :).
Minulla on sama suhtautuminen dekkareihin kuin sinullakin. En lue mielelläni raakuuksista eivätkä dekkarit kuulu omalle "mukavuusalueelleni". Christiestä kuitenkin pidän, joskin nykyisin lähinnä uusina laadukkaina tv-elokuvina.
VastaaPoistaKotoisa mysteeri on hyvä termi. Samaa perintöä jatkavat ainakin Midsomerin murhat, mutta sekin on vain televisiosarja. Kirjoitin eilen blogiini suomalaisesta "dekkariklassikosta", Eeva Tenhusen koulumaailmaan sijoittuvasta kirjasta. Siinä on samaa rauhallista henkeä (ei raakuuksia), joskin suomalaisen pikkukylän henkeen toki hieman realistisempana kuin Christiellä.
Minä en ole lukenut kaikkia Christieitä, mutta kun olen niin kovin kranttu! En esimerkiksi siedä mitään vakoilujuttuja, ja näihin asti olen vältellyt myös Poirot'a juuri samasta syystä kuin sinäkin ja mieluummin lukenut neiti Marplesta. Tosin viime aikoina olen lukenut muutamia Poirot-kirjoja ja todennut, että tyyppihän on vähän hassu mutta ihan ok. Olisiko ikä (siis minun, ei Poirot'n! :) tehnyt tehtävänsä?
VastaaPoistaRouva McGinty kuulostaa kirjan nimenä hyvin tutulta, mutta enpä ole tainnut sitä lukea. Pitäisiköhän painella kirjastoon...
Katja, pitääpä käydä lukemassa Tenhus-postauksesi (tunnustan, että tunnistin sen dekkariksi enkä siksi kurkannut juttua eilen, mutta nyt kun sanoit että Tenhusen kirjat ovat tuollaisia rauhallisia niin kiinnostuin heti :))!
VastaaPoistaKaisa, nuo mainitsemani Tommyt ja Tuppencet taitavat olla juuri niitä vakoilujuttuja, joita minäkään en jaksa, vaikka mainittu pariskunta onkin mahdottoman sympaattinen. Hmm, voisiko tosiaan johtua iästä se, että Poirot vaikutti niin mukavalta tässä McGinty-dekkarissa? :)
Aika samanlainen dekkarisuhde minullakin. Ja minäkin olen lukenut melkein kaikki Christiet: ahmin niitä joskus nuorena, kun minulla oli jonkinlainen siirtymävaihe nuorten- ja aikuistenkirjallisuuden välillä. Useat aikuistenkirjat tuntuivat vaikeilta, nuortenkirjat jo liian lapsellisilta, ja minun oli ensimmäistä kertaa elämässäni vaikea löytää luettavaa. Tuohon tilanteeseen dekkarit sopivat erinomaisesti.
VastaaPoistaChristien taso vaihtelee aika paljon, mikä on toki ihan oletettavissa, kun tuotanto on niin laaja. Osa kirjoista tuntuu aika automaattivaihteella kirjoitetuilta, mutta joukossa on helmiäkin. Minulla on tiettyjä suosikkeja, joita olen lukenut uudelleenkin: uusintakierroksella en niinkään keskity murhamysteeriin vaan enemmän vanhan Englannin tunnelmaan teehuoneineen ja vetoisine taloineen.
Hassua on se, että vaikka yleensä muistan kirjat varsin hyvin, en kovinkaan usein muista Christien murhaajia. Ehkä se johtuu juuri siitä, että Christien hankilöhahmot olivat aina aika samanlaisia, mutta murhaaja voi olla minkä tahansa henkilöhahmotyypin edustaja...
Liisa, tuo toisteisuus ja henkilötyypit on on varmaan juurikin se syy, miksi noista kirjoista ei tahdo muistaa jälkikäteen juuri mitään :). Meidän kirjallisuuden professori luki aikoinaan muutaman viikon sisällä kaikki Christien dekkarit jotain tutkimustaan varten, siinä kuulemma tuli havaittua tietyt kaavamaisuudet ja myös maailmankuvalliset jutut.
VastaaPoistaHei Maria olipas kivaa lukea Christien dekkarista! Olen lukenut joskus tämän, mutten muista mitään niin kuin noissa kommentissakin tuli esiin, että ne yllättävät yleensä jäävät mieleen. Minulla odottaa Roger Akroydin murha, jonka luen uudestaan, kun en muista sitäkään, vaikka sitähän on juuri kehuttu yllättävästä loppupaljastuksestaan. En tiedä sitten palautuisiko lukiessa mieleen... Eikä yksikään pelastunut on minunkin suosikkejani. Sunnuntaina katsoin tv:stä Poirotin Kissa kyyhkyslakassa. David Suchetin Poirot on ehdoton suosikkini!
VastaaPoistaHei Sara, mukavia hetkiä Roger Ackroydin parissa! Jos loppuratkaisu palautuu lukiessa mieleen, niin voit alkaa kiinnittää huomiota siihen, miten ovelasti Christie hämää lukijaa ja kuitenkin tiputtelee pieniä vihjeitä pitkin matkaa :).
VastaaPoistaEn ole juurikaan katsonut Christie-leffoja tai -sarjoja, täytyypä ehkä vilkaista tuota mikä nyt pyörii!
Mielenkiintoinen arvio taas kerran. Tuo Christien murhaaja-kaavan purkaminen oli erityisen kiinnostavaa, sillä olen itsekin lukenut ihan valtavasti nuorempana Christien teoksia ja nyt olen pikkuhiljaa uudelleen niitä ottanut lukemistoon.
VastaaPoistaEn kuitenkaan muista kauhean hyvin tapahtumia, ellen ole juuri katsonut kyseistä teosta tv-sarjana tai elokuvana. Minulle Christie on yhtä kuin Hercule Poirot on yhtä kuin David Suchet. Marplesta olen nähnyt niin monta versiota eri elokuvissa, etten ole kiintynyt häneen niin ja juuri Marple (ja Tommy/Tuppence) teokset on minulta lukematta. Olen nyt lukenut uudelleen myös teoksia, joissa kukaan vakihahmoista ei ole ratkaisemassa, ja niissä aina tuntuu juuri uupuvan jokin.
cozy mystery on erittäin hyvä termi kuvaamaan minunkin dekkarisuhdettani.
Hanna, minäkin tykkään että Poirot tai Marple on kiva olla mukana, joskin joissakin lemppareissani ei ole kumpaakaan. Unohdin muuten mainita tässä jutussa, että kirjailija Adriane Oliver on mukana selvittämässä Mrs. McGintyn murhaa, pidän hahmosta kovasti :). Pitää lisätä tuohon postaukseenkin kun ehdin koneelle.
VastaaPoistaOpin tuon cozy mystery -termin Lumikon Dekkarimania-blogista ja ajattelin ehtiessäni tarttua myös Lumikon suosittelemiin Louise Pennyn dekkareihin, joissa kuulemma on paljon sitä kodikkuutta :).
Olisipa mielenkiintoista joskus antaa Christien kirjoille sen verran tilaa lukulistoillani, että ehtisi lukemaan niitä useamman ja tosissaan pohtimaan kaavaa murhaajille:)
VastaaPoistaNiinpä, Sonja - minulla on vain tosiaan se ongelma, että olen jo lukenut melkein kaikki enkä kyllä jaksaisi lukea uudestaan muita kuin ehkä jonkun erityisen hyvän. Dekkareissa se murhaajan arvailu on ainakin minulle niin tärkeää :).
VastaaPoistaMä oon romaanien lisäks selannu myös melkein kaikki novellikokoelmatkin läpi. Ehkä "Seikkaileva Jälkiruoka" ja "Särkyneen Peilin Arvoitus" sieltä parhaasta päästä. Näiden kirjojen tarinat ovat sentään yli 50 sivua niin juonenkehittelylle jää edes jonkin aikaa.
VastaaPoista60-luvulta eteenpäin Christie alkaa menettää selvästi otettaan ja 70-luvun kirjat alkavat olla suorastaan lukukelvottomia. Eli myös kirjoitusvuotta kannattaa silmäillä takakannen lisäksi, koska kuitenkin alkuasetelmat ovat myös myöhemmissä romaaneissa vaarallisen houkuttelevia :) Vaikka Marple on hahmona mukavampi ja samaistuttavampi, niin silti Poirot on saanut enemmän kiinnostavia rikoksia selvitettäväkseen. Mm Lordin Kuolema, Idän Pikajunan Arvoitus, Varjossa Auringon Alla, Golfkentän murha, Esirippu, Kohtalokas Viikonloppu....kaikki vähintään hyviä. Loppupuolen tuotannossa Christie on alkanut selvästi jo kyllästyä Poirottiin, ja joissain kirjoissa hän on vaan muutamassa kohtauksessa mukana.
Marplelta en oikein muita niin hyviä muista kuin "Kuolema ilmoittaa lehdessä" ja ehkä "Syyttömyyden Taakka." Murhaajan arvailut on osunu nappiin (melkein) aina siitä lähtien kun tajusin miten paljon Christie käyttää kaksoisrooleja. Eli tulee aina mietittyä kuka on esiintynyt kenenäkin ja missä vaiheessa. Usein "pitävät" alibit on hankittu juuri tätä kautta.
Mielenkiintoinen näkökohta tuo ADHD. MInä luin tämän teoksen äsken uudelleen. Minusta Poirot on aika ironinen hahmo, ainakin tämän kirjan vaikutelma oli sellainne.
VastaaPoista