maanantai 5. marraskuuta 2012

Ian Whybrow: Harri ja dinot rosvon jäljillä

Kannen kuva Adrian Reynolds.

Ian Whybrow: Harri ja dinot rosvon jäljillä
Kuvitus Pedro Penizzotto.
Harry and the Dinosaurs Roar to the Rescue!,
suom. Raija Rintamäki.
Mäkelä 2012, 128 sivua.

Harri on jo iso koululainen, joka ei enää leiki dinoilla. Aamunavauksessa eskarinope on kuitenkin muistellut Harrin aiempia seikkailuja dinojen kanssa, mistä koulun remupetterit saavat aiheen kiusata Harria. Vaikka Harri väittää, ettei hän enää välitä dinoista, hän ei voi sallia vanhoja ystäviään kiusattavan, vaan pelastaa spinosauruksen poikien kynsistä ja saa siten poikajengin vihat niskoilleen. Kun vielä naapurin kiltti Kaurasen setä joutuu rosvojen uhriksi, alkavat ainekset seikkailuun olla kasassa. Ystäviensä Sallin, Jaken ja Sirin kanssa Harri muodostaa neuvokkaan Tammitiimin, mutta myös dinojen apu on toisinaan tarpeen.

Kirjan maailma oli meidän lapsille ennalta tuttu Harri ja dinot -piirrossarjasta. Ilokseni Harri ja dinot rosvon jäljillä ei ollut mikään tv-sarjan oheistuote, vaan ihan peruslaatuinen lasten seikkailukirja. Perusidea on perinteinen: vähän hiljaisempi poika pärjää ylivoimaisilta näyttäville vastustajille saadessaan apua jonkinlaisilta "taikavoimilta". Onneksi Harrista löytyy omaakin rohkeutta, vaikka dinoilla on ratkaiseva rooli jännittävän tilanteen selvittämisessä.

Kirjaa voi suositella noin kahdeksan-yhdeksänvuotiaalle, jo suhteellisen sujuvasti lukevalle lapselle, mutta toimii se ääneen luettunakin. Sivumäärä voi kuulostaa paljolta, mutta teksti on isoa (ei kuitenkaan tavutettua), ja myös Pedro Penizotton mustavalkokuvituksen ansiosta luettavaa ei ole yhdellä aukeamalla liikaa.




8 kommenttia:

  1. Oi, alkoi heti soida päässä tämän tunnari... :) Vai seikkailee Harri ja Dinot myös kirjassa, kiva kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K., muistaakseni olen nähnyt myös Harri ja dinot -kuvakirjoja, ja näitä pidempiä kirjoja on ilmestynyt suomeksi useampiakin :)

      Poista
  2. Harri ja dinot on mukava piirrossarja. Tässä on näköjään naapuri Salli vielä kuvioissa :)

    VastaaPoista
  3. Luuletko että tämä olisi turhan hurja kuusivuotiaalle? Jos iltapäivän satuhetken jatkokertomuksena lukisin... (ei iltasatuna, ettei tule pahoja unia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, en usko että olisi liian pelottava, mutta riippuu tietysti aina lapsesta. Meidän 5- ja 7-vuotiaiden mielestä ei ollut liian pelottava :)

      Poista
  4. Oho! just meinasin kommentoida, että ei varmaan mene enää meidän pojalle, mutta meneehän tämä. Dinot olivat kyllä supersuosikit (mäkin tykkäsin!), joten tämä voisi olla oikein sopiva kirja. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Mari A., näitä taitaa olla pienempien kuvakirjoina ja sitten näitä pidempiä, jotka kuuluvat Mäkelän "helppolukuiset"-sarjaan, eli nimenomaan jo itse lukeville suunnattu.

    VastaaPoista