perjantai 25. toukokuuta 2012

Sari Malkamäki: Viisas vaimo


Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita.
Otava 2011, 190 sivua.

Valokuvasta emme puhuneet. Kun olin tajunnut, mistä oli kysymys, olin ensin ruvennut nauramaan pelkästä ällistyksestä, sitten soperrellut jotain hehkuvin poskin. Markus oli nostanut kätensä torjuvasti, lähtenyt kivikasvoisena eteenpäin kuin olisi odottanut bongaavansa minut jokaisesta kuvasta. (Novellista "Viisas vaimo")

Olen lukenut, vuosia sitten, Malkamäen novellikokoelmat Tiikerikakku ja Toinen kattaus, ja hiljattain novellimaisesti rakentuvan romaanin Urheat pienet naiset. Uusin teos Viisas vaimo on taattua Malkamäkeä: tiivistä kerrontaa arjen ja ihmissuhteiden kipupisteistä. Kuten kirjan alaotsikko ilmaisee, kaikki novellit kertovat avioliitosta - mutta niin eri näkökulmista, että en välttämättä olisi tajunnut yhteyttä. Kertojina on naisia ja miehiä, pettäjiä ja eronneita, nuoria ja vanhoja.

Novelli Informaatiokatkos on kenties kokoelman dramaattisin, ja tarinan käänteet yllättivät ainakin minut. Varakeksit kertoo kipeän eleettömästi suurista asioista, peilaten syntymää ja kuolemaa. Novellissa Puristus  pitkästä julkaisutauosta kärsivä kirjailija suunnittelee avioliittoromaania oman katkeran avioeronsa raunioille, mutta isoäidin velvollisuudet saavat hänen ajatuksensa äkkiä uusille urille. Kokoelman niminovellin juonenkulku on ehkä hieman kliseinen, mutta novelli on silti vaikuttava, liikuttavakin.

Paljon ei näistä kymmenestä, melko lyhyestä novellista voi sanoa, ettei pilaisi muiden lukukokemusta. Suosittelen kokoelmaa niin novellikammoisille kuin genren vannoutuneille ystävillekin.

Kirjan ovat lukeneet myös Mari A. ja Minna.

6 kommenttia:

  1. Olen suunnittelemassa siedätyshoitoa novelli-intoleranssiin. Malkamäkeä voisi harkita... mitä noista kolmesta mainitsemastasi kokolemasta suosittelisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, varmimmin uskallan suositella tätä Viisasta vaimoa, koska Tiikerikakusta ja Toisesta katsauksesta muistan tuskin mitään - mutta todella hyviä niidenkin on täytynyt olla, koska Malkamäen nimi jäi mieleen ja nyt olen hänen tuotantoonsa palannut. Tuo romaani ei minusta ollut niin hyvä, vaikka siitäkin tykkäsin.

      Poista
  2. Olen lukenut Malkamäeltä Tiikerikakun ja muistan pitäneeni siitä kovasti. Sen vuoksi hieman ihmettelenkin, etten ole lukenut Malkamäen novelleja enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tosiaan oli useampi vuosi väliä, ennen kuin taas tartuin Malkamäen kirjoihin (hän on kuitenkin julkaissut lähes vuosittain!) - osittain, koska hän oli esillä blogeissa, ja ihan siksikin, että kirjat tulivat vastaan kirjastossa. Meidän kirjastossa on novellihylly erikseen, joten jos sinne ei satu etsiytymään, menee kaikenlaista ohi...

      Poista
  3. Malkamäen novellit ovat hyviä, varsinkin tämän Viisa vaimo -kokoelman novellit.

    Suosittelen! Miten musta tuntuu, että novellit ovat nykypäivän kirjallisuutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., tässä kokoelmassa oli kyllä tuo teemakin hyvin kiinnostava. Hmm, novellit, varsinkin mini-sellaiset (tyyliin Hautalan Kansalliskirja), sopisivat kyllä ainakin nykyiseen kiireiseen aikatauluun, kun lukemiseen ei ole paljon aikaa ja on totuttu silmäilemään lyhyitä sisältöjä netistä ym. :)

      Poista