Roope Lipasti: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri
Atena 2012, 231 sivua.

Rajanaapuri on lastenkirjailija ja kolumnisti Roope Lipastin ensimmäinen aikuisten romaani. En ole lukenut Lipastin lastenkirjoja - niihin pitää kyllä ehdottomasti tutustua - mutta kirjailijan Kotivinkissä ilmestyneille kolumneille olen nauranut vedet silmissä. Naapurisuhteista, miesten elämästä ja rantasaunan rakentamisesta kertova Rajanaapuri on kirja, josta tuskin olisin kiinnostunut vielä muutama vuosi sitten. Sittemmin vanhan talon remontointi ja monet muut projektit ovat tulleet tutuksi ja tehneet mieleni otolliseksi aihepiiriin liittyvälle huumorille.

Paikoitellen koin kirjan kuitenkin hieman pitkäpiimäisenä. Kovin voimakasta jännitettä ei synny, ja kaivinkoneet ym. eivät vain ole minulle niin kiinnostavia, että jaksaisin niiden ympärillä pyörivää huumoria ja jutustelua pitkän proosan muodossa. Mieslukija, etenkin kaikenlaisesta remontointi- ja rakentamispuuhastelusta kiinnostunut, varmasti kokee kirjan toisin. Kirjan yksittäiset lausahdukset ja kaskut ovat helmiä, mutta kokonaisuus ei ollut minulle mikään suuri elämys.

Romaanin kertoja on keski-ikäinen, leskeksi jäänyt historianopettaja, jonka oma valmistalo on järjetyksessä ja nurmikko aina moitteettomasti ajeltu. Kertoja katselee paheksuvasti ja toisinaan säälivästi rajanaapurinsa pihaa, jossa kasvillisuus rehottaa, romut lojuvat tarpeettomina vuodesta toiseen ja ulkorakennukset ovat romahtamispisteessä. Naapurin auto on "ikivanha ruostekasa, jonka julkisivulautakunta kieltäisi kaupunkialueella". Naapurin talo on pohjalaistalon näköiseksi remontoitu rintamamiestalo - "tosin naapurin itsensä remontoima, mutta on se jonkin verran parempi kuin ei mitään". Ainoa, mikä kertojan mielestä on kaunista naapurin tontilla, on naapurin pullantuoksuinen vaimo.

Kun naapuri alkaa rakentaa rantasaunaa - rantaa ei tosin ole, mutta kaivinkoneella tontille kaivetaan lampi, joka kyllä Suomen sademäärillä täyttyisi ennen pitkää - kertoja alkaa viihtyä naapurin tontilla entistä tiiviimmin. Mies ei vahingossakaan auta naapuria tarttumalla työhön, mutta jakaa sitäkin mieluummin neuvoja tai syö salaa naapurin vaimon tekemiä eväsleipiä. Miesten jäyhä jutustelu yltää paikoin jopa filosofisiin sfääreihin, ja asiat vertautuvat tuoreella tavalla: voisiko avioliitto olla kuin pörssiyhtiö?

Kertoja on varsin epämiellyttävä henkilö, mutta herättää kuitenkin sympatiaa. Kertoja säälii naapuria, joka joutuu ostamaan vuodessa 1248 litraa maitoa, mutta lukijan sääli kohdistuu yksinäiseen ja jossain määrin neuroottiseen kertojaan. Naapurusten tarinassa on hiljaista lämpöä, vaikka kertojan kaksinaamaisuus säilyy kirjan viime riveille.



Rajanaapuria ovat tarkkailleet myös ainakin Marissa ja Maukkis.