Mika Keränen: Hopeinen aarrearkku

Mika Keränen: Hopeinen aarrearkku. 
Vironkielinen alkuteos Peidetud hobedane aardelaegas.
Kuvittanut Marja-Liisa Plats.
Avain 2010, 123 sivua.

Viime syksynä luimme lasten kanssa virolaistuneen Mika Keräsen juuri suomennetun Oranssin polkupyörän. Kirjassa viisi lasta, Mari, Reilikka, Satu, Olavi ja Anton perustavat salaseura Divarin ja alkavat jäljittää kotikaupungissaan Tartossa liikkuvia polkupyörävarkaita. Salaseura Divarista, johon kuuluu myös Marin Matti-koira, tulee jossain määrin mieleen Enid Blytonin kirjojen "Viisikko", mutta toisin kuin pääosin keskenään seikkailevat Viisikko-kirjojen nuoret, Keräsen kirjassa lasten perheet ovat kiinteä osa tarinaa ja luovat siihen turvallisuuden tuntua.

Ihastuimme Keräsen sujuvaan kerrontaan, kivoihin lapsihahmoihin ja jännittäviin käänteisiin siinä määrin, että halusimme lukea myös kirjan jatko-osan, Hopeisen aarrearkun, joka on käännetty suomeksi jo sarjan avausosaa aiemmin. Kirjassa viitataan jonkin verran Oranssin polkupyörän tapahtumiin, mutta se toimii täysin itsenäisenä teoksena.

Jatko-osa ei tuottanut pettymystä; sekä minä että lapset pidimme Hopeisesta aarrearkusta vielä Oranssia polkupyörää enemmän: lapset siksi, että oli jännittävämpää etsiä kauan sitten kätkettyä aarretta kuin varastettua polkupyörää, ja minä samansuuntaisesta syystä - kauas Viron historiaan kurkottava tarina on kiehtova. Kuten edellisessä Divari-romaanissa, myös tässä saa nauttia yksityiskohtaisesta kaupunkikuvauksesta, jossa Tartto ja ennen kaikkea Soppalinnan kaupunginosa heräävät eloon.

Puutarha oli tulvillaan kaunista iltavaloa ja ihmeellisiä varjoja. Suuri kasvihuone hohteli viimeisten auringonsäteiden ulottuessa siihen. Kasvihuoneen palmut tunsivat olonsa varmaan aivan kotoisiksi.

Palmuhuoneen vieressä oli iso monttu, jota reunusti matala kivimuuri. Mari huomasi, että muurilla makaili joku vanha mies. Miehen vatsan päällä keinui hengityksen tahtiin olkihattu, jota komisti valkoinen nauha. Se oli aivan samannäköinen kuin hänen isoisältään.


Tapahtuminen keskiössä on tällä kertaa Tarton kasvitieteellinen puutarha. Marin ukki löytää isoäidilleen   osoitetun, avaamattoman kirjeen, jossa kerrotaan puutarhaan kätketystä aarteesta. Kirjeen sisältämien vihjeiden tulkitseminen on aikamoista salapoliisityötä, mutta senhän Divari hallitsee! Jännitystä tarinaan tuovat Oranssista polkupyörästä tutut, uhkaavasti käyttäytyvät isot pojat ja kaikenlaiseen norkoiluun nuivasti suhtautuva kasvitieteellisen puutarhan assistentti.

Keräsellä on todella taito kuljettaa tarinaa, joka tempaisee mukaansa ensi sivuilla eikä sisällä lainkaan tyhjäkäyntiä. Meillä tämä luettiin lapsille ääneen, mutta voisin kuvitella, että lukemaan juuri oppinut kokee tämän kirjan motivoivana lyhyehköjen lukujen, (mustavalko)kuvituksen ja jännittävän juonen ansiosta.



Haasteet: Lasten linnoitus (Salaseura X), Ikkunat auki Eurooppaan (Viro)