perjantai 17. helmikuuta 2012

Sinisen linnan kirjaston kevätsuunnitelmia

Runoilijanarsissi (kuva Fotopedia)

Nyt kun olen saanut tärppini kevään kirjauutuuksiin listattua, haluan kertoa vähän muistakin luku- ja bloggaussuunnitelmistani. Uutuskirjojen lisäksi lukupinossani on lukuisia muita kirjoja, muun muassa klassikoita, amerikkalaisia naisprosaisteja sekä nuortenkirjoja. Kevään kirjasadosta, muiden bloggaajien aloittamista lukuhaasteista sekä omasta elämäntilanteesta on noussut muutamia teemoja, joihin liittyen on luvassa useampia kirja-arvioita ja muita postauksia.

Viime vuonna juhlittiin Juhani Ahon syntymän 150-vuotisjuhlaa, jonka tiimoilta luin Panu Rajalan Aho-elämäkerran sekä lastuvalikoiman jos toisenkin. Lähiaikoina on luvassa arvio vielä yhdestä Ahoon littyvästä kirjasta, jonka päähenkilö tosin on joku muu. Myös Ahon tuotantoa olisi tarkoitus lukea lisää. Tänä vuonna englantilaisen kirjallisuuden ikisuosikki Charles Dickens viettää 200-vuotisjuhlaansa, ja olisi houkuttelevaa lukea Suuria odotuksia (suom. myös nimellä Loistava tulevaisuus) vihdoin loppuun,  mutta Sinisen linnan kirjaston kevään kirjailijaksi valitsin kuitenkin erään toisen.

Maaliskuussa ilmestyy Helena Ruuskan elämäkerta Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu. Kirjaa odotellessani suunnittelin lukevani Vartion romaaneja (olen aiemmin lukenut vain kaksi Vartion teosta) ja päiväkirjoja. Kuka sopisikaan kevään kirjailijaksi paremmin kuin sellainen, joka on kirjoittanut romaanin Se on sitten kevät ?

Vartio-elämäkerran lisäksi lukulistallani on muutamia muita kirjailijoiden tai taiteilijoiden elämään liittyviä elämäkertoja sekä omaelämäkerrallista proosaa. Odotan kovasti myös pian ilmestyvää Eino Leinon (ei sukua runoilijalle) teosta Kirjailijoiden Helsinki, jossa kuljetaan muun muassa Maila Talvion, Pentti Saarikosken ja Mika Waltarin viitoittamia reittejä pääkaupungin kaduilla.

Kirjailijoijin ja kulttuurihistoriaan liittyvien teemojen lisäksi aion kevään mittaan pitää esillä erästä omaan arkeeni liittyvää aihetta. Esikoiseni, reipas eskarilainen, aloittaa koulun elokuussa. Tämän johdosta olen hankkinut luettavakseni muutamia koulun aloitusta ja lukemaan oppimista käsitteleviä tieto- ja kuvakirjoja. Ensimmäinen aiheeseen liittyvä kirja-arvio on luvassa alkuviikosta.

Aloitin viime vuoden lopulla Tuntemattomat tyttökirjat -haasteen uuden Montgomery-suomennoksen innoittamana. Tuo mainittu L. M. Montgomeryn romaani on toistaiseksi ainoa haasteen puitteissa lukemani kirja, mutta arvioita vähemmän tunnetuista tyttökirjoista on tulossa pitkin kevättä. Monet muut bloggaajat/lukijat ovat osallistuneet haasteeseen ahkerasti, kiitos teille lukuisista uusista tyttökirjavinkeistä! Haaste jatkuu vuoden 2012 lokakuun loppuun, ja osallistuneiden kesken arvotaan teemaan sopiva yllätyspalkinto.

Viime vuoden tapaan olen kahminut itselleni myös monia toisten bloggaajien lanseeraamia lukuhaasteita. En pysty vastustamaan varsinkaan sellaisia, joissa on alakategorioita, kuten tässä, tai johon voi osallistua vaikka vain yhdellä teoksella, kuten tähän. Kaikki haasteet, joihin olen tänä vuonna osallistumassa, löytyvät blogini alasivulta Lukuhaasteet 2012. (Blogittomille lukijoille tiedoksi: muutaman lukuhaasteen päätteeksi on luvassa arvonta siihen osallistuneille, ja osallistuminen ei edellytä kirjoista bloggaamista/omaa blogia.)

Siihen, että tämän postauksen kuvassa herkistelevät runoilijanarsissit kurkistavat maasta, on vielä tovi aikaa. Oma kevään runoilijani on Aaro Hellaakoski, jonka erääseen runoon palailen toukokuussa. Lukeminen ei ainakaan odotellessa lopu, ihania lukuhetkiä kaikille ja mukavaa hiihtolomaa niille, joilla sellainen tänään alkaa!

15 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia lukusuunnitelmia sinulla :) Minä en ole tänäkään vuonna osallistumassa haasteisiin, vaikka ne monet houkuttelevilta kuulostavatkin.

    Täällä alkaa talviloma vasta kahden viikon päästä. Se tulee kyllä tarpeeseen. Puhuinkin juuri yksi päivä poikaystävälleni jotain talvilomasta mutta sanoinkin vahingossa että talvisota :D Että näin, liikaa Suomen historiaa tankattuna.

    Rentouttavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Laura, unohdin lisätä tuohon haastekohtaan, että vaikka minulla on tavoitteita esim. tuon So Americanin suhteen, perusajatus on linkittää haasteisiin kirjoja sitä mukaa, kun niitä tulee omalla painollaan luettua. Eli en ota stressiä :).

    Siinä vaiheessa, kun talviloma muuttuu talvisodaksi, alkaa loma todellakin tulla tarpeeseen ;). Jaksamista siihen asti!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä aiot olla ahkera, olipa kiva lukea suunnitelmiasi.

    Tuo Se on sitten kevät? soittelee joitakin kelloja menneisyydestä, piti ihan googlata, muttei kyllä vaikuttanut kirjalta jonka olisin lukenut... odotan siis mielenkiinnolla arvioitasi, ehkä sitten selviää, mistä kirja tai kirjailija on tuttu.

    On myös mielenkiintoista lukea koulun aloitukseen ja lukemaan oppimiseen liittyvistä kirjoista. Oma kaksivuotiaanihan on valtavan kiinnostunut kirjoista ja osaa jo melkein kaikki kirjaimet. En oikein tiedä, pitäisikö häntä kannustaa vai toppuutella?! :D

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Amma, olet varmaankin törmännyt Vartioon/Se on sitten kevääseen ainakin nimenä kirjallisuudenopinnoissa. Itse luin sen nimenomaan osana kotimaisen kirjallisuuden opintoja, nyt ajattelin lukea kirjan uudestaan pari vuotta sitten ilmestyneenä uusintapainoksena, jossa on nuoren Vartio-tutkijan jälkisanat.

    Oho, kaksivuotiaana jo kirjaimet hallussa - vau! Sitähän sanotaan, että lasta ei voi estää oppimasta :D. Siinä koulualoitusta käsittelevässä kirjassa, jota parhaillaan luen, sanotaan näin: "Lukemisen taito syntyy motivaation kautta, ja motivaatio syntyy, kun lukija oivaltaa tarinoiden lumon. Monet opettajat kertovat osaavansa jo hetken tutustumisen jälkeen osoittaa ne oppilaat, joille on kotona luettu kirjoja." Aion laittaa tuon lainauksen myös varsinaiseen postaukseen, on se niin mannaa meidän lukutoukkaäitien korville ;).

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava kurkata kirjallisiin kevätsuunnitelmiisi. Pidän erityisesti siitä, että aiot lukea lisää Ahoa. Juhani Aho on minulle kotimaisista "klassikkokirjailijoista" varmaankin se rakkain.

    Ja niin ikään eskaritytön äitinä odotan innolla, mitä kaikkia koulun alkua käsitteleviä kirjoja aiot esitellä blogissasi. Vanhemman mielessä risteilee monenlaisia ajatuksia uuden vaiheen edessä. Hui. <3

    Tuntemattomat tyttökirjat on kuitenkin ihan parasta. :)

    VastaaPoista
  6. Mukava suunnitelma! Tuo Vartion elämäkerta on minunkin listalla ja ihan kärkipäässä ja onkin hyvä idea lukea jotain Vartiolta jotain ennen sitä. Olen aiemmin lukenut ainakin "Hänen olivat linnut", mutta esimerkiksi tuon "Se on sitten kevät" voisi lukea.

    Karoliinan haasteisiin aion minäkin ottaa osaa, ovat niin herkullisia, mutta ihan ilman stressiä, omalla painollaan ja tietenkin myös Linnean näytelmähaasteeseen otan osaa.

    VastaaPoista
  7. Kiinnostavia lukusuunnitelmia!

    Odotan etenkin Vartiota, Kirjailijoiden Helsinki ja koulunaloituskirjoja.

    Vartioni löysin eräästä Baltian kirjastosta, jonka valikoima oli pieni, mutta Vartion kirjoja siellä oli paljon. Luin ne kyllä syksyllä, mutta tekivät ison vaikutuksen. Helsinki kirjoissa kiinnostaa aina, jos niissä päästään Hämeentieltä eteenpäin (Nenäpäivä) ja kunhan poika kotiutuu, niin voidaan alkaa jännätä koulua. Nyt on jännitetty ihan jotain muuta.

    Lukuhaasteista: koska amerikkalaisuus ei kiinnosta minua vieläkään, niin osallistun itse Eurooppa-haasteeseen. Mutta mielenkiinnolla tiettysti luen, mitä Amerikka tarjoaa =)

    VastaaPoista
  8. Katja, eikös olekin jännää tuo esikoisen kouluun meno, iso muutos... Aholta ajattelin lukea ainakin Juhan. Ja kiitos :).

    Jaana, Se on sitten kevät kannattaa tosiaan lukea, pidin siitä vielä enemmän kuin Linnuista. Edellä mainittu on "realistisempi" ja vähäeleisempi. Olemme samalla asenteella liikkeellä haasteiden suhteen ;).

    Mari A., teilläkin on tosiaan se koulu edessä! Ja jännitystä ilmassa tälläkin hetkellä, jaksamista!

    Minuakaan ei varsinaisesti kiinnosta USA yhteiskuntana, mutta kyllä sieltä on tullut hienoa kirjallisuutta! Aion lukea, muutaman klassikon ohella, ainakin Tyleria ja Oatesia.

    VastaaPoista
  9. Ensin tästä nousi pintaan tuo kirja, joka kertoo mm. Maila Talviosta ja Mika Waltarista, joita olen lukenut paljon. Saarikoskeen vasta saavun jossain vaiheessa.

    Tokana on pakko kertoa, että runoilijan narsissi (Poeticus Actae) on suosikkini kaikista narsisseista. Olen tenyt sille runonkin, joka on Lumikarpalossa sekä sitä kasvaa minulla todella paljon. Se on vaatimaton, jaan sitä vuosi vuoden jälkeen ja kohta lehtomme on sitä täynnä ja sen tuoksu on uniikki. Harvoin sen sipuleita löytää myynnistä, joten se on ehkämyös suojeukohde!

    VastaaPoista
  10. Kirjaisia juurevia suunnitelmia! Marja-Liisa Vartioon ihastuin totaalsesti Hänen olivat linnut -kirjaa lukiessani. Se on sitten kevät -kirjasta pidin myös. Muuta en ole kirjailijalta vielä lukenut, mutta tuo elämäkerta oli minunkin kevään listallani, samoin kuin Kirjailijoiden Helsinki, jota odotan innolla.

    Jos haasteita mahtuun kevääseesi, tule mukaan Lasten linnoitukseen! Suosittelen esimerkiksi Hurraa Helsinki-kirjaa, josta tuloillaan teksti piakkoin.

    Lukuisa kevättä!

    VastaaPoista
  11. Hienoja suunnitelmia! Ja Vartio on oiva valinta kevään kirjailijaksi. En ole lukenut häneltä kuin Hänen olivat linnut ja Se on sitten kevät. Tahtoisin lukea muitakin, koska noista kahdesta pidin todella paljon.

    Tulevan eskarilaisen äitinä odotan innolla myös koulun aloitukseen liittyviä kirjoja. Hurjan jännittävät ajat tulossa!

    VastaaPoista
  12. Hei Maria ja sinulla on kivoja kevätsuunnitelmia! Odotan noita kirjailijoiden ja taiteilijoiden elämäkertoja ja kiinnostaa myös tuo Kirjailijoiden Helsinki!Erityisesti odotan tietenkin noita vähemmän tunnettuja tyttökirjajuttuja ja siihen haasteeseen varmasti vielä osallistun.

    Katsotaan saanko kommenttini läpi, kun noissa sanoissa riittää haastetta...

    VastaaPoista
  13. Leena, tuo Eino Leinon kirja on takuulla oikea herkkupala; siinä on niin paljon kiinnostavia kirjailijoita!

    Tuo runoilijanarsissi on tosiaan kaunis; niin paljon herkempi kuin isommat ja iloisenkeltaiset pääsiäisliljat.

    Valkoinen kirahvi, ollaankohan me käyty läpi joku sama prässi, kun ollaan luettu Vartiolta ihan samat kirjat ;). Vartio ei ole ollut juurikaan blogeissa esillä, mutta tuo elämäkerta tuo toivottavasti hänen teoksilleen näkyvyyttä ja lukijoita.

    Kävin kommentoimassa haastepostaukseesi :).

    Tintti, sinäkin olet lukenut juuri nuo kaksi! :) Eskarin aloituskin on jännä juttu, ja ainakin meillä tyttö on tykännyt kovasti ja kasvanut ihan silmissä siirryttyään päiväkerhosta esikouluun.

    Sara, kulttuurihistoriaa on luvassa myös sieltä teidän kulmilta ;). Ja jossain vaiheessa pitää vastata mainioon Nanna-postaukseesi kirjoittamalla omasta "tuntemattomasta Marckistani".

    Minunkin on tarkoitus poistaa tuo sanavahvistus, kunhan saan aikaiseksi... Kiitos kun olette jaksaneet kommentoida noista sanoista huolimatta! Systeemi on kyllä aina hyväksynyt minun ehdotukseni, joku sanoi muistaakseni Kirjablogistien keskustelussa, että hyväksyy jos vain toinenkin oikein, mutta en tiedä onko noin vai ymmärsinkö väärin?

    VastaaPoista
  14. Minäkin ihastelen lukusuunnitelmiasi ja ilmoitan olevani kiinnostunut erityisesti kaikesta Vartioon liittyvästä. Hassua, etten ole tainnut lukea edes kuin Hänen olivat linnut (joka oli pelottava), mutta ihailen kaikkia Vartion romaaneja, koska niillä on niin hienot nimet.

    Aho ja Dickens ja kaikki klassikot kiinnostavat toki myös. Odottelen siis kevätpostauksiasi. :)

    ***
    Ja minäkin kommentoin tänne nyt hieman jälkijunassa. Olen epäonnekseni havainnut töihin palattuani, etten saa Blogger-sivuja töissä kuin hyvin harvoin auki. Kauheaa ja törkeää! Iltaisin en ole viime aikoina jaksanut kauheasti kommentoida, mutta toivon mukaan saan arjen pian sujumaan normaalisti. Olen kuitenkin lukenut blogeja.:) Ja minullakin on tuo tieto, että kunhan sanavahvistuksissa ei ole kauheasti virheitä, vahvistus hyväksytään. En ole törmännyt vielä yhteenkään hankalaan sanavahvistuspariin.

    VastaaPoista
  15. Jenni, Vartion teoksilla on tosiaan kauniit nimet. Katsotaan nyt, mitä saan luetuksi ja blogatuksi; omat suunnitelmat alkoivat tuntua suuruudenhulluilta heti ensimmäisen pahan nuhakuumeen myötä.

    Minustakin on kauheaa ja törkeää, että käyt työaikana
    blogeissa! Ei kun... ;). Aika hullua, etteivät sivut siellä aukea. Kiva kun kommentoit vanhempaankin postaukseen, minulla kestää vain aina aikansa huomata niiden kommentit :). Kovasti jaksamista töihinpaluuseen!

    Kiva kuulla tuo sanavahvistuksesta, minulla ei nyt riittäisi aikaa eikä energiaa venkslata sitä. Pelkään, että kohta e saa sitä tarvittaessa enää takaisin jos vanhaan käyttikseen pääsy estetään, niin kuin varmasti jossain vaiheessa tapahtuu. Olen varmaan aika robotti, kun omat sanani ovat aina menneet läpi ;).

    VastaaPoista