Anne Tyler: Pyhimys sattuman oikustaSaint Maybe. Suom. Raija Mattila.
Ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1992
Otavan kustantamana (Otavan kirjasto 101.)
Suuri Suomalainen Kirjakerho 1998. 368 sivua.
Pidin tavattoman paljon Anne Tylerin romaanista Aikaa sitten aikuisina, jossa ei oikeastaan tapahtunut mitään. Mainittu kirja on tasaisen ja turvallisen arjen kuvausta, jonka jännite syntyy keski-ikäisen naisen mielenliikkeistä hänen kaivatessaan vuosia sitten kuollutta miestään ja etsiessään itseään vuosien saatossa omaksutun roolin takaa.
Pyhimys sattuman oikusta on aivan erilaista Tyleria. Siinä on juoni ja varsin dramaattisia tapahtumia, joissa ainakin minulle oli nieleskelemistä. Jos et ole lukenut Pyhimystä mutta ajattelit lähiaikoina lukea, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän: en pysty kirjoittamaan lukukokemuksesta puhumatta juonesta.
Romaanin päähenkilö Ian on tarinan alkaessa (1960-luvun lopulla) seitsemäntoistavuotias. Hänen muutamaa vuotta vanhempi veljensä Daniel menee salamana naimisiin kauniin Lucyn kanssa, jolla on jo kaksi pientä lasta edellisestä liitosta. Alle yhdeksän kuukautta ensitapaamisesta Danielille ja Lucylle syntyy pieni tyttö, jota virallisesti kutsutaan keskoseksi. Ianin epäluulo Lucya kohtaan kasvaa, kun tämä katoaa useaksi tunniksi (Ianin ollessa lapsenvahtina) ja palaa uusia vaatteita ynnä muuta sellaista mukanaan, johon hänellä ei oikeastaan olisi varaa. Eräänä iltana Ianin mitta täyttyy ja hän viskaa epäilyksensä veljensä kasvoille. Daniel tekee oman traagisen ratkaisunsa, ja seuraa sydäntäsärkevää kuvausta Lucyn ja hänen lastensa elämän alamäestä. Uuden dramaattisen käänteen jälkeen lapset (joiden isästä ei ole mitään tietoa) jäävät myös äidittömiksi, ja Ianin niveltulehduksen invalidisoima äiti ja epäkäytännöllinen isä ottavat lapset hoiviinsa.
Ian kokee olevansa vastuussa veljensä perheen tragediasta. Kun hän vielä ajautuu erään kristillisen lahkon, "Uuden mahdollisuuden kirkon" vaikutuspiiriin, hän kokee velvollisuudekseen "sovittaa rikkomuksensa" ja huolehtia veljensä lapsista. Ian lopettaa collegen kesken ollakseen lähellä lapsia, opiskelee puusepäksi ja toimii aktiivisesti "Kirkossaan" (joka, muutamista opillisista omituisuuksistaan huolimatta on varsin vaaratonta toimintaa talkoineen ja kesäleireineen). Vähitellen elämä asettuu uomiinsa: lapset kasvavat, Ian kehittyy työssään mutta pysyy perheenperustamishaaveistaan huolimatta poikamiehenä vuodesta toiseen. Tapahtumia kerrotaan paitsi Ianin, myös hänen veljenlastensa ja isänsä näkökulmasta.
Lukiessani minua raivostutti suunnattomasti se vastuu, joka sysättiin keskeskasvuisen Ianin harteille. Lahkon puolelta häntä avoimesti kehotettiin keskeyttämään opintonsa ja huolehtimaan lapsista, ja Ianin vanhemmille järjestely sopi loppujen lopuksi mainiosti, vaikka collegen jättäminen saikin heidät vähän takertelemaan. Ylipäätään koko tapahtumaketju, jolla tilanteeseen oli tultu, tuntui epäuskottavalta ja ylidramaattiselta. Onneksi suurin osa romaanista oli kuitenkin Tylerille tyypillistä arjen ja ihmisten mielenliikkeiden kuvausta. Läheskään kaikilla kuvatuilla tapahtumilla tai henkilöillä ei ole varsinaista merkitystä juonen kannalta; ne vain kuuluvat elämään, antavat sille sävyjä ja vivahteita.
Romaanin teema, syyllisyys ja sovitus, tulee tarinassa jonkinlaiseen katharsikseen. Ratkaisevat sanat lausuu lahkon pastori, jonka mukaan kyse ei ole siitä, saako Ian anteeksi, vaan siitä, onko hän itse valmis antamaan anteeksi.
Osallistun kirjalla So American -haasteeseen.
P.S. Kiitos kirjasta Susalle, jonka blogin arvonnassa taannoin voitin Pyhimyksen!
Tylerin kirjoja kehutaan kovasti, mutta minulla taisi olla huono tuuri, koska luin häneltä ensimmäisenä juuri tämän kirjan, Pyhimys sattuman oikusta, enkä pitänyt siitä. Lukemisesta on jo useita vuosia, mutta jotain samantapaisia ajatuksia kirja herätti kuin sinä olet kirjannut. Vuosi sitten luin toisen Tylerin, Nooan kompassin, mutta ei sekään oikein sytyttänyt.
VastaaPoistaMinä olen lukenut tämän vuosia sitten ja tykkäsin, mutta en näköjään enää muistanut juonesta mitään :D Ehkä uudestaan lukulistalle?
VastaaPoistanojopas jon kirjassa draamaa :D muo voisi kyllä kiinnostaa, alan olla tosi kyllästynyt tapahtumattomuuteen. Tyleriä olen lukenut toi vähän.
VastaaPoistaMargit, Tylerilla on tosiaan yllättävänkin erityyppisiä romaaneja; saattaisit pitää esim. Aikaa sitten aikuisina tai Amerikan lapset -romaaneista, mutta toisaalta kaikkiin ei Tylerin tyyli varmaankaan iske. Tässä Pyhimyksessä minua ärsytti nimenomaan tuo jotenkin ihan hullu juoni!
VastaaPoistaMaija, Tylerin kirjat taitavat olla vähän sellaisia, ettei juonta (jos sitä ylipääsä on) juuri muista jälkeenpäin. Minulla on sama juttu Avioliiton lyhyen oppimäärän kanssa; muistelen, että siinäkin (kuten tässä ja Aikaa sitten aikuisissa) olisi ollut jokin auto-onnettomuus, mutta en ole ihan varma. Osittain Tylerin käyttämä pitkä aikajana, usein n. 30 vuotta, vähän häiritsee yksityiskohtien muistamista :).
Kokeile, AnniM! Nuo dramaattisimmat käänteet ajoittuvat romaanin alkupuolelle, mutta jännitettä ja tapahtumia (ainakin Tyler-asteikoilla :)) riittää pitkin matkaa.
Minulla on tämä hyllyssä, löysin kesällä tämän kirpparilta. En ole lukenut vielä yhtään Tyleriä, mutta toivottavasti ehdin pian korjaamaan tuon asian:)
VastaaPoistaMinulla samanlainen hämmentynyt olo kuin Maijallakin, eli olen tämän lukenut ja pitänyt, mutta en muistanut juonesta mitään! Eniten tähän asti lukemistani Tylereista olen pitänyt Elämän tikapuista.
VastaaPoistaKiva juttu, Sanna! Toivottavasti tykkäät tästä tai jos et tykkää, niin maltat kokeilla jotain toista Tyleria, sillä hänellä on myös vähän toisentyyppisiä romaaneja.
VastaaPoistaKirsi, ajattelin jossain vaiheessa lukea tuon Elämän tikapuilla; se kuulostaa aiheensa puolesta kiinnostavalta :).
Tämän olen muistaakseni joskus lukenut ja toden totta: en muistanut juonesta yhtään mitään!
VastaaPoistaRoz, Tyler-dementiaa on näemmä liikkeellä :D
VastaaPoistaMinä olen joskus yli kymmenen vuotta sitten lukenut "jonkun" Tylerin, mutten kertakaikkiaan muista että minkä ;)
VastaaPoistaJätän puumerkkini, että kävin blogissa ja olin iloinen, kun täällä oli taas Tyler-juttu, mutta koska ko. kirja on hyllyssä ja odottaa lukemista, en jatkanut juttuasi ekoja rivejä pidemmälle. :)
VastaaPoistaMulla on edelleen äänikirjana kesken se Onnellinen matkamies, joka ei hirveän hyvin vieläkään vedä, mutta analysoin vasta kirjan päätyttyä, miksi näin on.
Susa, Tyler-dementiaa siis sielläkin ;).
VastaaPoistaKaroliina, odotan mielenkiinnolla Matkamies-bloggaustasi. En usko että tartun siihen, tai muihinkaan sellaisiin Tylereihin enää vähään aikaan, joissa on miespäähenkilö - jotenkin tykkään Tylerista enemmän naisen mielenliikkeiden kuvaajana :).