Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiäSummer without Men. Suom. Kristiina Rikman.
Otava 2012, Otavan kirjasto 225. Sivuja 232.
Inhimillisten tunteiden katoavaisuus on jokseenkin naurettavaa. Minun tunteideni häilyväisyys tuon yhden ainoan illan aikana pani ajattelemaan että luonteeni oli kuin purukumia. Olin vaipunut syvälle itsesäälin syövereihin, maastoon joka oli nipinnapin epätoivon vielä hirveämpien syvyyksien yläpuolella. Ja sitten, helposti vikiteltävissä kun olen, olin tuota pikaa hekumoinut äityiden kukkuloilla, ja miltei pyörtynyt onnesta hyppyyttäessäni ja hyväillessäni naapurin lainalasta. Olin syönyt hyvin, juonut liikaa viiniä ja halannut nuorta naista, jota tuskin tunsin. Lyhyesti sanottuna, olin nauttinut elämästäni täysin siemauksin ja aioin tehdä niin toistekin.
Viisikymppisen Mian aviomies Boris ilmoittaa vaimolleen yhtäkkiä haluavansa pitää paussin. Paussi ruumiillistuu Boriksen nuoremman kollegan hahmossa, hän on ranskatar, jolla on ohut mutta kiiltävä, ruskea tukka. Hänellä on huomattavan upeat rinnat, aidot, eivät silikonia, kapeat suorakulmion muotoiset silmälasit ja järki joka leikkaa kuin partaveitsi. Mia romahtaa, joutuu pariksi viikoksi mielisairaalaan ja matkustaa sitten kotiseudulleen Minnesotaan toipumaan. Alkaa kesä ilman miehiä, jonka aikana runoilija ja kirjallisuudentutkija pitää runopiiriä teinitytöille, tutustuu äitinsä ystäviin vanhainkodissa ja käy läpi traumojaan lapsuudesta alkaen.
Toisin kuin aiemmat Hustvedtilta lukemani romaanit (Kaikki mitä rakastin, Amerikkalainen elegia ja Lumous), jotka ovat imaisseet syvälle vahvaan ja joskus varsin omituiseenkin tunnelmaansa, Kesä ilman miehiä etäännyttää, saa lukemaan itseeään ajoittain kuin esseetä, vaikka Mian kärsimyksiin onkin helppo eläytyä. K-blogin Jenni on kokenut samoin, ja hän onkin omassa arvioissaan luonnehtinut Kesää ilman miehiä "epäromaaniksi". En ole lukenut Hustvedtin omaelämäkerrallista teosta Vapiseva nainen. Hermojeni tarina, mutta voisin kuvitellla Kesän ilman miehiä olevan sen sisarteos.
Hustvedt kutkuttelee lukijan älynystyröitä höystämällä tekstiään teoreettisilla pohdinnoilla(an), mutta romaanin kunniaksi on sanottava, että se onnistuu koskettamaan myös emotionaalisesti, ainakin minua. Miasta, kaikessa neuroottisuudessaan, ei voi olla pitämättä, ja eri ikäisten naisten ystävyys ja välittäminen lämmittää. Etenkin teinityttöjen maailma on kuvattu uskottavasti ja koskettavasti: hämmennys oman kehon muuttumisesta (tai liiallisesta muuttumattomuudesta!), joukossa tiivistyvä, toveriin kohdistuva julmuus, leiskuvat tunteet jotka purkautuvat kömpelöiksi säkeiksi. Kiehtova sivuhenkilö on myös vanhainkodissa asuva yhdeksänkymppinen Abigail, joka on purkanut kiellettyä vihaansa taiteilemalla piilokuvia tilkkutöihinsä. Mian pelastus onkin, että hän saa uusien ystäviensä myötä jotain ajateltavaa oman napansa ulkopuolelta.
Hauska yksityiskohta kirjassa ovat Hustvedtin pienet mustavalkopiirrokset, joita on muutama tekstin lomassa. Pidin myös minäkertoja-Mian tavasta puhutella lukijaansa, jopa väitellä kuvitteellisten vastaanväittäjien kanssa. Ajoittaisesta luentomaisuudestaan ja rankoistakin aiheistaan huolimatta kirja oli yllättävän kepeää, ajoittain naurunpyrskähdyksiin juksaavaa luettavaa.
Osallistun kirjalla So American -haasteeseen.
(Kesästä ilman miehiä on kirjoitettu niin monessa blogissa, että en tavoistani poiketen nyt linkitä ketään.)
Abigail, oli ehdoton suosikkini!
VastaaPoistaTämä on erikoinen ulostulos Hustvedtilta, mutta ei minusta huono, vaan aivan kuin...kokeellinen. Voisiko tämä ennakoida jotain suurempaa...Kaikki muu oli tässä minulle ok, paitsi loppuratkaisu. Olisi vain antanut jäädä miehensä paussille ja Paussille.
Lumous on Kaikki mitä rakastin 'pruju', jossa jo rakenne ja osa roolituksista ovat kuin testissä tulevaan ja vahvempaan eli KMR. Amerikkalainen elegia ei minua sytyttänyt, vaan oli jotenkin laimea. Sen sijaan Vapiseva nainen on aivan omaa luokkaansa ja kertoo Siristä yhtä paljon kuin hänen kiinnostava tv-haastettelunsa syksyllä, jonka katsoin kahdesti. Siinä oli sekä hänen sairautensa, että myös sirimäinen naurunsa ja hän puhui norjalaiselle haaasttelijalle sekä englantia että äidinkieltään norjaa. Kiinnostavaa!
Ihana Abigail!
VastaaPoistaUnohdin tekstissäni Blindfoldista sanoa, että siinä olleesta sairaalakohtauksesta minulle jotenkin tulivat mieleen nämä joutsenet. Vaikka se olikin todella erilainen.
Tämä oli tosiaan aika omalaatuinen kirja, mutta minä kyllä pidin myös. Vapiseva nainen oli myös kiinnostava, mutta toisaalta minulla oli siihen myös muita henk.koht.intressejä joten ehkä sekin vaikutti.
Kiva nähdä tätä kirjaa taas blogistaniassa :)
Leena, minua loppuratkaisu ei yllättänyt eikä häirinnyt, ehkä siksi, että luen Hustvedtin romaaneja (liian) omaelämäkerrallisesta näkökulmasta, ja eihän Hustvedtkaan ole jättänyt Austeria ;). Pitää lukea jossain vaiheessa tuo Vapiseva nainen!
VastaaPoistaLinnea, minunkin pitää tosiaan lukea tuo Blindfold. Minulle tuli arviosi ko. kirjasta mieleen, kun luin tätä ja Mian nimeä väänneltiin kuin Iris-Siriä :).
Minä en ole lukenut vielä tätä ja tähän saakka pettynyt hieman Kaikki mitä rakastin-kirjaan. Vapiseva nainen oli minulle hieman liian raskas luettava, vaikka ihan mielenkiintoinen toki olikin. Tältä odotan kuitenkin paljon:)
VastaaPoistaSanna, KMR-romaaniin verrattuna KIM on ainakin tiiviimpi ja aika tavalla kepeämpi ja humoristisempikin, omalla neuroottisella tavallaan :D. Jännä kuulla sitten, mitä pidät tästä!
VastaaPoistaMinäkin petyin Leenan tapaan loppuratkaisuun, joka päästi lukijan jotenkin liian helpolla. Ylipäätään tämä on ollut kevein Hustvedt. En kokenut sitä flowta, jota olen kokenut monen muun kirjan kohdalla. Toisaalta näen, että kirjailija hakee selvästi uutta tapaa kirjoittaa ja tämän kirjan näen osana sitä prosessia.
VastaaPoistaMinä en ole mitenkään varauksettomasti ihastunut Kaikkeen mitä rakastin enkä Amerikkalaiseen elegiaan, mutta aion silti lukea tämän. Ehkä juuri tuo epäromaanimaisuus kiinnostaa, ja naisten väliset suhteet myös.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, paljon mahdollista että Hustvedt hakee uutta tapaa kirjoittaa - mielenkiintoista nähdä, millainen seuraava teos on!
VastaaPoistaLiisa, saatat jopa pitää tästä enemmän, sillä tämä on aika erilainen. Jo se, että romaanissa on huumoria ja kertojan itseironiaa, tuntuu jotenkin poikkeukselliselta. Nuo naisten väliset suhteet ovat kyllä Miehettömän kesän parasta antia :).
Minä pidin tästä hurjasti, ihastuin kepeyteen ja siihen, että tämä tuntui jotenkin vähemmän suunnitelmalliselta kuin Hustvedtin muut kirjat.
VastaaPoistaJa Abigail, tietysti! Olin hänestä niin vaikuttunut, että suunnittelin heti alkavani upottaa käsitöihin hävyttömyyksiä minäkin! No, ei ole vielä syntynyt niitä töitä, mutta ehkä tähän nyt tekeillä olevaan villatakkiin voisi ujuttaa jotain...:D
Erja, se taisit olla sinä, joka ihastuit Mian lämpimään lukijanpuhutteluun :). Hienoja käsityösuunnitelmia sinulla ;).
VastaaPoistaAi niin se loppuratkaisu! Olin jo unohtanut sen (nyt se alkoi suorastaan kiukuttaa), kun huomaan, että ajan myötä muut asiat ovat korostuneet Kesä ilman miehiä -muistikuvissani. Tosiaankin erilainen kuin Hustvedtin aiemmat teokset, mielenkiinnolla minäkin odottelen, mitä hän kirjoittaa seuraavaksi.
VastaaPoistaJa Abigailin käsityöt, hih. Jos Erja nk. tekee Abigailit, vaadimme tuhmaa villatakkia blogiin nähtäväksi!
Voi, minä tykkäsin tästä kauheasti. Olihan tämä sellainen kuplivan kevyt, mutta minusta silti älykäs, ja oli mukavaa lukea Hustvedtia muutenkin kuin otsa kurtussa miettien erilaisia viittauksia.
VastaaPoistaNo, liioittelen, en minä noin muitakaan Hustvedtin kirjoja ole lukenut, mutta kuitenkin.
Jostain syystä muistan kirjan tapahtumia aika huonosti, mutta sen muistan, että raskaasta aiheestaan huolimatta tämä oli minulle iloinen hyvänmielen kirja.
Pidin tästä kovasti kun luin viime kesänä.Tuli heti mieleen iltapäivä tuossa terassilla kun "hotkaisin"tämän ja muutaman mukin kahvia.vapiseva nainen on minusta hyvä.Mutta odotan edelleen hänen parastaan:)
VastaaPoistaJenni, minusta sen loppuratkaisun voi lukea samassa sävyssä kuin koko kirjan, sellaisena neuroottisen hupsuna juttuna ;). (Tokkopa Erja tohtii julkaista mitään Abigail-villatakkeja blogissaan, päätyisi vielä kirjablogistien lööppeihin! ;))
VastaaPoistaKaroliina, minustakin tämä on vähän sellainen hyvänmielen kirja, etenkin jos vertaa esim. Lumoukseen tai KMR-romaaniin. Juurikin hupsulla tavalla neuroottinen, kuten Jennille totesin yllä.
Kiva kuulla, että pidit tästä, Maria :). Juu toivotaan, että Hustvedtin paras on vielä tulossa!
Ma kaikki tietysti tilaamme Erjan tuhmia villatakkeja! Minä ainakin odotan, että´hän ryhtyy sanoista tekoihin;-)
VastaaPoistaLeena, tästähän saattaisi urjeta Erjalle ihan uusi ura :).
VastaaPoista