Kristina Carlson: William N. päiväkirja.
Otava 2011. 159 sivua.
21. 1. 1898 En jaksanut lähteä ulos, vaikka mieleni teki kävellä, joten tutkin muutaman näytteen. Ajattelin, että ihmiset rakastavat ruusuja ja pioneja ja leukoijia eli värikkäitä, tuoksuvia ja komeita puutarhakasveja samoin kuin he rakastavat komeljanttareita, joilla on upeat, kalliista kankaasta ommellut asut, peruukit ja sminkkiä naamassa, he rakastavat tauluja, joissa kuvataan kreikkalaisia jumalia ja taisteluja ja myrskyvävää merta, koska kaikki mahtipontinen kiihdyttää mieltä, mutta he eivät ymmärrä jäkäliä, jotka pieniä, usein vaatimattoman värisiä - vaikka totta kai näissäkin poikkeuksia on. Jäkälät ovat liian mitättömiä herättääkseen suuren yleisön mielenkiinnon, joten enemmän arvonantoa olisin saanut osakseni, jos en olisi ruvennut tutkijaksi, vaan olisin työskennellyt lääkärinä.
Kristina Carlsonin Finlandia-ehdokkaaksikin nostettu William N. päiväkirja on kuin jäkälät, joita kirjan päähenkilö, Pariisissa työskentelevä luonnontieteilijä tutkii. Kirjasta on turha etsiä vetävää juonta, värikkäitä henkilöhahmoja tai minkäänlaista kosiskelua. Kantta myöten se on hieman harmaa kirja - mutta ah niitä harmaan sävyjä! Jäkälätutkija William Nylanderin (1822-1899) päiväkirjasta voisi siteerata lähes joka riviä, niin herkullisia ovat seuraelämän keimuroita halveksivan jäärpään fiktiiviset päiväkirjamerkinnät.
Helsingin yliopiston kasvitieteen professuurista asunto- ym. erimielisyyksien takia luopuneen, kansaivälistäkin arvostusta nauttineen Nylanderin päivät Pariisissa kuluvat pölyisessä ja talvisin kylmässä asunnossa värjötellessä, vähäsiä frangeja laskiessa, kadonnutta villasukkaa etsiessä ja ajoittain hyvästä ruuasta nauttiessa. Muutamat ystävät ja entinen siivooja ovat pysyneet äyskivälle tutkijavanhukselle uskollisina, samoin suomessa asuva, kirjeitä ja paketteja lähettelevä sisar.
Elise on ainoa sukulaisistani, joka on suhtautunut minuun myötämielisesti niin elämäni ylä- kuin alamäissäkin, enkä silti usko hänenkään ymmärtävän, että maailman silmissä menestyäkseen ei tarvitse olla nerokas, vaan keskinkertaisuuskin riittää, koska silloin yläpuolelle ja alapuolelle jää saman verran väkeä, eikä keskinkertaista henkilöä uhkaa alempien kateus eikä ylempien ylenkatse, ja niinpä useimmat akateemisten virkojen haltijat ovat keskinkertaisuuksia, kun taas tärkeän tieteellisen työn tekemiseen vaaditaan enemmän, nimitettäköön sitä nerokkuudeksi sitten.
Vaikka William N. sijoittuu 1800-luvun Pariisiin, se kertoo luonnollisesti myös omasta ajastamme, joskus jopa anankronistisuuteen asti. William N. on muun muassa huolissaan luonnonvarojen riittävyydestä, kun naapurin perheeseen syntyy jälleen uusi pienokainen. Nylanderin aikana lapsikuolleisuus oli niin suurta ja käsitys luonnon kestokyvystä vielä aika hämärä, joten en usko tiedemiehellä olleen ihan noin profeetallisia kykyjä. Toisaalta pidän kirjassa juuri siitä, miten sen voi halutessaan tulkita rivien välissä kommentoivan aikamme pinnallisuutta, hektisyyttä ja luonnosta vieraantumista.
William N. tuhahtaa halveksivasti naiskauneudelle ja keimailulle, mutta havainnoi jatkuvasti luonnon pieniä yksityiskohtia. Kevättä odotellessa:
2. 3. 1898 Talon varjosta huolimatta lumikellot, krookukset ja helmihyasintit ovat nousseet mullasta ja kukkivat, ja iltapäivällä kadulla aurinko lämmitti ja häikäisi.
Päiväkirjaa ovat lehteilleet myös ainakin Mari A., Joana, Linnea, Sanna, Valkoinen kirahvi, Ilse, Katja, Peikkoneito, Jenni, Tessa, Nora
Luulen, että pitäisin tästä kirjasta, ainakin sen perusteella mitä kirjoitat ja myös tekstinäytteesi vahvistavat asiaa.
VastaaPoistaJaana, niin minäkin luulen :).
VastaaPoistaNiin, ehkä Carlsonin Nylander tosiaankin onkin oman aikamme peili? Mutta hieno kirja. Ja tosiaan: Ah, kaikkia niitä harmaan sävyjä!
VastaaPoistaKatja, niinhän periaatteessa kaikki historialliset romaanit kai ovat. Sinun innostunut arviosi oli yksi tekijä, että päätin tarttua tähän kirjaan :).
VastaaPoistaHauskaa lukea arvio kirjasta, jonka on juuri lukenut ja josta piti paljon. Kyllä tässä voittaja-aineksia on.
VastaaPoistaNylanderistakin pidin. Vaikka hän olikin sitä mieltä, ettei hänestä kukaan välittänyt. Yksinäisyys ei ole helppoa. Kyllä siinä herkästi varmasti tulee äkämystyneeksi ja erokoksi, ajatukset kiertävät kehää. Tämän kirjailija tavoitti hirmuisen hienosti.
Kiitos arviostasi, Maria!
Valkoinen kirahvi, Nylander sai myös minun sympatiani :). Vertauksesi Mielensäpahoittajaan oli osuva!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus hyvästä kirjasta! Minusta Nylander oli (kirjallisena hahmona) ihastuttava kaikessa jääräpäisyydessään. Huomaan, että hänet oli kuvattu niin elävästi, että ajattelen häntä tuon tuosta. :)
VastaaPoistaMinustakin kirjassa oli paljon sellaista, mikä pätee edelleen. En ajatellut sitä niinkään nykyajan peilinä tai vertauskuvana vaan osoituksena siitä, että maailma ja ihminen on aina aika samanlainen. Kun luin alkuvuodesta 1800-luvun amerikkalaista ympäristöfilosofiaa (kuulostanpa modernilta ja hulvattomalta tyypiltä, suorastaan Nylanderin hengenheimolaiselta), siinäkin tuli vastaan paljon sellaista, mistä edelleen olemme ja meidän on syytäkin olla huolissamme, kaikenlaista kohtuuttomuutta jne.
Jenni, Nylanderista on jotenkin pakko tykätä :). Mielenkiintoista tuo, mitä olet lukenut 1800-luvun ympäristöfilosofiasta - ilmeisesti jotkut olivat jo silloin hereillä!
VastaaPoistaLuin tämän pari viikkoa sitten, ja vaikka ensin ajattelin, ettei aihe voisi kiinnostaa minua, yllätyin positiivisesti. Oikeastaan näin käy usein: kiinnostava löytyy yllätyksenä, ja toisaalta pettyy varmana pitämiinsä kirjoihin tai kirjailijoihin.
VastaaPoistaNyt yöpöydällä jonossa Mazzarellan uusin. Mazzarella kuuluu ehdottomiin suosikkeihini, aihe kiinnostaa, nyt vaan odotan innokkaasti, että pääsen lukemaan.
Hei Pirkko, ja kiitos kommentista, joka meinasi jäädä minulta huomaamatta! Aihe ei tosiaan kuulosta kauhean houkuttelevalta tässä, mutta Carlson osaa kirjoittaa kiehtovasti jopa vanhan jäärän jupinoita :).
VastaaPoistaNautinnollisia lukuhetkiä Ainoiden todellisten asioiden parissa!