keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Nämä kirjat jäivät lukematta

Kuten tunnustin täällä, että minulla on taipumusta rohmuta kirjoja kirjastosta. Kaikkia en tietenkään ehdi lukea, ja jotkut kirjat osoittatuvat lähemmin tutustuessa sellaisiksi, joita en edes halua lukea. Helmet-kirjastotietokannassa on hauska lainaushistoria-toiminto, johon tallentuvat kaikki Helmet-kirjastoista tehdyt lainat. Nykyisessä lähikirjastossani ei tällaista palvelua ole, joten päätin kirjata lukematta jääneitä kirjoja tänne blogiin.

Damaskoksen rakastavaiset on Lähi-itään sijoittuva Romeo ja Julia -tarina. Tämä kiehtoi kovasti ja olisi sopinut samaan teemaan juuri lukemani Leo Afrikkalaisen kanssa, mutta järkälemäinen sivumäärä ja takakansitekstin antama vaikutelma varsin sotaisasta sisällöstä sai palauttamaan kirjan tällä erää hyllyyn. Ehkä lainaan tämän uudestaan, kun olen lukenut hyllyssä odottavan Elif Safakin Rakkauden aikakirjan.

Anniina Holmergin omaelämäkerrallinen Kaiku jäi yksinkertaisesti muiden lainojen jalkoihin, joten senkin aion vielä lainata (ja lukea!). Teemoina teatterimaailma, roolit, sisaruus ja äitiys.

Lukematta jäi myös Anna-Liisa Haakanan Ruman tytön rakkaus, vaikka se oli suht lyhyt kirja. Alku vaikutti kiinnostavalta, mutta ei kuitenkaan imaissut niin voimakkaasti mukaansa, etteikö tämäkin olisi jäänyt hyllynperukoille hautumaan. Ehkä joskus sitten...

Terttu Autereen Sininen hatturasia löytyi harvoin koluamaltani romanttisen viihteen osiosta, josta etsin Kirsti Ellilän romaaneja. Tässä yhdenpäivänromaanissa on houkutteleva kansi, mutta muutaman sivun perusteella ei herättänyt tarpeeksi voimakasta mielenkiintoa. Sininen hatturasia on itsenäinen jatko-osa jollekin toiselle kirjalle, ehkä pitäisi lukea ensin se ja kokeilla sitten tätä, kun henkilöhahmot ovat tulleet tutuiksi.

Oliko näissä kirjoissa sellaisia, joille ehdottomasti pitäisi antaa toinen mahdollisuus?

7 kommenttia:

  1. Mahtava idea tunnustaa lukemattomuus tänne! Ainakin kirjat pysyvät sitten mielessä, ja joku muu voi saada näistäkin lukuvinkkejä.

    Mä en ole lukenut noista mitään, joten en osaa suositella. :D

    VastaaPoista
  2. Arvaa mitä? Jonkinlaista bloggausaihetelepatiaa on ilmassa. :) Suunnittelen itse postausta samantyylisestä aiheesta, mutta mietin vielä. Ja palaan.

    Muistelen lukeneeni tuon Ruman tytön rakkauden joskus opiskeluaikoina, mutta nyt en muistakaan, että sainko luettua sitä loppuun. Kirjasta jäi mieleeni vain nimi.

    VastaaPoista
  3. Loistoidea tämä palautettujen mutta lukematta jääneiden kirjojen listaus! :)

    Huh kun jo säikähdin että olisit ollut sitä mieltä että Damaskoksen rakastavaiset olisi ollut huono kirja! Minulla on se nimittäin lukupinossa ja kirjan suhteen olen onnistunut kehittämään tosi kovat odotukset! :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen joskus teininä lukenut Ruman tytön rakkaus -kirjan. Muistan vain, että siitä jäi tympeä maku suuhun. Liekö siten omaa teiniangstia vai mitä...

    VastaaPoista
  5. Kiitos marjis, halusin juurikin muistaa nuo lukematta jääneet, kun niistä ei tule erikeseen blogattua kuten luetuista. Tuossa ei edes ole kaikki, mitä viimeksi palautin lukematta (eilen), osa on jo unohtunut... Lisäilen tuohon sitä mukaa kun palautuu mieleen.

    Katja, tuntuu että tietyt aiheet leijuvat blogosfäärissä ja sieltä ne sitten napataan matkaan. :) Jään odottamaan postaustaisi
    aiheesta...

    Morre, olin vuosia sitten kuuntelemassa Anna-Liisa Haakanan luentoa "Kuinka kirjani ovat syntyneet", ja minulle jäi sellainen kuva, että Haakanan teokset ovat jotenkin karuja, sellaista "pohjoisen kirjallisuutta". Pitäisi lukea niin tietäisi oikeasti :). Oli kiva kuulla lukukokemuksestasi!




    Sara, minullakin oli odotuksia kirjaa kohtaan, lähinnä tuon paksuuden takia se sai nyt mennä... Odotan mielenkiinnolla, että postaat siitä, ehkä sitten lainaan sen inspiroituneena uudestaan :).

    VastaaPoista
  6. Täällä myös yksi kirjastorohmu, joka säännöllisesti joutuu palauttaamaan lukematta jääneitä kirjoja ! Damaskoksen rakastavaiset on yksi niistä kirjoista, jota en ennättänyt edes avata ;-) Mutta ajattelen positiivisesti, siellähän ne kirjaston hyllyssä odottavat sopivaa ajankohtaa. Joku kirja tulee uusintakierroksella sitten tosiaan luettua !

    VastaaPoista
  7. Petriina, kiva että meitä kirjastorohmuja löytyy muitakin :). Tänään kyllä viimeksi ajattelin, että haluanko tosiaan aina kuljettaa lukemattomia (sanan molemmissa merkityksissä!) kirjoja edestakaisin kodin ja kirjaston välillä... Niinhän ne odottavat (paitsi uutuudet häviävät helposti toisten lainaajien koteihin), mutta meinaavat sitten unohtua kokonaan - siksi alankin kirjata näitä muistiin tänne blogiin :).

    VastaaPoista