 |
| Tällaisen aurinkoisen maiseman haluan marraskuussa nähdä! |
Niilo Rauhala: Näen mitä haluan nähdä
Otava 2013, 115 sivua.
Palaan menneisiin jälkiin, kuljemme hitaasti,
pilvet tummuvat, tuuli kohisee,
näet kasvojeni uurteet, pienet uomat,
sateitten hiljaiset purot.
Näen, mitä haluan nähdä:
virran kaukaisen valon.
–katkelma runosta "Sinä laulujen tytär"
Olen joskus vuosia sitten lukenut Niilo Rauhalan runoja ja pitänyt niistä. Tämä valoisia ja rauhallisia lauseita kirjoittava runoilija palasi mieleeni, kun Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa sanottiin olevan viittauksia Niilo rauhalan runoihin. Rauhalalta ilmestyi tänä syksynä uusi runoteos, jonka päätin ostaa omaan hyllyyni. Näen mitä haluan nähdä sisältää niin aforisminomaisia kiteytyksiä kuin pidempiä, kertovampia runoja, joissa kuvataan muun muassa evakkomatkaa tai Helsingin-vierailua, jonka aikana katsellaan puistossa putoavia lehtiä.
Joissakin runoissa pohditaan jotakin, kenties kipeääkin asiaa, mutta kokoelmaa luonnehtii seesteisyys ja kauneus. Seuraava runokatkelma tuntuu sopivan erityisen hyvin näihin marraskuun päiviin, jolloin aurinko paistaa hetken kirkkaastikin mutta pimeys laskeutuu nopeasti:
kaamoksen keskipäivässä
keltainen valo tavoittelee latvoja
ne työntävät sen pois
se valuu takaisin ja maa on taas autio
tulkoon pimeys! kuulen niiden huutavan
tulkoon kuohuva sade, joka peittää kaiken
–katkelma runosta "kaamoksen keskipäivässä"
Rauhala kuvaa kauniisti luontoa, vuodenkiertoa ja maisemia. Yhdessä runossa runon puhuja miettii, mitä sanoisi äideille puheessaan, ja pari runoa kertovat runon puhujan omasta äidistä. Aivan erityistä lämpöä on runossa, jossa puhuja katsoo lapsenlapsiaan:
Tuossa he nukkuvat rinnakkain,
lapsenlapseni.
Tuossa elämäni menneet vuodet,
ikään kuin hymyilisivät
unen läpi.
Mutta kirjanystävänä on pakko mainita suosikikseni tämä runo:
Näissä runoissa on ihana levähtää ja viipyä.
