Katri Sarmavuori: Opi ja ohjaa lukemista

Katri Sarmavuori: Opi ja ohjaa lukemista. Avain 2011. 390s.

Muutaman viikon takaisesta Opettaja-lehdestä bongasin kiinnostavan uutuuden, Katri Sarmavuoren Opi ja ohjaa lukemista. Gradua vaille valmiina äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana olin innoissani kirjasta, joka käsittelee hieman oikeakielisyys- kirjoitus- ja mediataitojen katveeseen jäänyttä äidinkielen opetustieteen osa-aluetta. Äidinkielen didaktiikan professori Sarmavuori on aiemmin julkaissut muun muassa kirjan Opi ja ohjaa kirjoittamista (Avain 2010).

Sarmavuoren teos on varsinainen runsaudensarvi, sillä se sivuaa kansallista lukutaitoa, kirjan historiaa, PISA-mittauksia, lukemisen fysiologiaa, lapsen kielen kehitystä, lukemaan opettamisen menetelmiä, lukuharrastusta ja -piirejä sekä erikseen lyriikan, sanomalehtien, lastenkirjallisuuden ja kanonisoitujen klassikoiden lukemista. Joitain aihepiirejä olisi ehkä voinut jättää pois tai ainakin nivoa kattavampien lukujen alle. Myös kirjan jakaminen osioihin olisi auttanut kokonaisuden hahmottamisessa, nyt sisällysluettelo on lista otsikoita, joiden suhde toisiinsa on epäselvä. Sarmavuoren teos on käsikirjatyyppinen opas tai oppikirja, josta voi poimia kiinnostavia aihepiirejä tai suunnitella opetusta lukemistehtävien tai satu- tai klassikkolistojen pohjalta.

Minulle tämäntyyppiset kirjat toimivat inspiraation lähteenä, jotka saavat pohtimaan esiteltyjä ilmiöitä ja tarttumaan muihin teoksiin, joihin kirjassa viitataan. Sarmavuoren kirjassa referoidaan ja siteerataan muun muassa Harold Bloomin lukemisen yksityistä, esteettistä nautintoja ja klassikoiden lukemisen tärketyttä korostavaa Lukemisen ylistystä, jonka haluaisin nyt lukea uudelleen monen vuoden jälkeen. Samaten sain kimmokkeen etsiä käsiini Maurice Blanchotin teoksen Kirjallinen avaruus, jossa sanotaan

Se on hiljainen kutsu, joka hiljentää yleisen metelin, kutsu jonka lukija kuulee vain vastaamalla siihen, joka kääntää lukijan pois hänen tavallisista suhteistaan ja kääntää hänet kohti avaruutta, jossa viivyttäessä lukeminen muuttuu lähestymiseksi -- -- .


Poimin Sarmavuoren teoksesta muutaman kiinnostavan teeman, joita käsittelen tässä enemmän. Sarmavuori tarjoaa kiinnostavaa tietoa myös kirjan historiasta, mutta siitä en kirjoita nyt enempää, sillä sivusin aihetta Kirja kotona -arvioni yhteydessä.

Literacy-taito ja lukutaidon ulottuvuudet


Englannin kielen sana literacy tarkoittaa luku- ja kirjoitustaitoa, joka on sosiaalista toimintaa. Pienen lapsen lukutaidon kehittyminen alkaa jo siitä, kun aikuinen lukee hänelle sadun tai loruilee lapsen kanssa. Kaikista kielellisistä tapahtumista syntyy lapselle yksilöllinen, mutta samalla sosiaalinen literacy-historia.

Suomessa käytännössä kaikki (yli seitsenvuotiaat) osaavat lukea ja kirjoittaa, mutta lukutaidossa ja -harrastuksessa on suuria eroja: Sarmavuoren esittelemän tutkimuksen mukaan 15% suomalaisista ei lue lainkaan, jos ei ole pakko, ja toisaalta kolmasosa tutkimukseen osallistuneista ilmoitti harrastavansa lukemista. Innokkaimmat lukijat lukevat kirjan päivässä ja usein lukemisharrastus ulottuu erilaisiin kanaviin: tekstejä luetaan kirjoista, sanoma- ja aikakauslehdistä ja tietokoneen ruudulta.

Nykyään puhutaan medialukutaidosta, joka tarkoittaa mekaanisen lukutaidon ylittävää kykyä valikoida luettavaa ja informaation lähteitä yhä kasvavasta joukosta painettuja ja verkkotekstejä, soveltaa lukutapa tekstin mukaan ja arvoida, pohtia ja hyödyntää lukemaansa. Pari sataa vuotta sitten Suomessa oli niitä, jotka osasivat lukea js kirjoittaa, ja sitten paljon niitä, jotka eivät osanneet - onko samantapainen osaamisen jakautuminen syntynyt tai syntymässä niiden välille, jotka kuluttavat ja tuottavat runsaasti erilaisia tekstejä, ja niiden välille, jotka saavuttavat mekaanisen lukutaidon mutta eivät juuri kehitä taitoaan ja jäävät joidenkin tekstilajien tai kirjoittamisen käytänteiden suhteen "lukutaidottomiksi"?

Frederick Warren Freer: Mother and Child Reading. Kuva täältä.

Lukijatyypit


Sarmavuori sivuaa lukijatypologioita eli lukijoiden tyypittelyä ja lukijapersoonallisuuksien tutkimusta. Eräs teoria jakaa lukijat neljään tyyppiin: Romanttinen lukija nauttii saduista ja seikkailuista; älylliset ja moraaliset aiheet kiinnostavat vähemmän. Realistinen lukija haluaa lukea todenmukaisia kirjoja; Intellektuaalinen lukija janoaa tietoa tai käytännön hyotyä. Esteettinen lukija puolestaan nauttii sanoista, rytmistä ja teoksen muodosta. Tällaiset tyypittelyt ovat luonnollisesti keinotekoisia, mutta aivan varmasti eri ihmiset hakevat lukemiselta eri asioita, eri ikäkausina ja eri elämänvaiheissa. Itsessäni tunnistan sellaista vaihtelevuutta lukijana, että joskus haluan lukea juonivetoista kirjallisuutta, joskus idyllistä kirjallisuutta, jonka nautittavuus syntyy kauniista luonnon, kotoisen elämän ja verkkaisten tapahtuminen kuvauksesta, joskus nautin omaperäisistä rakenneratkaisuista tai kauniista kielestä.

Kaanon


Vaikka en usko "nämä kirjat kaikkien tulisi lukea" -listoihin, nautin tällaisten listojen lukemisesta (etenkin jos niihin liitetään perustelut, miksi jokin kirja on tärkeä) ja niiden vertaamisesta omaan lukuhistoriaani ja arvostuksiini. Sarmavuori esittelee muutaman kaanonin ja listan suosituimmista yläluokilla ja lukiossa luetuista kirjoista Suomessa, joihin kuuluvat tietenkin Kalevala, Kiven Seitsemän veljestä ja Linnan Tuntematon sotilas mutta myös Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ja William Goldingin Kärpästen herra. 

Sarmavuori tekee myös oman listauksensa kirjoista, joita hänen mielestään olisi hyvä lukea ja käsitellä suomalaisissa kouluissa. Näiden klassikoiden (joukossa mm. Ibseniä, Steinbeckiä, Canthia, Waltaria ja Tove Janssonia) lukemisen ja opetuksen tueksi Sarmavuori tarjoaa näkökulmia, pohdittavia kysymyksiä ja lisäkirjallisuutta.