keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Per Petterson: En suostu



Per Petterson: En suostu
Jeg nekter, suom. Katriina Huttunen.
Otava 2014, 243 sivua.

Norjalaiskirjailija Per Pettersonin kolmas suomennettu romaani on kipeänkaunis ja melankolinen kirja, jossa lapsuudenystävät kohtaavat vuosien jälkeen, elämän ja omien valintojen kuljetettua heitä eri suuntiin. Jostain syystä kirjasta oli vaikea saada otetta – vaikka romaanin alkutilanne on tavallaan pysäyttävä ja vaikuttava, oli Pettersonin kerrontaan ja teoksen kuulaaseen kieleen (suomennos Katriina Huttunen) ihana tempautua.

Olen lukenut Pettersonilta aiemmin Kirottu ajan katoava virta, josta pidin todella paljon. Hevosvarkaat vielä odottelee vuoroaan kirjahyllyssä. (Sivumennen sanoen, yksikään Pettersonin suomennosten nimistä ei ole sellainen, joka itsessään houkuttelee lukemaan kirjan.) Pidin Katoavasta virrasta ehkä enemmän kuin tästä uusimmasta, vaikka tästäkin siis pidin paljon. Koska luin juuri Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä, en voi olla vertaamatta näitä kahta teosta: molemmat ovat nuorten miesten kasvu- ja kehityskertomuksia, joskin Petterson kuvaa päähenkilöitään myös keski-iässä, molemmissa kuvataan 1970-lukua (Pettersonilla tosin vain takaumien kautta siinä missä Jalosen romaani sijoittuu täysin lähimenneisyyteen) ja molempien kerronta on vähäeleisyydessään kaunista, kätkien pinnan alle suuria tunteita.

Ja sitten on tietenkin Pettersonin maamiehen, Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi. Osittain omaelämäkerrallisessa romaanissa Heivoll kertoo kahden norjalaisessa pikkukaupungissa kasvavan pojan ja nuoren miehen tarinan. Molemmilla on kasvukipunsa ja kompleksinen isäsuhteensa, mutta toisesta nuorukaisesta tulee kirjailija ja toisesta tuhopolttaja. Myös En suostu -romaanin päähenkilöt,  lapsuudenystävykset Tommy ja Jim, ovat osin omien valintojensa ja osin olosuhteiden ja lähtokohtien  vuoksi päätyneet elämään aivan erilaista elämää, mutta kohtaamisen jälkeinen päivä muuttaa paljon.

Voisiko olla rakastamatta romaania, jossa pappi sanoo, että "vohvelit ja lapset kuuluvat taivasten valtakuntaan"?

Pettersonin romaani on luettu myös ainakin Kirjainten virrassaLumiomenassaIlselässä ja Kannesta kanteen -blogissa.

1 kommentti:

  1. Tunnistan tuon mainitsemasi vaikeuden saada tarinasta otetta. Silti pidin tästä romaanista, mutta enemmän pidin Hevosvarkaista. Kirottu ajan katoava virta on odottamassa lukuvuoroaan.

    VastaaPoista