keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kirjat – mikä ihana tekosyy!


Värikäs päivä -lastenkirjablogin ansiosta hoksasin, että Mäkkärillä on jälleen menossa kirjakampanja, jossa on jaossa muun muassa kampanjapainos muutoin tällä hetkellä loppuunmyydystä Camilla Mickwitzin klassikkokirja Jason muuttaa maasta. Viime viikolla vatsaa kurni sopivasti lasten harrastustunnin jälkeen, ja tarkistettuani Oi mutsi, mutsi -blogista löytyneestä yhteistyöpostauksesta, että kampanja oli tuolloin yhä käynnissä, suuntasimme pitkästä aikaa hampurilaisravintolaan.

Tiskillä kyselin lastenaterian kirjakylkiäisiä (joita ei ollut missään esillä, toisin kuin sammiollinen tyypillistä muovikrääsää), ja myyjä nosti jostain lähijemmasta tiskille kyseisen viikon kaksi kirjaa.

Minä: "Oliko teillä niitä aiempien viikkojen kirjoja vielä?"

Myyjä käy hakemassa jostain taaempaa muutaman erilaisen kirjan lisää ja sanoo: "Tuossa on melkein kaikki."

Minä: "Eikö sitä Jason-kirjaa ole enää?"

Myyjä käy taas siellä taaempana ja tuo kaivatun Jason-kirjan ja ehkä jonkun muunkin. Tässä vaiheessa olen jo hoksannut, että kampanjassahan on monta kiinnostavaa lastenkirjaa, kuinka ollakaan. Olisin ostanut kaikki (aterialla tai ilman) mutta mies rupesi puhumaan "järkeä" (mitä järkeä on kieltäytyä edullisista kirjoista?!) eikä antanut ostaa kaikkia... Koska puolitoistavuotias ei muka tarvinnut omaa ateriaa, valitsin itse lastenaterian kerroshampparin sijasta jolloin sain haalittua kylkiäisinä kaikkiaan viisi kirjaa:

Lena Anderson: Pikku siili ja possu ressu
Camilla Mickwitz: Jason muuttaa maasta
Inger & Lasse Sandberg: Isäkummitus uimakoulussa
Ulf Stark & Eva Eriksson: Kun isä näytti minulle maailmankaikkeuden
Martin Widmark & Helen Willis: Kirjaston arvoitus (Lasse-Maijan Etsivätoimisto)

Jason muuttaa maasta on näistä ainoa, jonka olemme lasten kanssa lukeneet aiemmin, mutta kaikkien muidenkin tekijöiden kynänjälki on tuttua. Esikoinen luki Pikku kummitus Lapanen -animaatioista tuttujen Sandbergien Isäkummitus-kirjan pikkusisaruksille ääneen siltä istumalta, ja Kirjaston arvoitus on jonossa seuraavaksi iltasatukirjaksi. Muitakin kirjoja ollaan luettu ja katseltu tässä viikon varrella, joistakin ehkä lisää myöhemmin.

Kirjojen takakannessa on infolaatikko, jossa kerrotaan kirjakampanjan yhteistyökumppaneista sekä kiitetään kirjailijoita ja kuvittajia (jotka ovat ehkä luopuneet rojalteistaan tämän painoksen osalta kampanjan hyväksi tms., tämä ei käy ilmi tekstistä). Pakko myös mainita, että jokaisen kirjan takakannessa lukee myös teksti: "Kirja ei sovi turvallisuussyistä alle 3-vuotiaille." Hmm, myönnän, että puolitoistavuotiaani on jonkinasteinen uhka kirjojen turvallisuudelle, mutta olen silti antanut hänen lukea niitä.

Ainakin Jokken kirjanurkassa on ollut arvioita kampajan kirjoista. Eksyikö joku muukin hampurilaisille kirjojen tuoksun houkuttelemana?

11 kommenttia:

  1. Hienoa Maria :)
    Tämän lisäksi oli mukava tarina Krokotiilin tutista ja Matikka on kivaa kirja ja Pikkusiskon hiihtoretki. Minä pidin kovasti Jason kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, arvelinkin että saan blogimaailmasta tukea tälle kirjarohmuudelle ;) Tuo Matikka-kirja oli luultavasti loppu, tutti-kirjan rajasin pois kun ei meillä ole juuri tuttia syöty koskaan (1/5) ja tuo Hiihtoretki-kirja pitää varmaan lainata kirjastosta, näytti kivalta mutta kun en saanut ostaa kuutta häpimiiliä nyyh... :) Jason on huippu ja tuota Kuinka isä jne... kehui Les!Lue!n Reeta kovasti.

      Poista
  2. Ai hitsi! Harmi kun ei ole tullut käytyä Mäcissä ja on jäänyt tämä kampanja noteeraamatta. Loppuukohan tämä kuun vaihteessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, tämä kamppis taisi virallisesti loppua jo viikko sitten, mutta kirjoja saattaa hyvinkin löytyä vielä ainakin yksittäiskappaleina. Siinä mäkkärissä, missä me käytiin, oli edellisenkin kirjakampanjan kirjoja muutama vielä, happy meal -lelusammioon hautautuneena :D

      Poista
  3. Hih, sinä olet heittäytynyt hurjaksi kun vastustat tiukkaa 3v-sääntöä ;) Harmi kun meiltä löytyy vain Hesburger, jos olisi Mäkkäri niin veisin perheen heti syömään kirjallista ruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, on kyllä törkeää alueellista epätasa-arvoa lastenkulttuurin suhteen, että joka paikassa ei ole mäkkäriä ;) Itse asiassa meidänkään kunnassa ei ole, mutta muutamassa naapurikunnassa kuitenkin.

      Poista
  4. "Kirja ei sovi turvallisuussyistä alle 3-vuotiaille." :D. Elämä on vaaroja täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :) Etenkin kirjojen elämä on monin tavoin uhattuna, sanotaan että ne elävät vain syksystä jouluun :( . Puhumattakaan, jos joku alle kolmevuotias riepottelee niitä!

      Poista
  5. Mäkkäri ei kuulu niihin ketjuihin, joissa asioin (paitsi täysin satunnaisesti n. kerran viidessä vuodessa). Kylkiäiskirja on kyllä loistava idea. Juttusi paljastaa tosin pari marmatuksen aihetta. Aistin tuosta kirjoittamastasi, että sinuakin hieman harmitti kampanjan vaisu esillepano. Onko oletus firmassa, että kirjat eivät sitten kuitenkaan kiinnosta (vai onko pelätty ostoryntäystä ja piilotettu kirjakylkiäiset varmuuden vuoksi?).

    Kirjat vaikuttava kivoilta ja kiinnostavilta, eivät miltään tusinatavaralta. Ainakaan sinun haaviisi ei kuitenkaan osunut yhtään kotimaista alkuperää olevaa kirjaa.

    Kirjat tosiaan ovat huippuvaarallisia alle kolmivuotiatten kynsissä ja hampaissa :) Muistan, että meilläkin menetti henkensä lukuisa paksupahvisivuinen opus. Olisihan siihen pahvimälliin voinut vaikka tukehtuakin. Toisaalta, saivatpa lapsoset kuitua...

    VastaaPoista
  6. Kirsi, Camilla Mickwitz on suomalainen!!! :D Jason ja muut Mickwitzin kirjat on kirjoitettukin suomeksi (ei siis suomenruotsiksi, tämä piti nyt tarkistaa). Kaikki kampanjan kirjat ovat pohjoismaisia ja Bonnierin (lähinnä Tammen?) alunperin kustantamia.

    Ihmettelin tosiaan, miksi kirjat olivat niin piilossa. Kampanjasta oli kyllä isot mainokset seinillä, sellaiset missä oli kaikki kahdeksan kampanjakirjaa kuvattuna, ja ilmeisesti joillekin (äiti)blogeille on ehdotettu yhteistyötä (ks. Oi mutsi mutsi -linkki). Hmm, tuntuisi jotenkin oudolta tehdä mäkkärin kanssa yhteistyöpostaus, mutta jos kirjoja tarjoaisivat niin voisiko sitä kieltäytyä ;).

    VastaaPoista
  7. Kirjat on kyllä niiiiin paljon parempi kylkiäistuote kuin joku muovinen kertakäyttöinen roina! Ja on kyllä ihmeellistä, että "Jason muuttaa maasta" -kirjasta on otettu uusi painos juuri tätä varten, kun muuten kirja on niin himoittu, että ulkosuomalaiset äidit pulittavat siitä huuto.netissä useita kymmeniä euroja! (Nim. kokemusta löytyy ;-) ) Myös tuo "Kun isä näytti minulle maailmankaikkeuden" on ihana! <3

    VastaaPoista