tiistai 28. toukokuuta 2013

TTT: Kesäkirjoja

Kesäinen kirjapino tuomen alla: Kallion ja Knausgårdin kirjat omia ostoksia, Valan kirja Kukanpäivän kutsuilta, Flynn kustantajan lähettämä ennakkokappale ja Marttinen kirjastosta.

Aurinkoista tiistai-iltapäivää! Auringonpaisteen, leppeän tuulen, jäätelön ja vähiin käyvien aamuherätysten vaikutuksesta olen jo ihan kesätunnelmissa. Haaveilen lukuhetkistä pihalla, tuomen tuoksussa ja omenapuun alla. Olen tästä suosikkipuuhastani jo vähän nauttinutkin, tosin hyttyset ovat kovasti pyrkineet häiritsemään lukemiseen keskittymistä.

Olen jo vähän valikoinut luettavaa "kesäkirjapinoihin", sillä suunnittelu on puolet hauskuutta. Kesällä maistuvat dekkarit (jotka tosin miellän myös syksyn kirjoiksi), klassikot (erityisesti kotimaiset), vanhat tyttöromaanit ja ylipäätään vähän juonivetoisempi, eskapistisempi kirjallisuus ja ns. "hyvän mielen kirjat", runoja unohtamatta. Kesällä suunnittelin lukevani muun muassa seuraavia kirjoja:

1. Katja Kallio: Säkenöivät hetket 

Kallion kirjassa on aurinkoinen kansi ja nimi, vaikka historiallisen romaanin tapahtumissa on kuulemma aika synkkiäkin sävyjä. Muun muassa Susa kirjoitti tästä niin ihanasti, että kirja oli pakko ostaa omaksi.

2. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja. 

Luinkin jo Knausgårdin omaelämäkerrallisen romaanisarjan Toisen kirjan. Tämä ei ole kevyttä eikä hilpeää kesälukemista, mutta Knausgårdin eeppiseen tarinointiin on ihana uppotua.

3. Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa. 

Tämän luinkin jo, verenhimoisia hyttysiä väistellen ja jäätelöstä nauttien.

4. Gillian Flynn: Kiltti tyttö.

En juurikaan lue jännäreitä, mutta tämä avioliittotrilleri päätyi lukulistalle muun muassa Salla Simukan ja Karo Hämäläisen kehujen ansiosta.

5. Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Karoliinan ihastunut bloggaus sai minut muistamaan, että haluan lukea tämän kolmiodraaman – olenhan tykännyt myös Marttisen aiemmista kirjoista.

6. L. M. Montgomery: Sininen linna

Jospa vihdoin lukisin, taas vuosien jälkeen, uudestaan blogini nimikkokirjan, jossa on kesään sopivaa romantiikkaa ja luonnosta hurmaantumista.

7. Iris Murdoch: Kello

Voitin Kellon Poplaari-blogin arvonnassa jo muutama kuukausi sitten, odotan muun muassa Liisan postauksen ansiosta kirjalta paljon.

8. Niina Miettinen (toim.): Rakkaustarinat. Novelleja

Sara sai kiinnostumaan tästä rakkaus-teemaisesta novelliantologiasta.

9. Vilja-Tuulia Huotarinen: Seitsemän enoa

Ensin kirjailija Sirpa Kähkönen suositteli Seitsemää enoa Prosak-klubilla, ja sitten Luettua elämää -blogin Elina kirjoitti kirjasta näin ihanasti – kirja on pakko lukea pian!

10. Humphrey Carpenter (toim.): J. R. R. Tolkien – kirjeet 

Rakastan lukea Tolkienista ja Oxfordista, jospa kesällä lukisin nämä kirjahyllyssäni jo jokusen vuoden pyörineet kirjeet.

Lukuhetki omenapuun alla: Sininen linna kirjahyllyn kätköistä, Kello Poplaarin Pekalta, Rakkaustarinat ja Seitsemän enoa kirjastosta, J. R. R. Tolkienin Kirjeet omasta hyllystä. 
Mitä sinä ajattelit lukea kesällä? Luetko lämpimällä säällä tai kesäsateen ropistessa kevyempää kirjallisuutta tai nostalgisia nuoruuden suosikkeja, vai luetko samantapaisia kirjoja vuodenajoista ja keleistä riippumatta? (Ja kaikkea muuta -blogissa oli muuten hiljattain Rantakirjat-kysely ja koonti tuloksista.) Onko sinulla jokin suosikkilukupaikka, jonne hakeudut kesäauringon lämmittäessä?

19 kommenttia:

  1. Ihana Sininen linna, jonka luin viime vai edellissuvena blogiini.

    Aion ehdottomasti lukea niitä vanhempia kirjoja, joita en talven aikana ole uutuuksilta ehtinyt. Suvella luen puutarhassa tai terassilla - tietenkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinulla on samanlainen maku lukupaikan (ja Montgomeryn <3) suhteen kuin minulla!

      Poista
  2. Ihastuttava lista ja niin kesäiset kuvat!

    Sain juuri Kiltin tytön luettua - kunnon ahmimiskirja, nauti :)

    Mie luen tylsästi sängyssä tai sohvalla, kuten talvellakin. Tänä kesänä meitä piinaa parvekeremppa, eli sinne ei ole asiaa. Hiekkalaatikon reunalla taas keskittymiskyky ei lukemiseen riitä, sen verran vilkas on tuo 2v...

    Mutta oi, kirjakesästä on tulossa loistava, niin paljon kiinnostavia uutuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, meilläkin tulee keskeytyksiä; tosin olen huomannut, että lapset keskeyttävät lukemisen vain noin kahden minuutin välein kun taas hyttyset keskeyttävät noin kahden sekunnin välein... Makuuasento on kyllä paras lukemiseen, siksi tykkään tuosta alakuvassa näkyvästä tuolista.

      Kesällä tosiaan ilmestyy paljon kirjoja; joidenkin kustantamojen "kevät"uutuuksia ja toisten "syksyn" uutuuksia.

      Poista
  3. Sänky on tietysti paras paikka lukea sekä kotona että saaressa, mutta voin minä sommitella kesätuoleista lukupaikan, jos ehdin ja joudan.
    Suosittelen Katja Kallion Säkenöiviä hetkiä sekä Marttisen Mitä ilman ei voi olla. Kiltin tytön ajattelin lukea jossakin vaiheessa...
    Luen kesät talvet kirjoja joita varaan kirjastosta tai käyn sieltä lainaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, olen lukenut Säkenöiviä hetkiä nyt vähän yli puoleen väliin ja se on ihana, ihana! Kirjaston uutuus- ja palautushyllyillä on kieltämättä aika paljon vaikutusta lukusuunnitelmiin minullakin, tänäänkin löysin niin monta kiinnostavaa... :).

      Poista
  4. Minullakin on tarkoitus listata kesän lukusuunnitelmat heti kunhan saan kesäloman alkuun. Eli varmaankin ensi viikolla. Asiaa olen jo toki pohdiskellut..

    VastaaPoista
  5. Mukavan näköinen lista Maria! En ole tainnut koskaan tehdä mitään lukusuunnitelmalistoja (edes tieteellisiä), mutta minulla on jatkuvasti "lukemattomien" kirjojen pino, i.e. kirjoja, joita olen hankkinut ja saanut ja jotka odottavat vuoroaan. Järjestys vaihtuu jatkuvasti, enkä lue niitä hankkimisjärjestyksessä vaan juuri sillä hetkellä eniten kiinnostava kiilaa välittömästi muiden edelle :). Pinossa on lisäksi sekaisin kaikennäköistä, ei ainoastaan kaunokirjallisuutta, viimeksimainituista tällä hetkellä Hirvisaaren Minä Katariina ja Dickensin David Copperfield (englanniksi). Sitten on mm. Adam Nicholsonin Sissinghurst, jota olen jo hieman selaillut ja lueskellut sieltä täältä -- se kertoo Nicholsonin isovanhempien Harold Nicholsonin ja Vita Sackville-Westin talosta ja sen ihmisistä. Sen innoittamana luen varmaankin Virginia Woolfia uudestaan tänä kesänä (Vitalla ja Virginialla oli erikoinen ystävyys- ja rakkaussuhde) -- ainakin Orlandon.
    BTW Maria: Sininen Linna -kirjasi herätti minussa (vasta nyt) dejavun -- voisinko olla sen entinen omistaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tuo Nicholsonin Sissinghurst kuulostaa todella kiinnostavalta, olen jonkun kirjan Sackville-Westin perheestä lukenutkin. Into-kustannukselta ilmestyy muuten syksyllä Virgianiasta ja siskostaan Vanessasta kertovat romaani!

      Näitä lukusuunnitelmia on hauska kirjata blogiin, mutta usein luen kuitenkin jotain ihan muuta, juurikin fiiliksen (ja vähän kirjaston eräpäivienkin) mukaan.

      Se on tuo suvussa kulkeva näkömuisti ;) – Sininen linnani on huutiksesta, mutta ulkoasu on sama kuin tässä kirjassa, jonka sain sinulta vuosia sitten:

      http://sininenlinna.blogspot.fi/2011/08/jane-austen-leikkia-ja-totta.html

      Poista
  6. Kesä ja kirjat :) ihanaa, ihanaa! Minulle kesään nykyisin kuuluu myös 1 kirja Mma Ramotswea (McCall Smith). Sitten pitäisi lukaista joku 1800-lukulainen ;). Olenkin tässä esikoisen kanssa lukenut juuri 1900-luvun puolella julkaistuja lastensatuja, harmi vaan etteivät kuulu haasteen piiriin, vaikka 1800-luku on näissä selkeästi läsnä. Tästä lisää kesemmällä blogissani (kirja on paksu ;) ).
    Sitten kesälukemistooni kuuluu blogeista kerättyjä suosituksia. Hauska tapa tämäkin tutustua erilaisiin kirjoihin, eikä uppoudu vain luottokirjoihin.
    Kirjat ja kesä, aijai nautitaan kunnolla :)!

    VastaaPoista
  7. Ihanan tuntuisia kirjoja listallasi. Kello ilahduttaa tietysti erityisesti. :)

    Minulla on ainakin sellainen kesälukemiseen liittyvä päähänpinttymä, että kesällä pitää lukea ainakin joku pitkään lukemista odottanut klassikko. Myös dekkarit ja vanhat tyttökirjat kuuluvat kesään. Ulkona lukeminen kesällä on tietysti parhautta, mutta on ihanaa lukea myös sisällä, kun kesäsade ropisee ikkunoihin.

    VastaaPoista
  8. Ihana lista, kiitos siitä! Katja Kallion Säkenöivien hetkien ostoa ihan itselle olen tuuminut.. Minä luen mielelläni rannalla tai aurinkotuolissa, jos olen vanhempien luona käymässä (omassa kodissa ei tällaista mahdollisuutta vielä ole). Oiiii, kesälomani alkaa lauantaina suvivirren soidessa, joten ehdin viime viikkojen kiireiltä rauhoittua kirjojen äärelle ja toivottavasti auringossa makoillen. 8)

    VastaaPoista
  9. Lomalla pääsee ihan oikeaan suomalaiseen kirjastoon, eli luen mitä sieltä löytyy. Muutama idea toki on jo :)

    VastaaPoista
  10. Mukava lista. Kiltti tyttö kannattaa tosiaan lukea :-)
    Ja Vera Vala on minunkin kesälistallani !

    VastaaPoista
  11. Hei! En ole vielä suunnitellut kesälukemisia, kun on tulossa kirjoitusvoittoinen kesä. Mutta täytyy sanoa että minulle tuo Säkenöivät hetket oli mahtava positiivinen yllätys. Ostin sen siksi että olen Hankohullu - en ollut aiempien kokemusten perusteella kovin innostunut Kallion kirjoista. Tästä kuitenkin pidin kovasti, joistain epätasaisuuksista ja kömpelyyksistä huolimatta. Joiltain osin se oli jopa upea ja kaikkinensa koskettava lukukokemus.

    VastaaPoista
  12. Yllättävän moni lukee sängyllä tai sohvalla lojuen. Itse luen aina tuolilla istuen. Kesällä on ihaninta lukea avonaisen ikkunan lähellä. Voi samalla kuunnella tuulen huminaa ja tuntea, kuinka tuuli puhaltaa kasvoille. Kahvia on myös kiva siemailla samalla kun lukee, jos on päiväsaika.

    Viime aikoina on tosin vaivannut lukujumi, kai siksi että olen lukenut kirjoja liikaa pakkopulla-asenteella. Yritän opetella kirjojen hidasta nautiskelua. Riikka Pelon Taivankantajan kohdalla se melkein onnistui!

    VastaaPoista
  13. Kello ilahduttaa täälläkin! Samoin Knasu. Ja tietysti myös Rakkaustarinat, vaikka siitä kirjasta olenkin toistaiseksi lukenut vain yhden novellin. :)

    Minä luen kesällä varmaan suunnilleen samanlaisia kirjoja kuin muulloinkin, mutta lukuajoissa ja -paikoissa on huomattavasti enemmän vaihtelua kuin talvella. Ulkona lukeminen on mielestäni erityisen mukavaa!

    VastaaPoista
  14. Minä taidan tarttua tuohon Vera Valan kirjaan ja Siniseen linnaan. Blogisi nimi on muuten hurmaava! Seitsemän enoa on varmaan luettava uudelleen. Se on i-h-a-n-a kirja!

    VastaaPoista