sunnuntai 25. marraskuuta 2012


Petter Sairanen: Muisti on unta
Helsinki-kirjat 2012, 215 sivua.

Herätän vapaavahdin, menen perähyttiin. Laitan valon päälle. Yritän kirjoittaa, mutta se tuntuu tyhjältä. Olin ajatellut, että kaikki mitä kirjoitan ja piirrän on sinulle. Että olisit lukenut tai katsonut Lokikirjani merkinnät ja piirrokset viimeistään kuolemani kälkeen. Että olisit katsonut minua, ajatellut, muistanut. Olisit saattanut muistaa, millainen sinun isäsi oli, sillä se mikä minussa on, ilmenee Lokikirjani sivuilta, piirroksista ja kirjoituksista. En ennättänyt kuolla ennen sinua.

Petter Sairasen neljäs romaani Muisti on unta on todellista marraskuun kirjallisuutta, sillä se kertoo kuolemasta, surusta ja pimeydestä - ja silti siinä on myös valon häivähdys. Romaanin minäkertoja on kuvataitelija, joka muistelee kuollutta, mahdollisesti itsemurhan tehnyttä tytärtään Saraa. Kirja on kuin pitkä kirje tyttärelle, jolle kertoja osoittaa sanansa, jakaen pois menneen kanssa muistoja muun muassa tämän italialaissyntyisestä äidistä Dariasta, joka kuoli tyttären ollessa pieni. Kertoja muistelee tyttärensä tapoja, keskusteluja tämän kanssa, yhteistä arkea. Isän muistojen lomassa on runomuotoisia katkelmia kuolleen tyttären "Värityskirjasta". Piirtäminen ja kirjoittaminen on yhdistänyt isää ja tytärtä, ja traagista on, että isä ei saanutkaan jättää omia töitään perinnöksi tyttärelleen, vaan joutuu itse tutkimaan tämän jälkeensä jättämiä viestejä.

Tuntuu tavallaan harhaanjohtavalta puhua tästä kirjasta romaanina, sillä se on enemmänkin jonkinlainen (puolifiktiivinen) muistelma. Ylen Aamun kirjan haastattelussa Petter Sairanen toteaa, että Muisti on unta on täysin totta - kirjan sisällä, kirjan kontekstissa. Ja kuitenkin on kyse fiktiosta. Sairanen arvelee, että voidakseen kirjoittaa menetyksestä ja surusta, täytyy jotenkin tietää ja ymmärtää, mitä ne ovat. Vaikka kaikki ei olisikaan itse koettua, omakohtaisuus välittyy lukijalle. Sairanen onnistuu kiteyttämään lauseisiinsa paljon, muun muassa siitä, kuinka ilo ja tuska kietoutuvat toisiinsa.

Huoli, olla jostain huolissaan. Minusta tuntuu, että rakkaus tuo kuoleman lähelle. Tietoisuus kuolemasta tuo huolen ja huolesta kasvaa rakkaus. Ilman kuolemaa ei olisi huolta, ilman huolta ei olisi rakkautta.

Muisti on unta -romaani ei ole pelkkää surun kuvausta, vaan myös kertomusta siitä, millaista on elää luonnon rytmissä, kerätä sieniä, tervehtiä muuttolintuja, veneillä Saimaalla - "emmekä edes yrittäneet kapinoida talvea tai muita vuodenaikoja vastaan". Kertoja matkustaa myös Euroopassa, meloo Alster-joella, pyöräilee Hampurissa. Suru kulkee aina mukana, ja muistot, arkinen ja tuonilmainen sekoittuvat. Romaani Muisti on unta on kuin surun matkapäiväkirja, jonka määränpää voisi olla pimessä - mutta se on sittenkin valossa.

Mennyttä elämää ei voi saada takaisin. Mennyttä aikaa ei voi saada takaisin. Mutta siihen, mitä siinä tapahtui, ei voi kajota, se on loukkaamaton. Rakas ja kaunis on taltioitu menneeseen, se on ja pysyy turvassa. Tulevaisuus on avoin ja omalla vastuullani. Et ennustanut minun kohtaloani. Tiettävästi se on se mikä minussa on.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Minna Jaakkola, Anki ja Katri.

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut tämän. Luin kesällä 24H-haasteen osana. (:
    Pidin tästä paljon, vaikka olikin niin surullinen. Minä en uskaltanut ehdottomasti sanoa, että kyseessä oli itsemurha, kun sitä ei mainittu suoraan, mutta niinhän se varmaan oli kuitenkin. Kauhean surullista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, kiitos vinkistä, kävin lukemassa ja linkitinkin! Minäkään en aikonut ensin sanoa, ja nyt jäin miettimään, että pitäsikö lisätä tuohon juttuun, että "mahdollisesti". Taidanpa lisätä, koska tuo oli omaa tulkintaani...

      Poista