sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tunnelmia kirjamessuilta


Kirjamessulauantaini alkoi Wsoyn järjestämällä bloggaajien aamiaisella, jonka aikana saimme kuulla neljän kirjailijan kertovan uusista ja vähän tulevistakin kirjoistaan. Seita Vuorelaa ja Laura Lähteenmäkeä haastatteli kustannustoimittaja Essi Kytöhonka, Pekka Hiltusta ja Katja Kettua kustannuspäällikkö Anna-Riikka Carlsson. Kiitos Wsoyn väelle ja kirjailijoille lämminhenkisestä, kiinnostavasta tilaisuudesta ja blogiystäville seurasta!

Seita Vuorela kertoi juuri ilmestyneestä nuortenromaanistaan Karikko, jossa perheen oleskelu leirintäalueella saa surullisia käänteitä. Fantasiaelementtejä sisältävässä romaanissa viitataan H. C. Andersenin satuun "Villijoutsenet", jossa sisar pelastaa joutseniksi loihditut veljensä kutomalla heille nokkosista paidat. Seita Vuorelan Viimasta olin lukenut maistiaisia muutaman vuoden takaisen äidinkielen opetusharjoitteluni aikana, ja nyt Karikko on tukevasti lukupinossa.

Laura Lähteenmäeltä olin aiemmin lukenut aikuistenromaanin Kaaso ja yhdessä Ulla Ahvenniemen kanssa kirjoitetun, omakotitalon rakentamisesta kertovan tietokirjan Mistä on omat talot tehty, mutta nyt Lähteenmäki puhui nuortenkirjoistaan. Uutuus North End - Niskaan putoava taivas aloittaa nuorten dystopia-sarjan, jonka maailmassa yösähkö on poljettava itse pyörällä ja maan rajojen ulkopuolelle matkustaminen ei ole suotavaa. Vielä North Endiä enemmän kiinnostuin Lähteenmäen maaliskuussa ilmestyvästä nuortenromaanista Iskelmiä, jonka päähenkilö kohtaa parisuhdeväkivaltaa ensimmäisessä seurustelusuhteessaan. Vaikka kirjoissa on rankkojakin aiheita, Lähteenmäki ei koe kirjoittavansa nuorille "ongelmakirjallisuutta", vaan kertovansa tarinoita, joihin kuuluvat niin ilot kuin surutkin.

Esikoisromaanillaan Vilpittömästi sinun lukijasuosiota ja palkintoja niittänyt Pekka Hiltunen sanoi sympaattisesti, että kirjoittaessaan nyt Sysipimeä-kirjalla jatkuvaa Studio-sarjaansa hän pääsee "leikkimään agenttia", olemaan hyvän puolella. Hiltunen kertoi päähenkilöidensä Lian ja Marin vievän häntä niin, että trillerisarjaa on suorastaan pakko vielä jatkaa, vaikka toisenlaistenkin romaanien aihioita on työn alla.

Katja Ketun Kätilö voitti tämän vuoden alussa Blogistanian Finlandia-äänestyksen, ja tänä syksynä kirjailija on päässyt seuraamaan romaaninsa dramatisointia Oulun kaupunginteatterin lavalle. Maaliskuussa julkaistiin Katja Ketun ja Krista Petäjäjärven toimittama antologia Pimppini on valloillaan, jonka fakta- ja fiktioteksti käsittelevät naisiin kohdistuvaa seksuaalista vallankäyttöä. Yksityiskohtana jäi mieleen, että Kettu kertoi kirjan monia häkellyttävän nimen olevan peräisin kansanrunosta.

Aamiaisen jälkeen pistäydyin moikkaamaan ystävääni hänen vanhempiensa pyörittämän Kustantaja Laaksosen myyntipisteelle. En olisi uskonut, että jonain päivänä kiinnostuisin muun muassa raideliikennettä, paloautoja ja lentokoneita käsittelevistä teoksista, mutta pienen pojan äitinä kirjamaku avartuu - huomasin selaavani kiinnostuneena Pientä metrokirjaa.

Olin merkinnyt messuohjelmasta itselleni tärppejä kirjailijahaastatteluista. Loppujen lopuksi ehdin seuraamaan vain yhtä, mutta sitäkin kiinnostavampaa. Juha Roiha haastatteli Sirpa Kähköstä Eino Leino-lavalla, ja oli mukava kuulla parhaillaan lukemani Hietakehto-romaanin taustoista.

Haastattelija totesi, että trilogiaksi suunniteltu Kuopio-sarja oli päässyt hieman venähtämään, onhan tänä syksynä julkaistu Hietakehto jo sarjan kuudes osa. Kähkönen sanoi pitävänsä tärkeänä, että kirjallisuudessa on lukijoille tuttuja maailmoja, paikkoja ja ihmisiä - pitkät kirjasarjat tarjoavat lukuelämyksiin jatkuvuutta. Edellisen teoksensa, 1930-luvun julmista kohtaloista kertoneen tietokirjan Vihan ja rakkauden liekit jälkeen Kähkönen halusi ikään kuin keinutella lukijoita kirjoittamalla lempeän kirjan rakastetun Kuopio-sarjan jatkoksi. Vaikka Hietakehdossakin eletään sota-aikaa, siinä on pehmentäviä elementtejä: kesä, huvila Kuopion melskeiden ulkopuolella, marja- ja sieniretket sekä lasten näkökulma.

Lapsilla on omat tapansa käsitellä vaikeita asioita, etenkin niitä, joista aikuiset vaikenevat. Hietakehdossa lapset toimittavat omaa lehteään  ja leikkivät "Katynin metsää" Juhon lehdestä lukemien kauhu-uutisten pohjalta. Kähkönen kertoi aiemmin päivällä haastattelemansa Helena Anhavan (s. 1925)  sanoneen, että sotien jalkoihin jäi hänen sukupolvensa lapsuus ja nuoruus, "sydämen oppivuodet". Sodasta kirjoittaminen on Kähkösen mielestä tärkeää muun muassa siksi, että siten voi käsitellä sodan ylisukupolvisia traumoja, jotka ovat jättäneet arpensa niin kehoon kuin mieleenkin.

Ehdin vielä lounastamaan perheeni kanssa, tapaamaan vanhan ystävän, haalimaan mukaan kasan kulttuurilehtiä ja kuuntelemaan lasten kanssa Mimiä ja Kukua sekä Mimmejä ja seuraamaan hetken Tuula Korolaisen haastattelua Z. Topelius -lastenosastolla, mutta sitten turnauskestävyys loppui ja oli aika palata kotiin muutaman ihanan kirjan kera. Messujen tärkeimmäksi anniksi jäi ihanien kirjaystävien kohtaaminen - ensi vuonna uudestaan, ehdottomasti!

Lisää messutunnelmia voi lukea muun muassa näistä blogeista: Luetut, lukemattomat; Kirsin kirjanurkka, Mari A., Lumiomena, Nenä kirjassa, Koko lailla kirjallisesti, Luettua, Uppoa hetkeen, Kulttuuri kukoistaa, Sallan lukupäiväkirja ja Vinttikamarissa.

18 kommenttia:

  1. Ja siellä kaikilla on ollut niin mukavaa! Oi jospa oisin saanut olla mukana... no hengessä sentään olin, ja ihana lukea messukuulumisia blogiystävien kautta. (Melkein parhautta ovat nuo kirjapinot, joita ittekukanenkin on sieltä haalinut ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, mua kyllä vähän harmittaa, kun ei ollut kameraa mukana eikä mulla siis ole yhtään otoksia messuilta, mutta onneksi voi kuvata kirjapinoja ja käydä muiden blogeissa katsomassa kuvia ;)

      Poista
  2. Kiitos tunnelmista, Maria!

    Huomasin, että minun olisi aika jatkaa Kähkösen Kuopio-sarjaa! :-D Aikanaan, aikanaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tämän kuudennen osan ilmestyminen toimii hyvänä muistutuksena palata Kuopio-sarjan maailmaan :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Sanna - harmi että ei tavattu, kun oltiin eri päivinä!

      Poista
  4. Kiitos kuulumisista! Olen ollut kuin maani myynyt, sillä en voinut jättää Olgaa. Olen siis yrittänyt unohtaa koko kirjamessut. Kaikki ne tapaamiset, jotka menivät minulta ohi...nyyyh. Olisin niin halunnut tavata Katja Ketun ja pari muutakin kirjailijaa. Ja se tunnelma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, älä sure, "next year is another year" ;). Sitten tapaat Katja Ketun ja kaikki muut!

      Poista
  5. PS. Nyt olen lunkenut sinulle Tuntemattoman Tyttökirjan. Ennen viimeistä päivää se on blogissani;-)

    VastaaPoista
  6. Olisinpa tiennyt eilen tuosta tuttavasi myyntipisteestä, mutta hyvä kun vinkkasit nyt! Todella hienoja junakirjoja ja nyt tiedän, mitä pukinkonttiin voi hankkia. :) Olipa kiva tavata Maria, vaikka siinä hälinässä jututkin jäi kesken, mutta ollaan pian yhteyksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiva että löysit nuo Laaksosen kirjat nyt näin netin kautta :). Aikamoista hulinaa ja lentoa oli, mutta palaillaan asioihin meilitse jne :).

      Poista
  7. Ihana messuraportti. Luin innolla Kähkösen mietteistä. Ja Mimmit olisi ollut hauska nähdä, emme jaksaneet olla enää paikalla kun he esiintyivät (tai lähdimme juuri klo 15 maissa). Mutta kaiken kaikkiaan oli taas niin innostavaa olla kirjamessuilla. On upeaa, miten kaikki keskittyy kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :). Kuikuilinkin, että olisinko nähnyt teitä siellä Topeliuksella. Niin paljon olisi ollut kiinnostavaa... Tunnelma oli kyllä hieno, kirjaystävien silmät oikein sädehtivät innosta!

      Poista
  8. Kiitos ihanasta raportista! Ehkä joskus minäkin pääsen sinne messuilemaan. Kuulosti oikein mukavalta päivältä, bloggaajien aamiainenkin on hauska idea. Minua on ihan viimeaikoina alkanut kiinnostaa nuo sodan vaikutukset sukupolviin ja nimenomaan Suomen kontekstissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, sannabanana! Suosittelen lämpimästi Kuopio-sarjaa, jos et ole sitä vielä lukenut :).

      Poista
  9. Kiitos tunnelmapaloista! Minulle messujen seuraaminen jäi nyt todella vähiin, toivottavasti ensi vuonna pääsen osallistumaan ihan paikan päältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, onneksi saat sentään asua ihanan kirjallisessa kaupungissa! Nyt oli kummasti ängetty kaikenmaailman kuntavaaleja samaan viikonloppuun ;). Ehkä tapaamme ensi vuonna Kirjamessuilla!

      Poista