torstai 15. maaliskuuta 2012

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Kannen kuvassa kirjailija.

Turkka Hautala: Kansalliskirja
Gummerus 2012. Sivuja: 112.

Kiitettyjen Salo- ja Paluu-romaanien kirjoittajan kolmas teos on kokoelma lyhytproosaa, joka tarkastelee isänmaan monia kasvoja lempeän humoristisesti. Muutamat kertomukset ovat pienoiselämäkertoja, joista tulee mieleen Petri Tammisen lakoninen Elämiä-kokoelma. Kuten Tammisen, myös Hautalan proosassa vähemmän on enemmän. Monet mininovellit saavat hymyilemään, jopa naurahtamaan, mutta muutama saa lukijan surulliseksi. Tällaistakin on, todella.

Taina nostaa katseensa. Ensimmäisenä sen tielle osuu harmaa digiboksi television vieressä. Taina yrittää katsoa boksia uusin silmin, tuoda esiin sen salaisuudet, mutta mieleen nousee vain tuttuja kuvia luistelevista ja autoja ajavista ja rikoksia ratkovista miehistä. Niitä laite on täynnä ja niitä Pasi katselee iltaisin tästä samasta nojatuolista kunnes Taina menee nukkumaan ja Pasi siirtyy läppärin kanssa vierashuoneeseen ja aamuisin sivuhistoria on tyhjä. (novellista "Voiko leikkeleitä pakastaa?")

Tarina "Kiinalainen naapuri" kutkutteli nauruhermojani ja nosti pintaan muistoja asumisesta opiskelija-asunnossa Helsingissä. Kerrostalorykelmässä kukoisti monikulttuurisuus, vieraanvaraisuus ja iloinen jutustelu taloyhtiön grillipaikalla. Ennakkoluulojakin oli, mutta enemmän sellaisia leppoisia ja kumottavissa olevia, kuten Hautalan novellissa:

Täydellinen naapuri suomalaiselle on australialainen. Australialainen kiroilee kuin merimies, hymyilee kuin juoppo auringossa ja suhtautuu kaikkeen mutkattomasti. Ennen kuin ehdit kissaa sanoa, istut australialaisen kanssa sohvalla vitsailemassa rehvakkaasti. Australialainen on yhtä komea kuin ruotsalainen mutta käyttäytyy kuin ruma. 


Vuoden kuluttua juhlistat kihlajaisiasi australialaisen siskon kanssa. Kiinalainen hakkaa lattialla kiitospaidassa jääkiekkopeliä ja hörppii Karjalaa. Katsahdat sivuille ja huomaat ikkunalautaan nojaavan ruotsalaisen. Jotenkin se perkele on sinutkin voittanut puolelleen.

Monessa novellissa Hautala osuu huvittavasti tai kipeästi suomalaisen kansanluonteen ytimeen. Esimerkiksi peräkkäisissä tarinoissa "Hävityn arvokisafinaalin jälkeen" ja "Voitetun arvokisafinaalin jälkeen" näytetään suomalaisen kisamenestyksen vaikutus peräkamarinpojan ryhtiin ja naapurinrouvan haluun pitää aurinkolaseja.

Vaikka Hautalan kieli on ekonomisen tiivistä, se on myös rikasta ja ilmaisultaan vaihtelevaa. Eri murteet ja kertojan iän mukaan vaihtelevat puhetavat tekevät tekstin eläväksi ja luonnostelevat henkilöt näkyviin muutamalla vedolla.

Kansalliskirjan on lukenut myös Katja.

7 kommenttia:

  1. Minä odotan tosi paljon että pääsen lukemaan tätä! Kiitos arviostasi, sitä oli kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin jo vastanneeni sinullekin, mutta minne lie kommentti hävinnyt? Toivottavasti saat kirjan pian, ja kiitos :)

      Poista
  2. Tämä tosiaan on mainio kirja. Vähemmän on enemmän. Totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli kuin ihana hengähdystauko muutaman hengästyttävän ja laajan romaanin jälkeen. Kiva lukea välillä lyhyttä ja ytimekästä :).

      Poista
  3. Minäkin odotan kovasti että pääsisin tämän kimppuun!! Rakastin Paluuta, ja uskon että tämäkin on ihan ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän vierastanut Paluuta, koska siinä on alkoholismia ym. synkkää, mutta kyllä se nyt pitää lukea, ja Salo myös :).

      Poista
  4. Luin juuri viime yönä tämän, ääneenkin piti talkata, sillä halusin että Jurikin kuulee, kuinka hyvä teos on.

    Minunkin täytyy nyt ehdottomasti lukea myös aiemmat romaanit.

    VastaaPoista