tiistai 10. joulukuuta 2013

Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Marikki, katso lunta sataa!


Astrid Lindgren (teksti) ja Ilon Wikland (kuvat): Marikki, katso lunta sataa!
Titta, Madicken, det snöar!
Wsoy 1993 (3. painos), 32 sivua.

Kun Lumiomenan Katja kyseli muutama viikko sitten lumikirjavinkkejä bloginsa lumisten kirjojen kuukautta varten, mieleeni nousi heti nostalginen lapsuusmuisto Astrid Lindgrenin ja Ilon Wiklandin kuvakirjasta Marikki, katso lunta sataa!. Katjalle en kirjasta kuitenkaan vinkannut, sillä tiesin hänet edellä mainitun tekijäkaksikom vakaumukselliseksi ihailijaksi, jolle Marikki on erityisen läheinen hahmo – ja olihan Katja Marikin ja Liisa lumisesta tarinasta jo blogannutkin. Sen sijaan lähetin Katjalle sähköpostia ja kyselin, kuinka tarkkaan Satuja, seikkailuja ja kepposia -kokoelmaan sisällytetty Marikki-tarina vastaa alkuperäistä esimerkiksi kuvien koon ja määrän osalta. Katja kertoi, että myös kokoomateosversion kuvat ovat isoja ja hyvälaatuisia, mutta pari alkuperäisversion kuvaa puuttuu. Satuja, seikkailuja ja kepposia on Katjan mukaan ihana kokonaisuus monine tarinoineen, mutta "jos onnistut löytämään Marikki, katso lunta sataa -kirjan, niin osta se. Se on huippu ja ainoa oikea." Kiitos Katja "kirjakonsultaatiosta!" <3 (Jos haluat päästä kirjallisuuden(kin) kautta talvisiin tunnelmiin, niin kurkkaa Lumiomenasta kaikki kyselyyn tulleet lumikirjavinkit)

Marikki, katso lunta sataa! -kuvakirjasta ei ole tietääkseni otettu (suomenkielistä) uusintapainosta vuoden 1993 jälkeen (alunperin teos on ilmestynyt 1983), vaikka tarina on erilaisiin kokoelmiin painettukin. Kokoomateoksissa Wiklandin hurmaavaa kuvitusta on kuitenkin karsittu ja pienennetty, toisssa kokoelmissa enemmän, toisissa vähemmän. Ostin sekä Satuja, seikkailuja että Lindgrenin Joulukertomuksia (en toki pelkästään Marikki-tarin takia), mutta jäin kärkkymään, josko alkuperäinen kuvakirja tulisi myyntiin netissä – ja aika pian sen ilokseni löysinkin. Itsenäisyyspäiväviikonloppuna tänne harjuseudulle satoi kunnolla lunta, ja lapset viettivät useita tunteja hiihtäen ja pulkkaillen. Kuin lumisen maiseman kunniaksi posti toi iki-ihanan Marikki, katso lunta sataa! -kirjan tällä viikolla, ja pääsin sukeltamaan rakkaaseen kuvamaailmaan.


Kokoelmateoksissa ei luonnollisestikaan ole tuota yllä olevaa sisäkansiaukeaman kuvaa, jossa näkyy Kesäkumpu ja sitä ympäröivää kaupunkimaisemaa. Omissa mielikuvissani Kesäkumpu ei ole noin kaupungin keskellä, mutta Wiklandin kuva on aivan ihana "pienoismaailma" täynnä viehättäviä yksityiskohtia.

Itse tarina alkaa joulunodotuksen tunnelmissa: siskokset Marikki ja Liisa peuhaavat vasta sataneessa lumessa ja odottavat jo innokkaasti seuraavan päivän jouluostosreissua ja piparkakkujen leipomista. Seuraavana päivänä Marikki on kuitenkin kuumeessa ja Liisa pääsee Alva-kotiapulaisen kanssa kahdestaan jouluostoksille Marikin jäädessä harmissaan kotiin. Marikin pettymys haihtuu piparintuoksuun, mutta Liisan päivästä tulee vaiheikkaampi: Alvan tehdessä vähän salaisempia lahjaostoksia lelukaupassa Liisa hyppää naapurinpojan yllytettämänä erään reen jalaksillw ja päätyy lopulta harhailemaan yksin lumisessa metsässä. Kesäkummussa mennään tietysti huolesta suunniltaan ja iloinen joulunalustunnelma on tipotiessään.





Marikki, katso lunta sataa! on Lindgreniä ja Wiklandia parhaimmillaan: herkkää ja koskettavaa, mutta ei siloiteltua, lämminhenkistä ja värikylläistä. Tarinassa on jännitystä (miten Liisa-ressu pääsee kotiin?) ja rosoa: reen jalaksilla keikkuessaan Liisa näkee kuski-Anderssonin ottavan huikkaa viinapullosta ja kuulee lasten korville sopimattomia "juomalauluja". Kirjan liikuttavimmat kohtaukset ja kuvat ovat ne, joissa Liisa lämmittelee syrjäisessä navetassa lehmän kylkeä vasten ja se, kun ystävällinen pariskunta poimii Liisan rekeensä vällyjen alle ja kuljettaa viluisen tytön "Päivä vain ja hetki kerrallansa" -virren säestyksellä kotiin. Lukijan silmäkulma kostuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Marikki itkee kaivaten siskoaan odottaessaan yksin kotona aikuisten ollessa Liisaa etsimässä – ja sitten Liisa pelmahtaakin yhtäkkiä sisään, ja siskokset syövät kaksistaan piparkakkuja ja juovat kuumaa kaakaota.

Kun vanhemmat palaavat tuloksettomien etsintöjen jälkeen kotiin ja menevät sanomaan Marikille hyvää yötä sydämet raskaina, he löytävät Marikin vuoteesta "kaksi pikku tyttöä, melkein kuin siinä olisi ollut kaksi enkeliä". Kesäkummussa on taas kaikki kohdallaan, idylli on palautunut ennalleen.




En osaa enää sanoa muuta, kuin että rakastan tätä kirjaa ja toivon, että alkuperäisestä kuvakirjasta otettaisiin uusintapainos uusien lukijapolvien iloksi. Olisi hauska kuulla, onko sinulla jokin (jouluinen) kuvakirjasuosikki, johon palaat tai jota etsit kuumeisesti (netti)antikvariaateista, kun painos on myyty loppuun?


14 kommenttia:

  1. Oi, onpa tosiaan ihanan talvisia ja tunnelmallisia kuvia! Tulisi jo se joulu ja ihan kunnon lumet! <3 Tuo on ihana tuo kaupunkikuva. Tuollaista ihanan ruotsalaishenkistä vanhanajan kaupunkimaisemaa! Tykkään myös kovasti tuosta kuvasta, jossa on tuo keltainen norjanvuonohevonen kiesien edessä. Tulee siitä aivan mieleen edesmennyt lempihevoseni, elämäni suuri hevosrakkaus vuonohevonen Märtha <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, niinpä – nuo viime viikonlopun ihanat lumet alkavat olla täälläkin jo muisto vain, kun mittari pyörähtikin plussan puolelle. Toivotaan, että jouluun mennessä taas tulisi lunta ja sopivat pakkaset!

      Tuo kaupunkikuva on tosiaan ihana, ja hulluinta on, että monet ruotsalaiset pikkukaupungit ja kylät ovat tuollaisia oikeasti, Wikland ei yhtään liioittele idylliä! No, perspektiivit ja talojen mittasuhteet eivät toki ole ihan tuollaisia, mutta Ruotsissa osataan pitää huolta vanhoista miljöistä taloineen ja pihoineen.

      Ai, sinulla on joskus ollut samanlainen ihana hevonen kuin tuossa kuvassa, oi! <3

      Poista
  2. Olen niin iloinen, että löysit juuri tämän painoksen. Marikki on yksi ikisuosikeistani ja pidän niin tästä kuvakirjasta, jossa on sitä oikeaa joulun tunnelmaa. Marikki-romaanit ovat minulle rakkaimmat, mutta tämä on täydellinen joulunalusajan kirja. Pitääkin lukea illalla! Onneksi tokaluokkalaisenikin rakastaa tätä (vaikka alkaa olla Potter-iässä jo).

    <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitän lumikirja-postaustasi siitä, että minulla on nyt tämä kirja – ilman sitä en olisi tullut ajatelleeksi Marikkia juuri nyt enkä siis etsineeksi kirjaa huutiksesta ym. Tähän kirjaan ei taida enää sattumalta törmätä...

      Ihana että teidän tokaluokkalainen tykkää vielä kuvakirjoista, vaikka lukee jo noin pitkiäkin kirjoja itsekseen! Meillä on Harry Potter harkinnassa seuraavaksi iltasatukirja(sarja)ksi, kun Tolkien on pian luettu loppuun. Luultavasti luemme kuitenkin ensin Siri Kolun Me rosvolat (jatko-osineen, jos kirja saavuttaa kuuntelijoiden suosion).

      Poista
  3. Maria, erääseen mummilaan eräs täti tämän kirjan aikoinaan hankki ja luki sitä sisarustensa lapsille. Eräs isotätikin luki, ainakin kerran, ja muutteli lauseita oman mielensä mukaan, osittain aika ronskiinkin suuntaan ja tarkkaili lasten reaktioita kun teksti ei kulkenutkaan enää vanhaa tuttua rataa :). Ihana kirja, sekä kirjasta että lukuhetkistä on tosi lämpimiä muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, nimenomaan mummilasta tämän muistan, ja nuo lukuhetket tädin/tätien kanssa! Tuosta "ronskimmasta" versiosta minulla ei tosin ole muistikuvia, joko en ollut juuri silloin kuuntelemassa tai sitten en vain tosiaan muista. Hauska kuulla kuitenkin tuo muisto :).

      Poista
  4. Voi että, minä en muista tätä ollenkaan. :'( On minulle varmaan luettu tätä joskus, niin kuin kaikkia Lindgreneitä, mutta en muista tätä yhtään. Siispä teen ratkaisevan siirron, ja varaan tämän kirjastosta jotta voin elämystellä joulufiiliksiä ensi viikolla kun saan Marikin käsiini. Kiitos Maria vinkistä. <3 Lunta, lunta, lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutoukka, eihän sitä voi kaikkia lapsuuden kirjoja muistaa – itsekin muistan lähinnä ne, jotka olivat kotona omina tai esim. mummilassa, eli niitä tuli luettua ja selailtua useampaan kertaan. Lindgrenin tuotanto on todella laaja, en ole vieläkään lukenut kaikkea... Pidemmistä lastenromaaneista esim. Kalle mestarietsivä sekä Rasmus ja kulkuri -kirjat ovat minulla vielä lukematta.

      Hienoa että varasit tämän kirjastosta, lumentuoksuisia lukuhetkiä! <3

      Poista
  5. Minä en ole lukenut Marikki-tarinoita, mutta rakastan Wiklandin kuvituksia! Ja on minulla se Marikki-kokoelma hyllyssä, joten joskus vielä luenkin.

    Lindgrenin kirjojen maisemat ovat ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kokeilepa Marikkia vaikka lapsille iltasatuna, se sopii hyvin pojillekin kun meno on aika vauhdikasta, kaikenlaista liiterin katolla kiipeilyä ja muuta hurjaa ;). Wikland on ihan paras. Nykykuvittajista Salla Savolainen on tehnyt Vesta-Linnea- sekä Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoihin aivan hurmaavia "kaupunkikuvia" myös.

      Poista
  6. Minulla oli muinoin työhuoneeni seinällä varsin tuon lumisen kyläkuvan tapainen kuva ja toinen, kesäkuva samasta kylästä. Kun oikein väsytti tai harmitti, oli hyvä loikata Wiklandin maisemaan, pois koko kurjasta työhuoneesta. No, ei sellaista onneksi usein tapahtunut, ja mukava niitä oli katsella myös hyvällä tuulella ollessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, näitä Ilon Wiklandin kuvia olisi kyllä ihana katsella myös seinältä! Kirjassa Osaa Lottakin ajaa on kuvattu odella ihanasti keväistä pikkukaupunkia, jossa on myöskin valko-oksaisia puita – ne vain eivät ole lumella kuorrutettuja kuten tässä kirjassa, vaan kukkivia omenapuita.

      Poista
  7. Voi että mitä kuvia, en ole muistanutkaan että Marikki on noin ihana. <3 Minulla kului lapsena kirjaimellisesti puhki Melukylän joulu, Lindgreniä ja Wiklandia siis sekin. Rakastin sitä kirjaa, ja itse asiassa nyt heräsi ajatus että pitäisikö sellainen metsästää jostain omaan hyllyyn... Voi että. <3

    Toinen minulle lapsena rakas kirja oli joululahjaksi saamani Wil Huygenin Tonttujen kutsu. Se on hyllyssäni edelleenkin ja sitä luen joka vuosi jouluisin. Se oli lapsena vähän jännittäväkin, siinä on pelottaviakin kuvia, ja toisaalta myös esimerkiksi alastomia tonttuja. :)

    Ihana postaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, meilläkin oli Wil Huygenin tonttukirja (sellainen iso kokoomateos, nimi luultavasti Tontut), kun olin lapsi! Alastomat tontut tosiaan; siinä kirjassahan kerrottiin kaikenlaista "faktaa" tonttujen elintavoista, anatomiasta ja historiasta :D. Kuvitus oli juurikin vähän pelottavaa, mutta kiehtovaa.

      Tuo ihana Melukylän joulu löytyy lapsuudenkodin kirjahyllystä myös. Tarina löytyy myös tuosta Joulukertomuksia-kokoelmasta, jonka mainitsen tässä postauksessa, mutta kuvituksen osalta varsin karsittuna/pienennettynä versiona. Kolme kuvakirjaa sisältävässä "Melukylän lapset" -kokoelmassa tuo Melukylän joulu näyttäisi olevan ainakin lähes kaikilla alkuperäisillä kuvilla.

      Kiitos! <3

      Poista