torstai 13. lokakuuta 2011

Valhe & viettelys - tarinoita pettämisestä


Valhe & viettelys. Tarinoita pettämisestä.
Helsinki-kirjat 2011. 189 s.
Novelleja. Kirjoittajat Riku Korhonen, Tiina Raevaara, Pasi Ilmari Jääskeläinen,
Tuija Välipakka, Asko Sahlberg, Leena Parkkinen, Tommi Liimatta, Tiina Lymi.

Valhe & viettelys sisältää kahdeksan nimekkään ja palkitun kirjailijan kirjoittamat tarinat, joita yhdistää pettämisteema. Kuten aiheen perusteella saattaa arvatakin, kokoelman novellit eivät ole mitään hyvän mielen tarinoita eivätkä henkilöhahmot sellaisia, joihin mielellään samastuisi. Kepeää ihmissuhdesaippuaa etsivien kannattaa etsiä muuta luettavaa. Arvelin, että kirjassa varmaankin ymmärretään pettäminen laajasti ja etsitään siihen uusia näkökulmia, eikä kirja pettänyt (!) odotuksiani.

Novellit ovat kaikki melko tummasävyisiä, ja yllättävän paljon toistensa kaltaisia. Monessa tarinassa on aviopari, jonka toinen osapuoli esittää toiselle kohtuuttomia vaatimuksia ja käyttää muutenkin henkistä väkivaltaa. Näin on esimerkiksi Tiina Lymin novellissa Pankkiirin hevonen, joka on juonenkäänteissään ja henkilökuvauksessaan absurdi ja mustan huumorin sävyttämä, mutta myös tavattoman surullinen tarina, joka tuo tyyliltään mieleen Lymin esikoisromaanin Susi sisällä. Tässä, kuten parissa muussakin Valheen & viettelyksen tarinassa, aviomies sairastuu vakavasti.

Leena Parkkisen novellissa Rouva Uljanovitch on melko ennalta-arvattava juoni - ainakin minä arvasin, mitä tapahtuu kahdella viimeisellä sivulla, kun aivohalvausta potevan miehen vaimo astuu sairaalahuoneeseen. Tarina on huvittava kuvaus hyvin itsekeskeisestä minäkertojasta, joka ei ymmärrä omaa typeryyttään, mutta itse jäin miettimään rouva Uljanovitchia, jonka mukaan novelli on nimetty. Elääkö joku tosiaan vuosikymmenet epätyydyttävässä liitossa, alistuen toisen oikkuihin, ja uskaltaa toteuttaa omaa tahtoaan vasta sitten, kun toinen makaa sairaalan letkuissa?

Kokoelman kiehtovin, eniten arkitodellisuudesta irrottautuva novelli on Pasi Ilmari Jääskeläisen Kirje Lethelle. Se on pohjattoman surullinen tarina miehestä, joka kärsii delfolaisesta dementiasta. Mies muistaa kyllä, kuka on presidentti tai kuinka kahvia keitetään, mutta kaikki henkilökohtaiset muistot häviävät heti kun tapahtumat ovat ohi. Erikoisuutena tässä dementiassa on - nimensä mukaisesti - että sitä sairastava muistaa tulevaisuuden tapahtumat. Kausaalisuhteet saattavat kuitenkin törmäillä siihen malliin, että tulevaisuusmuistot eivät toteudukaan - siksi ne ovatkin poemeja, "potentiaalisia ennakkomuistoja". Kirjeromaanissa/novellissa on yleensä läsnä kolme fiktiivistä aikatasoa, kirjoittamisen hetki, kirjeessä kuvattujen tapahtumien hetki ja kirjeen lukemisen hetki. Jääskeläisen romaanissa delfoilaista dementiaa sairastava kirjeen kirjoittaja, joka kirjoittaa potentiaalista tulevaisuuttaan muistiin, sekoittaa näitä aikatasoja kiehtovasti.

Tommi Liimatan Venenäyttely puolestaan on realistinen tarina, jossa eläydytään pienten poikien seikkailujen täyttämään, mutta myös julmaan maailmaan. Aikuiset unohdetaan välillä koko päiväksi, mutta he ovat yhtä kaikki tärkeitä ja heihin kohdistuu odotuksia. Nuorten henkilöiden kuvaus ja dialogi on Liimatan novellissa taitavaa, ja pienet arkiset tapahtumat kätkevät taakseen paljon surua, pettymystä ja häpeää. Tuija Välipakan Itkevässä Samettiruusussa puolestaan pidin siitä, että raadollisesta perhekuvauksesta huolimatta siinä pilkahtaa toivoa, joka on ihan tarpeellinen valonvälähdys Valhe & viettelyksen muuten kovin synkässä kokonaisuudessa.

Asko Sahlbergin Keltainen sade -novellin luen varmaankin vielä uudelleen. Novellin tunnelma on tiivis, hidas ja syksyinen. Kuten Jääskeläisen, myös Sahlbergin novellissa muistot ovat kertojan keskeinen ongelma, joskin eri tavalla.  Riku Korhosen Muotokuvassa pettäminen on ymmärretty ehkä perinteisimmin kuin muissa kokoelman novelleissa, mutta ei kuitenkaan kliseisesti. Tiina Raevaaran Perro negro oli hyytävä lukukokemus ja herätti herkullisen ajatuksen, että teoksen ulkopuolinen kertoja on novellin pettäjä.

Kokonaisuutena Valhe & viettelys on laadukas novellikokoelma, jonka tarinat vuoroin viihdyttivät, vuoroin herättivät ajatuksia. Toiset novellit olivat enemmän ajanvietettä, toiset pakottivat pohtimaan, mistä on kyse, maistelemaan kieltä ja kerrontaa. Vakavasta ja vaikeasta aiheesta huolimatta olisin toivonut, että kokoelmassa olisi ollut muutama vähän valoisampi tarina ja muutakin huumoria kuin mustaa. (No, herra Uljanovitchin kohtalo kieltämättä huvitti, mutta en ole ylpeä itsestäni sen takia.) Kirja sopii erityisen hyvin luettavaksi pimeinä iltoina tai syysmyrskyllä.

14 kommenttia:

  1. Tämähän lienee sellainen kirjallisuuden perusteema jo Anna Kareninan ajoista. Usein kun puhutaan pettämisestä ensimmäiseksi tulee mieleen aviopuolison/kumppanin pettäminen jonkun toisen kanssa, mutta erilaista pettämistähän voi tapahtua kaikenlaisissa ihmissuhteissa.

    VastaaPoista
  2. Onpa kiinnostava kirjoittajakaarti! En ollut aiemmin kuullutkaan tästä kirjasta, ja vaikka pettäminen ei otsikkotasolla kiinnosta minua kovinkaan paljon, koetan nyt painaa kirjan nimen korvani taakse. Kirjoitit niin hyvin tästä kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Aah, ehdit jo lukea tämän!Minullakin on tulossa se lukuun ja olen ihaillut sisällysluetteloa: noin paljon hyviä kirjoittajia. :) Kirjoituksesi sai kiinnostumaan kirjasta entistä enemmän. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Jaana, niinpä, taisi olla suosittu teema jo antiikin kirjallisuudessa; kaikki Zeukset ja Herat ja muut :). Tässäkin kokoelmassa pettäminen pyöri pitkälti mies-nainen -akselilla, mutta esim. eniten loukatuksi tuleva saattoi olla joku muu kuin puoliso.

    Katja, on tosiaan kunnioitettava kirjailijajoukko, josta muutaman tekstejä olin lukenut aiemmin ja moneen oli ollut aikomus tutustua. Kiva että kiinnostus heräsi ja kiitos!

    Jenni, kiva että sinäkin luet tämän! Kirjoittajat ovat tosiaan aika tunnettuja ja palkittuja nimiä ja novellit sen tasoisia; ainoastaan yhdeltä kirjailijalta olisin odottanut vähän enemmän.

    VastaaPoista
  5. Maria, tässä jälleenkin kiinnosti nimenomaan Pasi Ilmari Jääskeläinen, joka kirjoittaa jotain ihan omaa tyyliään, Suomessa harvinaista.

    Miten tämänkin löysit...

    VastaaPoista
  6. Leena, Pasi Ilmari Jääskeisen novelli erottui tyyliltään ja tunnelmaltaan tästäkin kokoelmasta. Harjukaupungin salakäytävät on pitkän pitkällä to be read -listallani, mutta ei ole osunut silmiin kirjastossa.

    Tämän bongasin Helsinki-kirjojen syksyn katalogista :).

    VastaaPoista
  7. Minullakin tämä odottaa hyllyssä lukemistaan. :) Päätin tilata tämän, kun hyllyssä odottaa myös Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutus. Ajattelin, että sopisivat hyvin yksiin. Toivottavasti ehdin näiden pariin pian! Samalla voin tutustua novellin kautta kirjailijoihin, joiden romaaneja en ole saanut vielä luettua.

    VastaaPoista
  8. Hahaa, Karoliina, minulla oli vähän sama ajatus: kun se Harjukaupungin salakäytävät on yhä lukematta, niin... :)

    Olen lukenut tuon Uskottomuuden houkutuksen, se on taattua Mazzarellaa joskaan ei ole suosikkejani siinä missä esim. Lukemisen ylistys tai Illalla pelataan Afrikan tähteä. Mazzarellan kirjasta ja tästä syntyy varmaan kiinnostavaa vertailua.

    VastaaPoista
  9. Voi että, Jääskeläisen novellin takia jo yksistään minunkin on kyllä hankittava tämä!!

    VastaaPoista
  10. Ahaa, lisää Jääskeläis-faneja ilmoittautuu ;). Hanki ihmeessä Susa, uskon että pitäisit tämäntyyppisistä novelleista muutenkin.

    VastaaPoista
  11. Ah Maria, minuakin vähän nolotti se että hihittelin herra Uljanovichille. Minä luin tätä varmaan oikeassa mielentilassa, sillä en jotenkin tajunnut mitä tulisi tapahtumaan.

    Ja nyt sain Perro negroon ihan uuden näkökulman sinun tekstistäsi, kiitos! Luin sen nimittäin kahteen kertaan enkä oikein vieläkään saanut kiinni juonesta mutta nyt alan vähitellen saada otetta..

    Sahlberg oli minusta melkein painostavin näistä minulle.

    Ja Jääskeläisen kaikessa surullisuudessaan pohjattoman mielenkiintoinen.

    Minulle tämä ei kuitenkaan muodostunut loppupeleissä surulliseksi lukukokemukseksi, en tiedä miksi. Kiinnostavaksi, kyllä. Tämä oli mainio kokoelma kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin kommenttisi, kun kaivoin arvion esille arvontaa varten :). Minulta on jo melken unohtunut, mistä Perro Negrossa oli kyse, mutta herra Uljanovichin ja "lattialle unohtuneen" banaaninkuoren (vai mikä se nyt oli) muistan :). Hyvä kokoelma tosiaan!

      Poista