tiistai 11. lokakuuta 2011

Annelies Verbeke: Kalanpelastaja

Kalanpelastajan tyylikäs kansi on Satu Ketolan.

Annelies Verbeke: Kalanpelastaja
Flaaminkielisestä alkuteoksesta Vissen Redden suomentanut Mari Janatuinen.
Avain 2011. 185 sivua.

Monique ymmärsi kyllä, että raajojen kehittyminen johtui evoluutiosta ja vaistosta, ja ettei ollut mitenkään mielekästä lähteä muodostamaan arvioita elävistä olennoista, varsinkaan esihistoriallisista. Silti hän piti esi-isän pakoa yhtä ymmärrettävänä kuin pelkurimaisenakin, ja hän tunnisti kaipuun päästä oman elinympäristönsä ulkopuolelle. 
Annelies Verbeken toinen suomennettu romaani Kalanpelastaja tarttui haaviini Avaimen kalateemaisista syysjuhlista. Takakannen mukaan Kalanpelastaja on "Omalaatuinen romaani naisesta, joka menetetyn rakkauden jälkeen löytää kaloista uuden sisällön elämälleen". Nainen, Monique Champagne, on menestynyt kirjailija, joka kuitenkin päättää jättää sekä kaunokirjallisuuden kirjoittamisen että lukemisen sen jälkeen, kun rakastettu Thomas on jättänyt hänet. Monique päättää lukea vain kaloihin ja meriin liittyviä tieteellisiä tekstejä. Kun häntä pyydetään kansainväliseen kala-aiheiseen kongressiin "tuomaan tunnetta tieteen keskelle" puhumalla kalojen puolesta, Monique on varma, että hänen on siitälähin omistauduttava taisteluun maailman kalakantojen säilyttämisen puolesta.

Belgialainen Verbeke (s. 1976) kuuluu flaaminkielisen nykykirjallisuuden eturiviin, ja hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle, esikoisteos Nuku! myös suomeksi. Verbeken unettomuusaiheista esikoista en ole lukenut, mutta ennakkokäsitykseni Kalanpelastajasta oli, että se olisi tyyliltään melko erikoinen ja kenties hieman vaikeatajuinen. Lukemisen aloitettuani hämmästyin siitä, kuinka nopealukuinen kirja itseasiassa oli. Kirjan kieli ja tarina virtasi eteenpäin pidäkkeettömästi, ja heti ensimmäinen kappale herätti mielenkiinnon:
"Uusi päivä, tässä ja nyt", Monique Champagne lauloi kylpyammeessa. Hänen kotikaupunkinsa tunnettiin vilkkaasta kulttuurielämästä, roskaamisen tehokkaasta torjunnasta ja sademäärästä, joka sai surulliseksi. Aina silloin tällöin joku juhlakalu hirttäytyi sopivaan pylvääseen tai arvaamaton lemmikki puraisi lapselta silmän. Mutta sellaista sattui harvoin. Yleensä onni ei kadonnut tästä kaupungista äkkinäisesti."
Moniquen elämästä onni on kuitenkin kadonnut hyvin äkkinäisesti, hän on kuin kuivalle maalle heitetty kala (romaanin kala- ja vesiaiheiset metaforat tarttuvat herkästi). Romaani kuvaakin Moniquen räpistelyä tuntemattomassa, suhteenjälkeisessä maailmassa, jossa hän aina silloin tällöin löytää kiintopisteen ja saa ilmaa kiduksiinsa, mutta kohta hän on taas kuin kala, jolta on leikattu evät.

Aiemmassa kirjailijantyössään Monique on hyödyntänyt itsessään olevaa magneettia, joka vetää omalaatuisia ihmisiä puoleensa, ja nyt hän hyödyntää kohtaamiaan ihmisiä rakentaessaan itselleen uutta identiteettiä. Sattumalta Tallinnan kadulla tavattu nainen, joka luulee häntä ystäväkseen vuosien takaa, antaa Moniquelle tilaisuuden olla Stefanie, onnellisesti naimisissa oleva pienen lapsen äiti. Pelottavasti Monique samastuu myös erään kongressikollegan romaanikäsikirjoituksen henkilöhahmoon. Kohtaaminen kreikkalaispariskunnan kanssa saa Moniquen hetkeksi uskomaan, että hän on kalauskonnon profeetta, jonka tehtävä on estää kalojen surmaamisesta seuraava maailmanloppu.

Kalanpelastaja on toisaalta surullinen kirja, toisaalta ihmisten ja tilanteiden hervottomat kuvaukset hykerryttävät usein. Absurdit tilanteet hotellihuoneissa ja kongressikeskusten käytävillä toivat mieleeni Daniel Kehlmanin mustan huumorin sävyttämän romaanin Maine. Kenties juuri taitavan huumorin - ja huikean juonenkuljetuksen, josta ei ikinä tiennyt, minne se vie - takia Kalanpelastaja oli minulle lukukokemuksena kevyt, kipeistä aiheista huolimatta. Kuin olisi aalloilla keinunut.


10 kommenttia:

  1. Oli mukava lukea tästä. Minähän sain saman kirjan mukaan, mutta en ole vielä edes kunnolla katsonut, millainen teos on kyseessä. Selvästi sellainen, joka tulee tarpeeseen ja varsin onnistuneella tavallakin vielä.

    VastaaPoista
  2. Katja, minullakin tämä unohtui ensin hyllyyn (kun oli niin pitkä aika siihen, että tätä sai arvioida), enkä tosiaan olisi arvannut, että tämä kirja pelastaa minut lukujumista ja tiiliskivien välistä. Tätä voisi luonnehtia vaikka "älykkääksi sinkkuromaaniksi" ;).

    VastaaPoista
  3. Avaimeltahan tulee nyt vaikka mitä hienoa, sanon minä juuri Katariinan lukeneena. Sama kansitaitelijakin! (minusta Ketolan kannet ovat todella kauniita)

    Tämän laitan ehdottomasti korvan taakse, kuulostaa kiinnostavalta ja tietysti luontoteemaiset kirjat kuulostavat ihan tulevan ammatin puolesta.

    Kiitos kivan sulavasta ja kalaisesta (siis positiivisessa mielessä) arviosta :)

    VastaaPoista
  4. Linnea, Avaimen syksyn uutuuksissa on tosiaan vaikka mitä mielenkiintoista - kaikkea ei ehdi millään heti lukemaan, minulla jää Katariina myöhemmäksi. Tulen mielenkiinnolla lukemaan, kun olet kirjoittanut siitä!

    Olen samaa mieltä Ketolan kansista, Helmi Kekkosen Valinnan kansikin taitaa olla samaa käsialaa?

    Voin tämän Kalanpelastajan lähettää sinulle jos haluat :).

    VastaaPoista
  5. Olipa ihana lukea arviosi Maria.

    "Kalanpelastaja on toisaalta surullinen kirja, toisaalta ihmisten ja tilanteiden hervottomat kuvaukset hykerryttävät usein."

    Tämä on kuin suoraan omasta lukukokemuksestani. Minua suretti lukiessa kaloihin ja kalastamiseen liittyvät faktat, mutta itse tarina oli absurdi silti realistinen, hauska silti koskettava.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Hanna :). Vähän mietin, olenko julma ja tunteeton ihminen, kun pidin tätä kirjaa hauskana, kun kaloilla ja ajoittain Moniquellakin meni niin huonosti, mutta kyllä se huumorin taso tässä on.

    VastaaPoista
  7. Avaimella on ollut kyllä huikea kirjasyksy!! Olen lukenut jo monta Avaimen tosi kiinnostavaa kirjaa ja muutama on vielä odottamassakin, mm. Shriverin uutuus sekä tämä. Kiinnostuin nyt vielä enemmän tästä tekstisi myötä, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Susa, niin on :). Kiva kuulla, että sinäkin aiot lukea tämän!

    VastaaPoista
  9. Juu Maria, Kekkosenkin kannet ovat Ketolan myös. :)

    Laitoin sinulle Maria sähköpostia.

    Minä tulen sitten kiinnostuksella lukemaan, kun sinä luet Katariinan. Minulla on muuten nyt Valvojaiset tulossa lukuun varmaan ensi kuussa. :)

    VastaaPoista
  10. Linnea, kiva kun vinkkasit tuosta sähköpostista; muistan niin harvoin lukea sitä... Menenpä nyt lukemaan :).

    VastaaPoista