tiistai 20. syyskuuta 2011

Ruusuinen tunnustus



Sain Kujerruksia-blogin ihanalta Linnealta ruusuntuoksuisen tunnustuksen, lämmin kiitos! Tässä muutamia lempiasioitani:

Lempiruoka: Juuri nyt antaisin mitä vain oman äidin tekemästä lasagnesta :). Lohi on ihanaa, varsinkin lämminsavulohi, ja himoni intialaiseen ruokaan on vain kasvanut sen jälkeen, kun vastasin samaan kysymykseen täällä.

Lempimakeinen: Suklaa, ehdottomasti! Suosikkisuklaa voi vaihdella tummasta valkoiseen kulloisenkin kuunkierron tai jonkin muun mystisen voiman mukaan. Myös lakritsiin ja salmiakkiin olen heikkona, muuten karkit eivät juuri maistu.

Lempilukeminen: Romaanit, runot, tyttökirjat; elämäkerrat, muistelmat ja kirjallisuudentutkimus. Lempikirjailijoita mm. Carol Shields, L. M. Montgomery, Jane Austen ja uutena suosikkina Colm Tóibín.

Lempipaikka käsitöille: Sanottakoon vaikka niin, että sellaista paikkaa ei löydy, jossa tekisin mieluummin käsitöitä kuin lukisin ;).

Lempielokuva: Tunnustan häpeilemättä rakastavani sellaisia sentimentaalisia klassikoita kuin Sound of Music, Tuulen viemää ja Disneyn Lumikki, ja vähän uudemmista suosikkejani ovat mm. monen jo mainitsema Amelie sekä Ang Leen Austen-filmatisointi Järki ja tunteet. Pari vuotta sitten kävin katsomassa ihanan, pienen budjetin (britti?)elokuvan, jossa muusikkomies ja -nainen rakastuivat, mutta en harmikseni muista sen nimeä - jos muistaisin, menisikin heti youtubeen kuuntelemaan leffan suloista musiikkia!

Ojennan tunnustuksen eteenpäin Kirsille, Jaanalle, Paulalle, Erjalle, Mari A.:lleMirkalle ja Joanalle.

19 kommenttia:

  1. Hei Maria se elokuva on aivan varmasti Once mitä etsit. Ihana, ihana elokuva ja kaunis musiikki. :)

    Ja mahtavia lempielokuvia sinullakin. Sound of Music oli minulle ala-asteella kova juttu, kun muut katsoivat Titanicia. Kyllä minusta nuori Christopher Plummer päihitti DiCaprion.

    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on sama ruoka-, kirja- ja elokuvamaku kuin minullakin. Ja ehkä sama suhtauminen käsitöihinkin, minä vaan en oikeasti osaa tehdä niitä, en edes luoda silmukoita(ko ne ovat?).

    Lumikki on Disney-elokuvien suurin helmi ja ihailemani Ang Leen elokuvista juuri Järki ja tunteet on se kaikkein sykähdyttävin.

    Linnean kommentti tuossa yllä on ihana. Minäkin olen pitänyt enemmän Sound of Musicista kuin Titanicista. :)

    VastaaPoista
  3. Nyt alkoi tehdä mieli lasagnea ;) Ja oi että, Järki ja tunteet, Amelia..oi, tykkään!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Linnea! Nyt kun sanoit, minulla alkoikin soida päässä yksi leffan ihanista kappaleista <3

    Sound of Music/Titanic ja Plummer/DiCaprio -vertailussa edelliset peittoavat jälkimmäiset kyllä mennen tullen, mutta tunnustan kyllä nyyhkineeni teininä Titanciakin :). Tykkään hirveästi Kate Winletistä, joka vakuutti minut paitsi mainitussa Järjessä ja tunteissa, myös Revolutionary Roadissa ja "mikäköhän synkähkö leffa se oli, jossa kuvattiin kotirouvan ahdistusta ja pikkukaupungin elämää".

    Kiitos, ihanaa viikkoa sinullekin! Viikkoni on ainakin alkanut hyvissä merkeissä :).

    Katja, kirjabloggaajien joukossa on monia taitavia käsityöntekijöitä mutta näköjään meitä muitakin ;). Olen viime vuosina katsonut hirveän vähän elokuvia ja siksi listaukseni painottuu näihin nostalgisiin suosikkeihin, ihanaa että niillä on paikkansa muidenkin sydämissä <3

    VastaaPoista
  5. Susa, no niinpä alkoi :P. Ihana että sinäkin pidät Järjestä ja tunteista (näiden haasteiden ansiosta oppii blogiystävien vanhoja suosikkeja, joita ei ole blogiin tuotu).

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Herrrrkullisia vastauksia :-)! Poimin kaksi:

    Once - oih, loistava! Lisäksi se musiikki!
    Colm Tóibín - täytyypäs tutustua!

    Kiitos haasteesta Maria <3!

    (Anteeksi, jouduin postaamaan kahdesti tämän kommentin. Olen tänään ollut typojen orja, enkä juuri nyt enää kestä niitä! ;-D)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa lukea muiden vastauksia ja vertailla niitä omiinsa. :)

    Minäkin rakastan lämminsavulohta, nam! Ja oi, unohdin omista lempielokuvistani Ang Leen ihanan Järjen ja tunteet!!

    VastaaPoista
  9. Kommentoinpa tänne vielä sitä Maria, että Kate Winslet on kyllä ehdottomasti oikein taitava näyttelijä. Hän oli jo Titanicissa hyvä ja sitten Revolutionary Road. Huh huh. Leokin oli Revolutionaryssa hyvä, hän on minusta parantunut vanhemmiten. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos tunnustuksesta Maria!

    Once on aivan ihana leffa ja myös lasagnesta pidän, varsinkin mieheni valmistamana.

    VastaaPoista
  11. Ole hyvä Paula! Kannattaa tosiaan lukea Toibinia, häneltä on suomennettu toistaiseksi vain Brooklyn mutta ehkä niitä muitakin suomennetaan tai sitten pitää lukea englanniksi :).

    Ihana kun löytyi muitakin, joita Once on sykähdyttänyt!

    Sara, pitääpä käydä kurkkaamassa vastauksesi, jotka olet varmaankin postannut silloin, kun olen jo ollut untenmailla. Kaikkia leffa- tai muitakaan suosikkeja ei voi millään (muistaa) mainita samalla kertaa <3

    Linnea, totta, vanhemmiten (ja ihan nuorena) Leossa ei ole ollut sellaista ärsyttävää teini-idolin auraavaa kuin Romeon ja Julian (ah!) ja Titanicin aikoihin. Tosiaan hieman erilaiset, syvemmät roolit pääparilla RR:a kuin Titanicissa!

    Jaana, ole hyvä! Sinäkin olet nähnyt Oncen :).

    VastaaPoista
  12. Kiitos tunnustuksesta Maria!

    Tuli nälkä kun vaan ajattelinkin lasagnea ja lämminsavulohta, nam.

    Ja tuon Oncen meinasin lainata heti, mutta olivat näköjään kaikki pääkirjaston kappaleet lainassa! Noh, myöhemmin sitten...

    VastaaPoista
  13. Ole hyvä Erja :). Nämä lempiruokalistaukset ovat kyllä vähän semmoisia :P. Once on tosiaan katsomisen (ja kuuntelemisen) arvoinen!

    VastaaPoista
  14. Onnea tunnustuksesta!

    Lohi, suklaa, Shields ja Tóibín, siinä samat.

    Elkuvamakuni on aivan eri paitsi tuo Tuulen viemää.

    Mukavaa loppuviikkoa Siniseen Linnaan!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Leena! Sinä katsotkin elokuvia aivan eri määriä kuin minä; pitääkin alkaa kurkkimaan kun joskus mainitset mitä teillä on lauantaileffana :).

    Ihanaa loppuviikkoa Leena! Mukava huomata, että viikko on tosiaan kääntymässä vapaapäiviä kohden...

    VastaaPoista
  16. Näitä on mukava lukea. Lempikirjailijoissa paljon samoja kuin mullakin. Colm Toibin muun muassa. Elokuvista mulla unohtui Järki ja tunteet, joka on todella hyvä. Sulle kirjoitan sanan kuin jollekin muulle joka harmitteli, ettei tee käsitöitä: ei kaikkien tarvitse tehdä ja osata niitä. Lukeminen on vähintään yhtä tärkeää. :-)

    VastaaPoista
  17. Anna Elina, niinhän se on; käsitöissä "tulokset" ovat vaan niin paljon konkreettisempia kuin lukemisessa :). Onneksi on tämä blogi, niin luetustakin jää jokin jälki.

    VastaaPoista
  18. Kiitos Maria tunnustuksesta! : ) Mukavaa, että muistit, vaikka itse olen viettänyt pitkään hiljaiseloa...

    VastaaPoista
  19. Ole hyvä, Joana! Joskus on hyvä antaa blogin vain olla, jos ei sille tunnu riittävän aikaa tai innostusta. Minullakin on päivitystahti hieman harventunut.

    VastaaPoista