Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
(Nocturnes 2009) Suom. Helene Bützow.
Tammi 2011
Keltainen kirjasto 415.
Novelleja.
Novellikokoelma Yösoittoja on ensimmäinen Ishigurolta lukemani teos. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta jotain syvempää, vahvempaa ja ehkä maagisempaa tunnelmaa kuvittelin novelleissa olevan. Monessa blogissa on jo verrattu Yösoittojen Ishiguroa Paul Austeriin, ja kieltämättä minulle tuli hieman sama mielleyhtymä: absurdeja tilanteita, yksinäisiä ja hieman ahdistuneita miespäähenkilöitä, arvoituksellisia naisia ja korkea- ja populaarikulttuurisia viittauksia. En aivan täysin hurmaantunut - musiikki ei ole itselleni se läheisin viitekehys, vannoutuneemmalle musiikin ystävälle tämä ehkä antaisi enemmän - ja odotan, että pian lukulistani kärkeen tuleva Pitkän päivän ilta on se minun Ishiguroni. Viihdyin kyllä Yösoittojenkin parissa.
Kokoelmassa on viisi novellia, jotka kytkeytyvät toisiinsa paitsi musiikin, muistamisen ja muuttumisen tematiikan kautta. Tapahtumapaikat vaihtelevat Brittein saarilta Hollywoodiin ja Venetsiaan. Novelleissa kuvataan kohtaamisia, jotka menevät vähän vinoon: aika on muuttanut vanhoja ystävyksiä, hetkellinen tyly käytös saa aikaan hullun tapahtumaketjun, toinen salaa merkityksellisiä asioita ja muistot eivät kannattelekaan nykyhetkeä.
Novellissa "Come Rain or Come Shine" 47-vuotias Raymond eli Ray on kutsuttu opiskeluaikaisten ystäviensä, lapsettoman pariskunnan Emilyn ja Charlien luokse Englantiin - Ray itse on asunut vuosia esimerkiksi Portugalissa. Yllättäen Charlie ilmoittaakin juuri saapuneelle vieraalle lähtevänsä itse työmatkalle kolmeksi päiväksi ja toivovansa, että Ray pitäisi sillä aikaa seuraa Emilylle ja antaisi tälle "perspektiiviä". Emily on odottanut "kohtuullisesti menestyneeltä" Charlielta aina vain enemmän, ja mies toivoo keskinkertaisemman ystävänsä avaavan Emilyn silmät aviomiehensä ansioille.
Kuten muissakin Yösoittoja-kokoelman novelleissa, myös Raymondin tarinassa musiikilla on tärkeä merkitys: Charlie kokee, että Ray on häntä parempi Emilyn silmissä ainoastaan musiikkimakunsa puolesta, joten hän kieltää Rayta puhumasta "siitä nyyhkymusiikista" Emilyn kanssa. Ray teeskenteleekin unohtaneensa Sarah Vaughanin kappaleet. Emily tokaisee, että "et ole mitenkään voinut unohtaa, ellei sinulle ole tehty lobotomiaa!". Mutta moni asia on muuttunut - myös itse lukijana hätkähdän sitä, kuinka ystävyys voi laimeta ja väljähtyä sille tasolle, että yhteys on mahdollista vain muutaman Vaughanin sävelten tahtiin tanssitun minuutin ajan.
Novellissa minua jäi askarruttamaan myös se, miksi Ray lukee useen otteeseen Emilyn ja Charlien hyllystä poimimaansa Jane Austenin Kasvattitytön tarinaa. Samastuuko Ray nuoren Fannyn ulkopuolisuuden tunteeseen kasvattiperheessään, ovatko Emily ja Charlie hänelle kuin Mansfield Parkin väki, joka suhtautuu suojattiinsa välillä suopeammin, välillä penseämmin.
Novellissa "Malvern Hills" sveitsiläinen pariskunta saapuu Herefordshireen aikomuksenaan kulkea ihailemansa säveltäjän, Edward Elgarin jalanjäljillä Malvernin kukkuloilla. He kysyvät kahvilassa "sopuhintaista, mukavaa ja perienglantilaista" majoituspaikkaa, ja novellin kertoja, nuori säveltäjä, näkee tilaisuutensa kostaa samalla kertaa sekä nuoruutensa ilkeälle opettajalle että kahvilanpitäjäsiskolleen tiuskineelle turistille.
Tässäkin novellissa musiikki on se, mikä saa asiat ja suhteet korjaantumaan. Hetkeksi.
Osallistun tällä kirjalla Totally British -haasteeseen ja avaan pistetilin kategoriaan Modern Men Writers.
Yösoittoja ovat lukeneet myös Hanna, Anna Elina, Jaana, Ilse, Päivi Kosonen.
Luultavasti koimme Yösoitot aika tavalla samantyyppisesti, ei tullut suurta hurmaantumista. Hyvä tuo vertaus Austeriin.
VastaaPoistaUskon, että Pitkän päivän ilta kolahtaa sinuun paljon kovempaa, niin ainakin minulle kävi. Tosin luin ensin PPI:n ja vasta sitten Yösoittoja ja luulen, että sekin vaikutti lukukokemukseni laimeuteen. Odotin kertakaikkiaan liikaa.
Jaana, jotenkin odotin jotain jujua, jotain säväyttävää, jollaista käsittääkseni on Ole luonani aina -romaanissa, tai sitten jotain mykistävän hurmaavaa, kuten moni on PPI:aa kuvannut. Ja sitten nämä olivatkin aika tavallisia, vaikkakin hyviä, novelleja.
VastaaPoistaMinä olen elänyt tuon asuinkumppanini vuoksi paljolti musiikin maailmassa viime aikoina joten uskoisin pitäväni tästä paljon. Ole luonani aina ainakin vakuutti minut siitä, että Ishiguro on sellainen kirjailija jonka tekstistä nautin.
VastaaPoistaKiitos Maria hienosta arvostelusta! Hieman skippailin noita juonikuvauksia kun en ole varma saisinko tämän piankin lukulistalle mutta mielipiteesi luin kiinnostuksella.
Ihanaa viikkoa sinulle!
Minullekaan tämä ei ollut missään nimessä suosikkini Ishiguron teoksista, vaikka novellit hyviä olivatkin. Hienosti olit pohtinut tuota Kasvattitytön tarinan merkitystä Raylle!
VastaaPoistaPItkän päivän illan lisäksi pidän kovasti myös Me orvot -romaanista sekä Menneen maailman maalarista. Hmm, oikeastaan pidän kaikista Ishiguron suomennetuista kirjoista, joten vain yhden suosittelu on vaikea tehtävä :)
Kiitos Maria linkityksestä ja hienosta arviosta! On aina mukava lukea näitä sinun tekstejäsi.
VastaaPoistaTunnen piston sydämessäni, kun mie varmaan olin yksi Yösoittojen hehkuttajista. ;-) Mutta kirjojen kehumisessa ja suosittelemisessa on aina riskinsä ja se on vain hyväksyttävä.
Sinälläänhän Ishiguron novellit eivät ole mitenkään erikoisia eli ei niissä mitään jujua välttämättä olekaan. Mutta minua ainakin kiehtoi Ishiguron kieli ja kerronnan tapa. Sitä paitsi mulla ei edes ollut mitään odotuksia ennen lukemista, joten lähdin lukemaan kirjaa puhtaammalta pöydältä kuin sinä.
Pitkän päivän ilta odottaa hyllyssäni ja oikeastaan säästelen sitä ihan tarkoituksella, sillä luulen, että se tulee olemaan mulle tärkeä kirja. Tuleekohan siitä meille molemmille Se Ishiguro?
Linnea, ajattelin sinua kun kirjoitin tuota musiikkijuttua ;). Toivottavasti saat tämän jostain piakkoin.
VastaaPoistaLukutoukka, Menneen maailman maalari kuulostaa kiehtovalta... Täytyy tutustua.
Anna Elina, saa toki hehkuttaa ja varmasti Yösoittoja on hehkutettu aiheesta, se ei vaan ollut minulle Se Ishiguro :).
En itse asiassa ajatellut niinkään tämän novellikokoelman arvioita (joita on ollut sekä hyvin innostuneita että vähän vähemmän vakuuttuneita), vaan itselleni muodostunutta kuvaa Ishigurosta yleensä, ja siitä, miten Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta on viime aikoina (blogeissa) nostettu todella korkealle (ja uskon, että aiheesta!)
Mielenkiintoista tosiaan, miten Pitkän päivän ilta avautuu meille. Tuosta Menneen maailman maalarista kiinnostuin myös paljon.
Kirjoitit hienosti Yösoitoista. En ole sitä lukenut, vaan aloitin Ishiguroon tutustumisen Pitkän päivän illalla, joka vei mukanaan niin, että ihan pelottaa lukea muuta Ishigurolta. Luulen, että Pitkän päivän ilta tulee olemaan yksi koko kirjavuoteni parhaista käännöskirjoista.
VastaaPoistaYösoittojakin kiinnostaa, mutta luulen, että Ole luonani aina on enemmän minun kirjani. Se olkoot siis seuraava lukemani Ishiguron kirja. Ehkä ostan sen ihan omakseni, nyt kun sen saa pokkarina melko edullisestikin. :)
Minä taas melkein pelkään lukea tuota Pitkän päivän iltaa, kun sitä on niin hehkutettu ;) Ei vaan en vain meinaa ehtiä näitten kaikkien kiinnostavien kirjojen kanssa, ikuinen ongelma...
VastaaPoistaMinulla on joku ihme ennakkoluulo Ole luonani aina
-kirjaa kohtaan, että se on jotenkin scifi (jota en yleensä lue) ja vaikea (mikä voi olla hyväkin asia kirjalle, kunhan se on tarpeeksi kiinnostava). Toisaalta olen aika vakuuttunut, että kirja on huippu :).
Vähän näyttävät orvoilta ne Ole luonani aina- pokkarit huoltisten hyllyissä harlekiinien rinnalla ;) Käy pelastamassa yksi hyllyysi!
Minä olen edelleen vasta aloittanut tätä, mutta alusta olen pitänyt kovasti. Minä olen verrannut tätä (alkua) Austeriin, tai siis New York -trilogiaan, joka on toistaiseksi ainoa Austerini.
VastaaPoistaSamoin kuin sinä odotan Pitkän päivän iltaa, ja pelkään Ole luonani ainan olevan minulle liian dystopia. :)
Maria ja Karoliina, tarttukaa vaan Ole luonani aina -kirjaan. Mullakin oli vahvat ennakkoluulot, koska scifi ei ole minun juttu. Mutta tuossa kirjassa se ei kuitenkaan ollut se keskeisin juttu sittenkään. Eikä se ainakaan minusta ollut ahdistava, vaikka aihe onkin rankka. Oikeastaan mulla sen kirjan merkitys ja arvo on vain noussut mitä kauemmaksi lukuhetki jää. Jotain yleisinhimillistä ja väkevää siinä kirjassa vain on.
VastaaPoistaKaroliina, et ole vielä lukenut kirjaa kokonaan mutta olet jo verrannut sitä niin osuvasti Austeriin, että ajatusta lainataan (minä) ja joku muu on samaa mieltä (linkittämistäni joku sanoi samaa). Ammatilainen mikä ammattilainen :).
VastaaPoistaOlen lukenut New York -trilogiasta vain Lukitun laatiko/huoneen mikä se oli, mutta jotenkin tuli tuosta kirjotustavasta ja juonikuvioista mieleen Auster yleensä.
Voisimme perustaa "Odotan, että ehtisin lukea Pitkän päivän illan jonakin pitkän päivän iltana" -kerhon :).
Anna Elina, tuo mitä sanot Ole luonani ainasta on varmasti totta; ei se muuten olisi niin laajasti luettu ja pidetty. Luotan suositukseesi ja tartun kirjaan jollain sopivalla mielentilalla ja ajalla.
Hahaa, hyvä kerho! :D Ei ollut tarkoitus omia Auster-ajatusta. Olen iloinen, että muutkin ovat yhteyden havainneet, sillä luulin olleeni yksin tämän kanssa (ja silloin sitä helposti kuvittelee tulkinneensa "väärin"). :)
VastaaPoistaKaroliina, en ajatellutkaan, että olisit ominut sitä :), mutta itse kyllä löysin sen juuri sinun blogistasi (johon eksyin hakiessani tuota kansikuvaa), ja sitten jostain noista muista. Eli tuo Auster-Ishiguro -vertailu ei tosiaan ole mikään tuulesta temmattu :).
VastaaPoistaMinulle musiikki juuri on usein se kirjassa joka vie. Tämä voisi siis olla ihan hyvin minun kirjani.
VastaaPoistaToisaalta olen nyt niin intoutunut tästä kirjailijasta, että koska en ole ennen häntä lukenut, aloitan proosalla.
Erinomainen arvostelu ja hienosti tavoitit nuo pienet hiussuonet, joissa ystävyys sekä kohtasi että katosi.
Leena, voisin hyvin kuvitella että pitäisit tästä paljon. Odotan mielenkiinnolla, minkä kirjan valitset ensimmäiseksi Ishiguroksesi ja mitä pidät siitä!
VastaaPoistaJa kiitos! :)
Minä olen lukenut Ishigurolta Menneen maailman maalarin, josta pidin paljon ja Pitkän päivän illan, jonka luin ehkä liian muorena (lukio-ikäisenä), koska en saanut siitä mitään irti.
VastaaPoistaHaluan lukea myös Ole luonani aina -kirjan, koska ihastuin elokuvaan. Uskon että tarina voi toimia, vaikka se onkin nyt tuttu.
Nyt sait kuitenkin minut kiinnostumaan myös Yösoitoista, vaikka et niin suuresti siihen ihastunutkaan. Kuvailit kuitenkin noita paria novellia sen verran hyvin, että haluan tietää, mitä niissä tapahtuu :)
Liisa, Yösoittoihin kannatta kyllä ehdottomasti tutustua! Eivät novellit minullekaan mikään pettymys olleet sinällään, mutta Ishiguron maine ja se, mitä olin kuullut vaikkapa Ole luonani aina -romaanista, saivat odottamaan jotain erikoisempaa.
VastaaPoistaKiva jos sain novellien avaamisella herätettyä uteliaisuuden ennemmin kuin spoilattua :). Sisällöstä kertominen on sellaista tasapainoilua.